Monkey Island -sarja on jo käsite, merirosvojen maailmalle irvaileva seikkailutrilogia on monien mielestä yksi pelihistorian parhaimpia. Niinpä uusi osa on tapaus, jota janoiset fanit odottavat ennennäkemättömällä innolla. Onko siitä seikkailumaailman uudeksi ruhtinaaksi?
Guybrush Threepwoodilla menee hyvin. Hänen pahin vihollisensa, epäkuollut merirosvokapteeni LeChuck on vihdoinkin haudattu ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi takana on unohtumaton kolmen kuukauden hääristeily tuoreen Elaine-vaimon kanssa. Matka on ollut täynnä taisteluita ja ryöväämistä, siis kaikkea mitä terve merirosvo vain voi kaivata. Nyt on aika palata kotiin nauttimaan maineesta ja Elainen kuvernööripaikan tuomasta mammonasta.
Satamassa on kuitenkin oudon hiljaista ja ylempänä kallioilla joku yrittää kivittää nuorenparin kartanoa raunioiksi. Elaine on kuulemma julistettu kuolleeksi ja saarella aiotaan järjestää uudet kuvernöörivaalit. Kuherruskuukausi näyttää siis olevan lopullisesti ohi.
Melee-saaren hiljaisuuden syyksi paljastuu pian australialainen sijoittaja, joka haalii itselleen suurinta osaa Karibiasta. Raha ei ole miehen ainoa työväline, vaan hän käyttää hyväkseen loistavia loukkauskisailutaitojaan. Yksikään merirosvo ei näytä pärjäävän hänen heitoilleen, jopa miekkamestari-Carla on menettänyt omaisuutensa.
Australialaisen tavoitteena on muuttaa saaret mukaviksi koko perheelle sopiviksi lomakohteiksi, joissa kiroilevilla ja rommia kittaavilla merirosvoilla ei ole sijaa. Guybrushin täytyy estää miehen suunnitelma ja pitää Karibia entisellään.
Vanhoja tuttuja
Tarinan alkurakennelma kuulostaa lupaavan erilaiselta verrattuna sarjan aikaisempiin peleihin, joissa on lähinnä keskitytty LeChuckin juonien estämiseen. Vanha vihtahousu ei tällä kertaa näyttele pääroolia, vaan australialainen Ozzie saa kunnian olla kaikkien merirosvojen lopusta haaveileva kapitalistisijoittaja.
Monkey 4 palaa juurilleen ja sijoittuu monilta alueiltaan samoille paikoille kuin sarjan ensimmäinen osa. Alussa seikkaillaan tutulla Melee-saarella ja myöhemmin pyöritään muun muassa kuuluisalla Monkey Islandilla. Vanhojen paikkojen näkeminen tuo peliin omaa veteraanien nostalgia-arvoaan, mikä ei varmasti ole tahatonta.
Vanhoja pelaajia kosiskellaan myös tutuilla hahmoilla, joita tuntuu astelevan vastaan lähes joka välissä. Guybrush tapaa muun muassa ledengaarisen myyjä-Stanin ja ykkösosasta tutun miehistönsä Carlan, Otiksen ja Meathookin. Näistä kolmesta kahdella ensimmäisellä on oikeasti jotain tekemistäkin, Meathook on mukana vain nimensä takia.
Vanhojen tuttujen lykkääminen mukaan vain pelkkää naaman näyttämistä varten on yksi Monkey 4:n ongelmista. Useimmat vanhat hahmot antavat sankarille yhden esineen tai kertovat pari riviä tietoa, sen jälkeen heillä ei ole tarinan kannalta mitään käyttöarvoa. Pahin tapaus on edellisestä osasta tuttu Murray-pääkallo, jonka kanssa voidaan ainoastaan vaihtaa pari sanaa. Uudelle pelaajalle tällaiset pikavisiitit eivät kerro mitään, apinaveteraani haluaisi viettää vanhojen kamujensa kanssa enemmän aikaa.
