Everybody's Tennis (PS2) – Jokamiehen tennispeli

Urheilu ei saa olla ryppyotsaista puurtamista tai se ei ole enää hauskaa. Logiikka pätee myös urheilupeleihin, ja siitä Everybody´s Tennis on erinomainen esimerkki.

Everybody´s Tennis on sukua jo PSOnen ajoista lähtien jatko-osia poikineelle Everybody´s Golfille. Sarjan rehellisen lapsekas ulkoasu ja humoristinen ote yhdistettynä matalaan kynnykseen ovat voittaneet puolelleen suuren joukon ystäviä. Saman voisi olettaa toimivan myös lajina yhtä yksinkertaisessa tenniksessä.

Pelin sarjakuvamainen hahmokatras on oma lukunsa. Kentälle voi juoksuttaa englantia venäläisittäin murtavia tennisprinsessoja, japanilaisia syöttöihmeitä ja palloa raskaalla kädellä takovia bodareita. Kokonsa lisäksi hahmot eroavat toisistaan lähinnä juoksunopeuden, lyöntivoiman ja syöttötaitojen osalta.

Tunnelma on ylipirteä olematta silti ärsyttävä. Hutilyövä pikkuhahmo pyllähtää suloisesti takamukselleen, pisteen jälkeen vastustajalle nakellaan kevyttä kuittia ja tiukoissa tilanteissa hahmot päästelevät hullunkurisia ähkäisyjä. Kentän ympärille kerääntyneet katsojat kipittävät palloa karkuun ja aina välillä kova iskulyönti kaataa päätyrajan takana jököttävän penkin. Valikot saa pienten tennisässien riemuksi näkymään suomeksi, eikä kiusallisia käännöskukkasia juuri löytynyt.

Harjoitusotteluiden lisäksi yksinpeli onnistuu haastetilassa, jossa sekä kaksin- että nelinpelejä voittamalla kerätään uusia hahmoja, tuomareita, pelikenttiä ja asusteita. Kaverin kanssa voi tahkota niin vastakkain kuin samalla puolellakin, multitapin omistajat voivat järjestää kiihkeitä nelinpelisessioita.

Kivaa kaikille

Pallolle annetaan kyytiä kolmella erilaisella lyönnillä: perusiskulla, slaissilla ja roikkulyönnillä. Tatilla säädetään iskun suunta, ja pituus, kovuus ja korkeus riippuvat valitusta lyöntinapista. Takakenttää pommitettaessa tattia painetaan kohti vastustajaa, etukenttään pallo putoaa vetämällä tattia pelaajaan päin. Kentän keskiosaan lyönnin saa suunnattua painamalla pelkästään lyöntinappia. Mailatyöskentelyä voi rauhassa hioa havainnollistavassa harjoitteluosiossa, jonka alati vaikeutuvia tehtäviä tahkoaa mielikseen.

Matalasta kynnyksestä ja karamellimaisesta ulkoasustaan huolimatta Everbody´s Tennis on yllättävän pätevä tennispeli. Aitoon tyyliin lyöntien tarkkuuteen vaikuttaa paitsi voima myös oikea sijoittuminen. Vaikeimpia vastustajia vastaan joutuu hyödyntämään koko lyöntiarsenaalia ja lisäksi liikkumaan järkevästi. Pelkällä summittaisella räiskimisellä ei pitkälle pötkitä.

Kokeneimmille tennissankareille Everybody´s Tennis on yksinpelinä kertakäyttöhupia. Kunhan hahmojen erityiskyvyt oppii tuntemaan, jokainen haastetilan vastustajista kaatuu viimeistään toisella yrittämällä. Turnausmenestykseen perustuva ranking-systeemi olisi varmasti tuonut yksinpeliin hieman lisäpontta. Kimppapelistä riittää riemua pitemmäksikin aikaa, sillä taitoeroja voi tasata muun muassa laittamalla taitavamman pelaajan hahmon jalkoihin lisäpainoja vauhtia hidastamaan. Letkeä ote tuntuu houkuttelevan pelin pariin niitäkin, jotka eivät tavallisesti urheilupeleistä innostu.

Everybody´s Tenniksessä yhdistyvät hauskuus, mainio pelattavuus ja matala kynnys pirteäksi tenniselämykseksi. Peli on nimensä väärti: se on tarkoitettu jaettavaksi. Yksinäisten kannattaa tähyillä totisempien tennisvääntöjen suuntaan.

83