Evil Zone (PSone) – Ilotulitusta

Evil Zone tarjoaa animehenkisiä mahtavan näköisiä hyökkäyksiä. Riittääkö se pelin aiheeksi?

Useissa ulottuvuuksissa viihtyvä paha neito Ihadurca uhkaa I-praserua. Raskaiden tappioiden jälkeen nainen pakotetaan väliaikaisesti pahuuden vyöhykkeelle eli Eretzvajulle (Evil Zone). Ihadurca pitäisi saada vielä pois päiviltä, joten I-praserulaiset etsivät voimakkaita sotureita muista maailmoista hoitamaan homman. Heitä löytyykin vajaa kymmenkunta ja paras pääsee pätkimään Ihadurcan poikki ja pinoon.

Kyseessä ovat siis ne tavanomaiset kolmessa minuutissa keksityt kliseet, joilla saadaan jos jonkinlaiset otukset mättämään toisiaan turpiin. Evil Zone kuuluu siihen viime aikoina kovasti kasvaneeseen katraaseen, joka pyrkii tuomaan kuluneeseen lajityyppiin jotain uutta. Lännessä tuikituntematon japanilainen pelifirma Yuke's onkin onnistunut ainakin osittain, sillä Evil Zonen näkyvin ero muihin on täysin posketon liikearsenaali.

Tavanomaista tekniikkaa

Taistelualueena toimii laaja tasainen lattia, jonka ympärillä pyörii maisema. Pois putoamisen vaaraa ei ole vaikka loputtomiin ei voikaan pakittaa. Ottelijat askeltavat perinteiseen tyyliin naama vastustajaa kohden, tosin sivuille saa loikkia.

Ulkoasu ei erikoisefektejä lukuunottamatta ole aivan huipputasoa. Grafiikan hieman karkea yleisilme johtuu pääosin matalasta resoluutiosta. Taistelijat ovat silti varsin tasokkaan näköisiä, ainakin silloin kun niitä ei tuupata aivan kameramiehen linssiin kiinni. Maisemat näyttävät Ihadurcan areenaa lukuunottamatta turhankin yksitoikkoisilta, mutta sen ymmärtää kun näkee muutamia iskuja komeimmasta päästä. Monet osanottajat, kuten Setsuna, Midori ja Erel pystyvät jopa monistumaan tiettyjen hyökkäysten aikana.

Ehtaa animea oleva intro ansaitsee erityismaininnan. Piirrosjälkeä ja animaatiota kelpaa katsella, kun pituuttakin vielä piisaa mukavasti. Harmi vain, että sen asettamaa ilmettä ei kyetä kunnolla siirtämään pelipuolelle.

Musiikki on pääosin kulunutta muzakia. Paikoitellen löytyy muutama pirteä renkutus, mutta yleensä Evil Zonen musiikki katoaa jonnekin taustalle. Varsinaiset efektit ovat kohtuullisen ponnekasta rytinää, rätinää ja jysähdyksiä. Äänimaiseman huomattavin ero kilpailijoihin on poikkeuksellisen puheliaat taistelijat _ melkein joka liikkeeseen löytyy jokin kommentti. Tosin yleisimpien liikkeiden osalta ottelijoiden paasaaminen alkaa pian kuulostaa puuduttavalta.

Armotonta tykitystä

Evil Zonen erikoisuudet paljastuvat liikevalikoimasta ja kontrolleista. Melkein jokainen hyökkäys tuntuu jonkinlaiselta spesiaalilta eikä perusliikkeitä näe. Panssaroidun Danzaiverin aseistuksesta löytyy kiertoratatykki ja monet muutkin käyttävät jos jonkinlaista magiaa, lasereita ja pommeja. Kaikki on siis sallittua ja kaikkea käytetään.

Ottelijoiden ohjaaminen on poikkeuksellisen yksinkertaista. Ristiohjaimen lisäksi käytetään vain kahta näppäintä, joilla valitaan joko hyökkäys tai torjunta. Variaatioita saadaan napauttamalla ristiohjaimesta tiettyyn suuntaan yhden tai useamman kerran ennen hyökkäysnäppäimen painallusta. Liikkeet jakautuvat muutamaan kategoriaan ja niiden kontrollit ovat identtiset kaikilla taistelijoilla. Hyökkäykset eroavat onneksi niin paljon, että samalla ottelutyylillä ei pärjää kaikilla ja hahmojen eroja on opeteltava. Kontrollit toimivat napakasti, joten olennaisin osa on kunnossa.

Kristalleja ja punaisia torneja

Taistelijoiden välimatkalla on merkitystä liikkeisiin. Näppäinyhdistelmä, joka aivan vastustajan vieressä toimii heittona, matkan päästä tehtynä nostaa kohteen maasta tornin. Jos uhri on liian lähellä, tämä juuttuu tornin kärkeen ja kohoaa avuttomana ilmaan. Nyt liikkeen suorittaja aloittaa komean shown, jonka kuluessa mätetään avutonta maalitaulua mitä mielikuvituksekkaimmilla tavoilla.

