Elite Dangerous - Enimmäkseen harmiton

Varhaisversio

Avaruuskaupankäyntipelien kantaisä on palannut takaisin ja entistä vaarallisempana. Varhainen Premium Beta sekä lunastaa lupauksia että puhkaisee unelmia.

Ensivaikutelmani Elite Dangerousista (Pelit 5/2014) ei olisi voinut olla parempi, sillä pääsin pelaamaan sitä itsensä David Brabenin opastuksessa, lentosimulaattoriohjaimilla ja Oculus Rift -virtuaalikypärä päässä. Ne olivat maagiset puoli tuntia, joiden aikana näin asioita, joita te lukijat ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Ulkoavaruuden pimeydessä kimaltelevia c-säteitä lähellä Tännhauserin porttia. Yhtään liioittelematta se oli immersiivisin pelikokemus miesmuistiin.

Mutta mitä jää jäljelle, kun sama pelikokemus siirretään viihtyisästä sviitistä ankeisiin kenttäolosuhteisiin? Katoaako immersiivisyys kuin kyyneleet sateeseen, kun yhtälöstä poistetaan näkökentän vangitsevat virtuaalilasit, kalliit lento-ohjaimet ja innostuneesti pelitapahtumia selostava David Braben?

Kirjauduin 240 euron arvoisella Alpha Backer -koodillani Premium Betaan ja otin selvää.

 

Olemme kaikki tähtiainesta

Kesän korvilla käynnistyneen Premium Betan nimi on oikeastaan hieman harhaanjohtava, sillä peli on vielä kaukana valmiista. Täysipainoisen avaruuskaupankäyntipelin sijaan Premium Beta on pikemminkin pelkkä demonstraatio Elite Dangerousin potentiaalista.

Sisällöltään beta on vain kalpea aavistus lopputuotteesta: neljä lennettävää alustyyppiä, niukka valikoima lisävarusteita ja kourallinen tähtijärjestelmiä tutkittavaksi. Planeetoille ei voi laskeutua ja avaruusasemiakin on vain yhtä varianttia, joskin sitten sitä klassisinta mahdollista (Coriolis). Muodollisten päämäärien puuttuessa elitistin on tyydyttävä avaruuskaupankäyntiin, sightseeingiin ja vihollisten tuhoamiseen.

Elite Dangerousia olisi helppo syyttää pelkäksi onttouttaan kumisevaksi kuoreksi, jossa ei ole mitään tekemistä, mutta se olisi valhe. Suurin piirtein kaikki avaruuskaupankäyntipelin perusainekset ovat jo kasassa, vain pelitapahtumia värittävät höysteet puuttuvat.

Tähtitiede on aina ollut lähellä sydäntäni. Sain jo tylsän pelin maineesta kärsineessä Frontier: Elite 2:ssa suunnattomat kiksit astronomisesti oikeaoppisesti mallinnetusta universumista. Brabenin peliin on mallinnettu koko linnunratamme, noin 400 miljardia tähteä. Suurin osa järjestelmistä perustuu tietenkin pelkkiin algoritmeihin ja valistuneisiin arvauksiin niiden todennäköisestä koostumuksesta. Lähiavaruutemme – eikä vain oma aurinkokuntamme, vaan 160 000 lähintä tähteä – on mallinnettu aidon astronomisen datan pohjalta. Kaltaiselleni tähtitiedenörtille se on arvo jo sinänsä!

Premium Betani ei siis ole sujunut niinkään paljon kaupankäynnin kuin yleisen kiertoajelun merkeissä. Ette usko miten minuun teki vaikutuksen, kun ensimmäisen kerran yritin oikaista ylivalonnopeudella Saturnusta muistuttavan kaasujättiläisen renkaiden läpi. Oletin, että renkaat olivat pelkkä kulissi, vaan mitä vielä, ne paljastuivat läheltä täysin granulaarisiksi. Mikä näytti kaukaa renkailta paljastui läheltä ohuen ohueksi asteroidikentäksi. En voinut vastustaa kiusausta: käänsin kurssia ja siirryin kaasujättiläistä kiertävälle radalle, joitakin kilometrejä rengaskentän yläpuolelle. Painoin kaasua ja pienet kivet vilistivät silmissä. Upeaa!