Sisäpiiri pyörii
Huumori on yksi Apinasaari-sarjan peruskivistä. Monkey 4 jatkaa esi-isiensä viitoittamalla polulla ja on ajoittain erittäin huvittava, ajoittain ei. Tämä suuntaus valitettavasti vahvistuu loppua kohden, ja pelin huonoimmat ideat on kasattu viime metreille.
Varsinainen ongelma on selkeä sisäänpäin lämpiäminen ja vanhojen vitsien toisto. Suurin osa pelin heitoista perustuu tavalla tai toisella sarjan aikaisempiin osiin ja niiden tapahtumiin. Uudet käsikirjoittajat tyytyvät viittaamaan aikaisemmin huvittavaan asiaan ja pitävät naurua itsestäänselvyytenä. Uudelle pelaajalle vanhat jutut eivät kuitenkaan kerro yhtään mitään.
Monkey Island -pierujen naureskellessa vanhoille jutuilleen uusi tulokas joutuu tyytymään vähään. Tarinan puolen välin tienoilla esiin tulee sentään pari aivan oikeasti erittäin hauskaa ja uutta ideaa, jotka saavat koko pelin tuntumaan jälleen iloisemmalta. Erityinen suosikkini on merirosvojen uudelleenkoulutuskeskus, jonka kiltinnäköinen pirttihirmuopettaja ja hämärä ilmapiiri irrottavat monta naurua.
Pelin teemat tummenevat ja huumori haalistuu mitä lähemmäs loppua päästään. Tähän osasyyllinen on yksinkertaisesti tylsä pääpahis Ozzie, jossa ei ole mitään huvittavaa ja joka ei pärjää karismassa LeChuckille. Ilmeisesti pelkän aussiaksentin pitäisi riittää saamaan ihmiset hymyilemään.
Kerää esineitä vain keräämisen ilosta
Seikkailussa olennainen osa pelinautinnosta syntyy ongelmista. Monkey 4:ssä pulmia on runsaasti, eikä niitä voi ainakaan haukkua liian helpoiksi. Ansio tästä ei kuitenkaan ole itse ongelmien, vaan pelin yleisen rakenteen. Varsinaiset pulmat ovat kautta linjan kohtuullisen ymmärrettäviä ja toimivia, mutta ongelman olemassaolon keksiminen onkin sitten täysin eri juttu.
Rasitteena on koko pelin juonirakenne, joka on parhaimmillaankin vähintään hämärä. Tarina vaikuttaa aivan siltä kuin mukana olisi ollut liian monta käsikirjoittajaa ja kaikki olisivat halunneet mukaan juuri omat ideansa. Lopputuloksena pelaajalle ei missään vaiheessa kunnolla selviä miksi asioita tehdään, hän vain joutuu yhdistämään epämääräisiä tarinan palasia toisiinsa ja toivomaan, että jotain tapahtuu.
Selvän päämäärän puuttuminen tekee pelistä ajoittain erittäin rasittavan ja vaikean. Esimerkiksi pankkiryöstäjän löytäminen Lucre-saarella on vähintäänkin hankalaa. Kun osa pulmien ratkaisuista on vielä hieman kaukaa haettuja, on etäisiä toimintamalleja vaikea keksiä ilman järkevää taustatietoa.
Lopputuloksena sankari liian usein vain harhailee pitkin kylää ja yrittää käyttää esineitä kaikkeen mahdolliseen siinä toivossa, että jotain tapahtuisi. Osien yhdistäminen isommaksi kuvaksi on vaikeaa.
Varsinaiset pulmat ovat lähes kokonaan esinepohjaisia. Vain muutamassa kohdassa peliä ongelma ratkaistaan puhumalla, yleensä Guybrushin täytyy hyödyntää jotain taskussaan olevaa esinettä. Mukana on silti poikkeuksiakin, kuten loppupuolen hauska ajoitukseen perustuva kivien viskominen.
Katso, kolmiulotteinen apina!
