Tyhmempi voisi pitää mielipideasiana kysymystä siitä, kuka maailman elokuvaohjaajista on koko uran huomioon ottaen pitänyt yllä kaikkein kovinta laatua. Sitä se ei ole. Oikea vastaus on Hayao Miyazaki. Yksikään hänen pitkä anime-elokuvansa ei ole ollut vähempää kuin mestariteos.
Jos teillä on huono ihmisnimimuisti, elokuvan nimen Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no kamikahushi, 2001) pitäisi kertoa paljon. Miyazakin uusin elokuva saapui teatterilevitykseen myös Suomeen ja se on ollut saatavilla dvd:llä jo muutaman kuukauden ajan. Henkien kätkemä on viime vuosien parhaita elokuvia, tyylilajista riippumatta.
Hölmöt jenkkikatsojat
Miyazaki tunnetaan kohtalaisesti myös länsimaissa. Henkien kätkemä voitti parhaan animaatioelokuvan Oscarin, kriitikot kehuivat animen johdonmukaisesti ja runsain määrin.
Mutta vaikka Miyazakin elokuvien levityksestä Yhdysvalloissa vastaa viihdejätti Disney, laatufilmi floppasi taloudellisesti. Tätä on vaikea pienen ihmisen ymmärtää. Minä en ole tavannut ketään, joka ei olisi pitänyt Henkien kätkemästä. Kun olen puffannut elokuvaa animeamatööreille ja saanut heidät sen katsomaan, minut on normaalisti lisätty kiitokseksi näiden ihmisten testamenttiin.
Maailmanlaajuisesti Henkien kätkemä on kaikkea muuta kuin floppi. Se oli kerännyt Aasiassa 200 miljoonaa dollaria jo ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa. Henkien kätkemä on Japanin historian katsotuin elokuva, se ohitti jopa Titanicin. Kotimaassaan Japanissa Hayao Miyazaki ei ole vain suosittu, vaan häntä kunnioitetaan, usein suorastaan palvotaan.
Vuonna 1941 syntyneen animemestarin tuotanto ei ole niin laaja kuin voisi luulla, onhan hän ollut alalla jo vuodesta 1963. Kahdeksan pitkää elokuvaa ja neljä tv-sarjaa todistavat kuitenkin sen, että Miyazaki on aina keskittynyt enemmän laatuun kuin määrään.
1970-luvulla Miyazaki työskenteli menestyksekkäästi telkkarissa. Vuonna 1979 ilmestyi hänen esikoiselokuvansa Rupan sansei: Kariosutoro no shiro, joka kertoo prinsessaa pelastavasta mestarivarkaasta. Hahmo oli peräisin sarjakuvasta ja seikkaillut aiemmin (ja seikkaili myös myöhemmin) Miyazakin tv-sarjassa Rupan sensei.
Miehen seuraava elokuva, mangaan perustunut Kaze no tani no Naushika (Nausica, 1984) oli Miyazakin läpimurto Japanissa. Suosiosta innostunut ohjaaja perusti oman elokuvastudion, Studio Ghiblin. Loppu onkin sitä kuuluisaa historiaa.
Jos en tietäisi median perusteella, että harvoin haastatteluja antava Hayao Miyazaki on mukava mies, se olisi helppo päätellä hänen elokuvistaan. Länsimaisin silmin anime näyttää usein omituisen höpsöltä, sillä kulttuureita erottavaa muuria on välillä vaikea ylittää. Tätä ongelmaa ei ole Miyazakin elokuvissa, vaikka hänen teemansa ja aiheensa ovat hyvin japanilaisia ja sikäläisiä perinteitä kunnioittavia.
Länsimaalaiselta saattaa jäädä tajuamatta vaikkapa jotain mytologisia yksityiskohtia, mutta se ei elokuvaa pilaa. Katsoja saa silti niin paljon irti hahmoista, miljööstä ja tarinasta.