 

Downshiftauksesta frameshiftaukseen

Astronomisesta tarkkuudesta seuraa väistämättä, että pelin mittakaava on, no, astronominen. Etäisyydet tähtijärjestelmästä toiseen mitataan valovuosissa, mikä on ihmismielelle niin käsittämättömän matka, että Elite Dangerouskin tarvitsee siihen hyperavaruushyppyä. Tähtijärjestelmien sisälläkin standardimittoja ovat valominuutit (kymmeniä miljoonia kilometrejä) ja valosekunnit (satoja tuhansia kilometrejä). Valominuutti on matka, jonka valo matkaa tyhjiössä minuutin aikana, mistä voidaan jo päätellä, että pelkkä valonnopeus ei riittäisi edes tähtijärjestelmän sisällä vielä mihinkään.

Onneksi Elite-alukset on varustettu fysiikan lakeja uhmaavalla Frameshift-moottorilla. Frameshiftin toiminta on sidoksissa ympäröiviin painovoimakenttiin. Mitä kauempana pelaaja on vahvoista painovoimakentistä, sitä kovempaa frameshiftaamalla pääsee. Onnistuin saavuttamaan kaksoistähtien välisessä avaruudessa yli satakertaisen valonnopeuden. Se on kuulkaas aika räyhäkäs nopeus se.

Frameshiftillä on helppo ampua määränpäästä ohi. Kun alus liikkuu miljoonia kilometrejä sekunnissa, muutaman tuhannen kilometrin läpimittainen kiviplaneetta ei ehdi kuin vilahtaa ruudulla. Oikeaoppinen lähestymistapa on hidastaa nopeutta tasaisesti, mitä lähemmäs määränpäätä saavutaan. Lopullista lähestymistä varten nopeus on pudotettava noin 200 kilometriin sekunnissa, jonka jälkeen Frameshift kytketään pois päältä ja alus pudottautuu hitaiden rakettimoottorien varaan.

Rakettimoottoreilla Elite lentää kuin mikä tahansa avaruuspeli, joskin simulaattorimaisesti kaikkien akseliensa (x, y ja z) varassa. Suuntamoottorit ovat hyödyllisiä taistelussa, mutta suorastaan välttämättömiä avaruusasemille telakoituessa, sillä aseman sisällä alus on ohjattava tarkasti omalle laskeutumisalustalleen.

Ylivalonnopeuden ja taistelunopeuksien suhde ei ole täysin ongelmaton, sillä taistelunhaluisten ja taistelua karttelevien alusten välillä vallitsee korjaamaton ristiriita. Frameshiftaava alus on mahdollista pysäyttää keinotekoisella massalukituskentällä, mutta sekään ei pakota ketään taistelemaan. Keskittämällä kaiken energian moottoreihin kaltaiseni pelkuri karistaa takaa-ajajat minuuteissa kannoiltaan ja frameshiftaa kaukaisuuteen.

Jos haluaa vain kuljettaa rahtia tai ihailla maisemia, jatkuvat äkkiseisahdukset massalukitusta yrittävien poliisien ja piraattien ansoihin käyvät pian rasittaviksi. Olin myös havaitsevinani, että tutuilla reiteillä riitaa haastettiin aina samoissa paikoissa. Toivottavasti se menee vielä Eliten keskeneräisyyden piikkiin, sillä muuten se ei antaisi kovin vakuuttavaa kuvaa Elite-universumin dynaamisuudesta.

Avaruudessa liikkuu teoriassa myös muita pelaajia, mutta ainakaan ensimmäisen Premium Betan aikana havainnot jäivät todella vähiin. Foorumiviesteistä on pääteltävissä, että pelaajien harjoittama avaruusmerirosvous on joissakin paikoissa riistäytynyt käsistä. Koska kaikki omaisuuteni oli kiinni rahdissa ja alukseni taistelukapasiteetti oli tasoa Hernepyssy Mark I, en viitsinyt suunnata anarkiajärjestelmiin ottamaan selvää.

Premium Betan tallennussysteemi on armoton. Tilanne tallennetaan automaattisesti jokaisen telakoitumisen yhteydessä. Tuhotun aluksen tilalle voi lunastaa uuden ilmaiseksi, mutta menetettyä rahtia ja siinä kiinni olleita rahoja ei pelasta mikään. Pahimmillaan piraattien yllättämä (tai avaruusaseman telakointiporttiin törmännyt) komentaja löytää itsensä täysin persaukisena. Siinä tilanteessa ei auta kuin resetoida seivi ja aloittaa peli alusta.