Ajan hengen mukaan myös Apinasaari on astunut kolmanteen ulottuvuuteen. Sinänsä tämä on vain hyvä asia ja se voi tuoda seikkailupeleihin paljon sellaista, mihin ei 2D:ssä yksinkertaisesti pystytty. Monkey 4 ei ole kuitenkaan täysin aito 3D-peli, vaan se käyttää Grim Fandangon tyyliin kolmiulotteisia hahmoja kaksiulotteisten taustojen päällä.
Sarjan edetessä koko ajan leikillisemmin liioiteltu piirrostyyli on varmasti ollut haaste Monkey 4:n tekijöille. Anatomisesti epärealististen, mutta uskottavien hahmojen luominen 3D:llä kun ei tunnetusti ole kovin helppoa. Lopputulos on kuitenkin erittäin onnistunut, ja erityisesti hahmot ihastuttavat runsailla liikkeillään ja eleillään. Guybrush näyttää tällä kertaa taas omalta itseltään, eikä edellisen osan venytetyltä lipputangolta.
Taustojen laatu vaihtelee huumaavan kauniista tylsistyttävän tavanomaisiin. Yleinen taso on onneksi korkealla, eikä aikaisempien osien aitoa merirosvoelokuvien tunnelmaa kliinisyyden takia saavuteta. Se tietty likaisuus ja elämää nähnyt kuluminen yksinkertaisesti puuttuu.
Äänipuoli on todella loistavissa kantimissa. Musiikki on kautta linjan juuri sopivan svengaavaa ja näyttelijät ovat erinomaisia. Guybrushin äänestä vastaa jo kolmosesta tuttu Dominic Armato.
Komentamisen vaikeus
Kolmiulotteisuuden myötä Guybrushin komentaminen on muuttunut aikaisempaa monimutkaisemmaksi. Peli käyttää parannettua Grim Fandango -moottoria, jossa sankaria ohjataan joko näppäimistöltä, padilta tai joystickiltä. Jostain syystä hiirivetoisen käyttöliittymän luominen olisi ilmeisesti ollut liian vaikeaa.
Fandangon tyyliin sankari kääntää päänsä lähimmän kohteen puoleen ja pelaaja voi joko päättää katsoa, käyttää tai poimia sen ylös. Tällä kertaa alareunaan ilmestyy selattava lista kaikista lähellä olevista kohteista, mikä vaatii tottumista. Kun systeemiin pääsee sisälle, sen kanssa pystyy elämään. Nopea tai helppo se ei silti missään vaiheessa ole.
Esineet kasaantuvat inventaariossa suureen ympyrään, jonka kelaaminen käy sitä hitaammaksi, mitä enemmän kamaa on. Toisaalta eri esineiden käyttäminen toisiinsa on tehty miellyttävän helpoksi.
Pelattava, mutta lyhyt
Kaikesta valittamisesta huolimatta Monkey 4:ää pelaa suurempia mukisematta aina nopeasti tulevaan loppuun asti. Peli on yllättävän lyhyt ja hurahtaa läpi parissa päivässä.
Paukut tuntuvat loppuvan muutenkin loppua kohti, ja pelin väsynein viritys kattaa lähes koko viimeisen kolmanneksen. Tämä on Monkey Combat -nimellä kutsuttu alipeli, joka yrittää pilailla Mortal Kombatilla, mutta epäonnistuu surkeasti. Sankarin täytyy opetella joukko turhanpäiväisiä liikkeitä ja voittaa lopulta apinakylän lajimestaruus. Heikompaa ja turhempaa pelinpitkitysideaa en ole usein nähnyt.
Mitä uusimmasta Apinasaaresta sitten oikein jää käteen? Epäselvä juonenkuljetus ja päämäärättömyys vaivaavat koko peliä. Tämän takia muuten kohtuulliset pulmat tuntuvat sekavilta ja hankalilta. Vanhoja taas muistellaan useammankin tikun edestä, eikä uusista pelaajista välitetä.
Seikkailupelinä Monkey 4 on keskinkertainen esitys, mutta sarjan veteraaneille se tarjoaa silti hauskan viikonvaihteen.
82