Miyazakin mielestä elokuvien pitää olla viihdyttäviä ja moraalisesti vastuullisia. Vaikka hänellä on hyvät suhteet Disney-yhtiöön, mies on sanonut suoraan, että monet Disneyn nykyelokuvista ovat moraalisesti ja henkisesti köyhiä. Esimerkiksi meidän silmiimme suloinen Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast, 1991) toi Miyazakin mieleen psykiatrin ja hänen potilaansa väliset keskustelut. Miyazakista elokuvien tehtävä on ylevöittää katsojien mieltä, ei vain viihdyttää.
Bitit ovat amatööreille
Vaikka täyspitkä animaatioelokuva vaatii vähintään parisen sataa ihmistä tekijöikseen, Miyazaki piirtää yhä omin käsin kaikki vähänkin tärkeät kuvat. Hän valvoo jokaista vaihetta ja vannoo yksityiskohtien nimeen. Myös taustalla pitää olla katsottavaa, vaikka tarina ei sitä vaatisikaan. Jokainen kuva ja jokainen ääni vaikuttaa kuitenkin yleistunnelmaan, ainakin alitajuisesti.
Miyazaki on vanhan kansan mies. Tietokonetta käytetään nykyään hänenkin elokuvissaan, mutta se ei juuri näy. Tietokone on vain apuväline, ei tärkeä luomisen työkalu. Miyazaki korostaa jatkuvasti, että kaikki perustuu yhä kynään ja paperiin, eikä niitä voi korvata mikään uusi keksintö.
Miyazakin elokuville hyvän sydämen, puhtaan moraalin, selkeiden tarinoiden, teknisen täydellisyyden ja lukuisten yksityiskohtien lisäksi ominaista ovat kiinnostavat, nuoret henkilöhahmot ja vihreä sanoma.
Miyazakin elokuvat sopivat hyvin lähes koko perheelle. Silti ne eivät lässytä tai ole imeliä. Opetus on usein mukana, mutta sitä ei väännetä rautalangasta. Tästä syystä Miyazakia kutsutaan usein Japanin Disneyksi. Ohjaaja itse inhoaa titteliä.
Miyazaki uhkasi siirtyä eläkkeelle jo Prinsessa Mononoken (Mononoke-hime, 1997) valmistumisen jälkeen, mutta kun hän näki ystävänsä 10-vuotiaan tyttären, idea Henkien kätkemästä alkoi vaivata mieltä. Lopulta se oli pakko toteuttaa.
Jostakin käsittämättömästä syystä Suomessa on virallisesti dvd:llä julkaistu Miyazakin elokuvista vain Henkien kätkemä. Ilmeisesti kaikille ei raha kelpaa. Onneksi kaikki elokuvat ovat saatavilla maailmalta, jopa aluekoodi 2:n levyinä, jos brittiversiot kelpaavat.
Harva tietää, että Yle on näyttänyt tv:ssä vuosia sitten kaksikin Miyazakin elokuvaa: lähinnä lapsille tarkoitetun Ystäväni Totoron ja yhden suurimmista omista suosikeistani Punaisen sian.
Ilmeisesti ja onneksi Miyazakin eläköitymispäätöstä on siirretty eteenpäin, sillä vielä tämän vuoden aikana Japanissa saa ensi-iltansa fantasia-anime Hauru no Ugoku Shiro (Howl's Moving Castle). Julistan sen virallisesti elokuvaa näkemättä Miyazakin seuraavaksi mestariteokseksi.
Mestarin pitkät elokuvat
Hauru no ugoku shiro (2004)
Howl's Moving Castle
Sen to Chihiro no kamikakushi (2001)
Henkien kätkemä/Spirited Away
Mononoke Hime (1997)
Prinsessa Mononoke/Princess Mononoke
Kurenai no buta (1992)
Punainen sika/Crimson Pig
Majo no takkyubin (1989)
Kiki's Delivery Service
Tonari no Totoro (1988)
Näkymätön ystävä/My Neighbor Totoro
Tenk no shiro Rapyuta (1986)
Castle in the Sky
Kaze no tani no Naushika (1984)
Nausica/Warriors of the Wind (USA)
Rupan sansei: Kariosutoro no shiro (1979)
Arsene Lupin and the Castle of Cagliostro