 

Niché muttei passé

Kuten alussa totesin, jouduin nauttimaan Eliteni ilman asianmukaisia apuvälineitä, lento-ohjainta ja kaasukahvaa. Ensisijaisena korvikkeena kokeilin hiirtä ja näppäimistöä, eikä ohjaustuntuma ollut mitenkään kehuttava. Vaikka niitä kaikkia ei yhtä aikaa tarvitsekaan, aluksen hallintaan tarvittavia toimintoja riittää koko näppäimistön täydeltä.

Seuraavana vaihtoehtona turvauduin Xbox 360 Controlleriin. Analogisine ohjaintatteineen se osoittautui suorastaan hämmästyttävän hyväksi kaikkien suunta-akselien lento-ohjaimeksi. Xbox-ohjaimen painikkeet eivät aivan riitä Eliten tarpeisiin, mutta ainakin hallintalaitteet (ohjausliikkeet, suuntaraketit ja kaasu) pysyvät hyppysissä.

Kunhan ohjainasia on kunnossa, Eliten avaruuslentämisestä on vaikea olla nauttimatta. Kontrollit tuntuvat tarkoilta ja taustalla vaikuttava newtoniaaninen lentofysiikka pysyy liiallista työntövoimaa kumoavan ohjausavustuksen ansiosta aisoissa. HUD-grafiikka on paitsi futuristisen näköistä myös erittäin funktionaalista. Kolmiulotteinen tutka edustaa klassista vuoden 1985 Eliteä, eikä sen suurempia muutoksia kaivannutkaan.

Käyttöliittymä muuttuu astetta kankeammaksi, kun siirrytään navigointi-, kommunikaatio- ja kaupankäyntiruutuihin. Hologrammimaisissa tietoruuduissa on epäkäytännöllisen paljon välilehtiä ja alavalikoita. Linnunrataa kuvaava galaksikartta on sentään komea, mutta tähtijärjestelmäkohtaisten karttojen kuittaaminen pelkällä nimiluettelolla on käsittämätön puute.

Kaupankäyntiä vaivaa paitsi aloitusaluksen olematon rahtikapasiteetti, myös vakava informaatiotyhjiö. Itse en ainakaan keksinyt mitään keinoa ladata markkinadataa etänä, myynnissä olevat artikkelit ja niiden hinnat selviävät vain myyntipaikalle (avaruusasemalle) telakoitumalla. Kaikeksi onneksi tähtijärjestelmien yleiskuvauksista (”Raskasta teollisuutta ja asteroidien louhintaa…”) voi päätellä sentään jotain potentiaalisista kuljetusreiteistä.

Varhaiseksi betaksi Elite Dangerous muistuttaa erehdyttävän paljon valmista tuotetta, mutta kuten puutteet käyttöliittymässä ja pelitasapainossa kielivät, se on vielä kuukausien päässä valmiista. Premium Betan tämän hetkinen hinta ei ole sekään houkutin, ellei sitten ajattele 120 euroa jonkinlaisena kannatusmaksuna hyvän asian puolesta.

Olen todella innoissani Elite Dangerousin suunnasta, mutta realistisesti ajatellen lopputulos ei voi olla muuta kuin modernisoitu ja moninpeliksi päivitetty versio takavuosien Frontier: Elite II:sta. Kuten riittävän pitkään pelanneet muistavat, Frontier ei ollut mikään universaalisti ylistetty jumalpeli, vaan kliinistäkin kliinisempi avaruuskaupankäynnin hiekkalaatikko, joka jakoi hardcore-pelaajien mielipiteet.

Ennustan, että Elite Dangerous jää melko pienen ja asialleen omistautuneen niche-yleisön kulttipeliksi. Jos David Braben kumppaneineen onnistuu viljelemään pelin täyteen valmiiksi purkitettuja juonellisia tehtäviä, niin uusio-Elitellä olisi pienet mahdollisuudet saavuttaa laajempaakin suosiota.

 

Arvosteltu:

PC

Frontier Developments

Versio: Premium Beta 1 (Early Access)

Moninpeli: Kaikki pelaajat ovat samalla keskusserverillä ja kohtaavat toisiaan satunnaisesti.

Testattu: Intel i7 2600, 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GTX 760 2 Gt videomuistia

Ikäraja: Ei tiedossa.