Hyökkäyksestä on kaksi vaihtoehtoa normaalin heiton ohella riippuen siitä, ollaanko lähellä vai kaukana. Esitystä seurataan muutamasta eri kuvakulmasta. Kikka ei kätke sitä tosiasiaa, että animaatioita löytyy vain yksi kutakin liikettä kohden. Lisäksi animaation aikana vain ihmetellään meiningin edistymistä ilman mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumiin.

Evil Zonen taistelijat voivat myös ladata voimakristalleja, jotka lisäävät liikearsenaaliin pari erittäin tehokasta liikettä. Yksi niistä toimii joka taistelijalla samoin. Sitä suorittaessa tulitetaan vastustajaa ja jos ammus osuu, seurauksena on taas reteää rökitystä sekä iso vajaus vastaanottavan osapuolen sietokykyyn. Muut lisähyökkäykset ovat voimakkaampia versioita jostain entisestä iskusta.

Kristallin lataaminen sujuu sitä nopeammin mitä vähemmän puhtia ottelijalla on jäljellä. Pahasti alakynnessä oleva tappelupukari kykenee vielä hyvällä tuurilla nousemaan matsiin mukaan. Taistelija on latauksen aikana puolustuskyvytön, mutta onneksi latausta ei ole pakko viedä kerralla loppuun.

Torjunta luo suojakentän, jota tornin lisäksi juuri mikään ei läpäise. Sopivalla ajoituksella torjuttu ammus kimpoaa takaisin lähettäjänsä syliin. Vastustajan temppuja voi myös väistää hyppäämällä tai sivuaskelilla. Lisäksi samantyyppiset hyökkäykset tukehduttavat toisensa, joten oikeanlaisella iskullakin voi yrittää torjuntaa.

Selviä puutteita

Pelimoodien valikoima on poikkeuksellisen spartalainen. Arcadetyyppisen yksinpelin ja tarinan lisäksi löytyy vain survival, kaksinpelattava vs. sekä puolivillainen harjoittelu. Survivalissa taistellaan tietysti niin pitkään uusia ottelijoita vastaan kuin omaa energiaa on jäljellä. Tarinan toteutus on kamala. Otteluiden välissä näytetään surkeita kuvia ja reaaliaikaisia pätkiä tulevasta vastustajasta sekä lässytetään typeryyksiä. Harjoitellessa liikkeet pitää löytää itse sillä niitä ei opeteta. Perusliikehdinnästä tarjotaan muutama videomuodossa esitetty oppitunti, joka toisaalta riittääkin. Kovin monimutkaisista näppäinyhdistelmistä kun ei ole kyse.

Ottelustatistiikkaa Evil Zonessa on suorastaan rikollisen vähän. Vain survival-moodin ennätyksiä pääsee silmäilemään. Namcon pelit ovat opettaneet odottamaan ainakin hahmojen valintamääriä ja voittoprosentteja.

Taistelijoita on vain kymmenen vaikka mukaan lasketaan aluksi lukittu Ihadurca. Modernista mättöpelistä pitäisi löytyä tuplaten väkeä, mutta onneksi poppoo on ainakin kohtuullisen värikästä. Valikoimiin kuuluu robottipukuinen soturi, lapsen näköinen yli kymmenen tuhatta vuotta vanha velho, ilkeä bisnesmies ja seonnut metallimuusikko. Tietysti sakkiin kuuluvat myös japanilaiset kliseet eli koulutyttö ja pallorintainen blondi. Kaikilla on kaksi erilaista asua ja kolmannen saa kun läpäisee tarinamoodin. Lisätaustoja ja muita pikkubonuksia, kuten kuvagalleria avautuu kun Evil Zonen läpäisee tarpeeksi monella taistelijalla.

Vieläkö mahtuu mukaan?

Pidemmän päälle pahimmaksi ongelmaksi nousee kontrollisysteemin yksinkertaisuus, koska se heijastuu suoraan liikkeiden määrään. Evil Zonen tarjoamat jipot on opittu muutamassa päivässä ja sen jälkeen koko touhu jää hupaisasti ylilyödyn kohelluksen varaan. Senkin viehätys tuppaa olemaan rajallinen, koska animaatioita tarjotaan vain yksi kutakin erikoistilannetta varten.

Evil Zonea voi suositella vain vannoutuneelle mätkintäfanille, jonka kokoelmista löytyy jo Namcon klassikot ja Dead or Alive. Lajityypin ystävänkin kannattaa pitää mielessä hahmokaartin pienuus, pelimoodien rajallisuus ja statistiikan olemattomuus. Evil Zone sopii piristämään hieman tunkkaiseksi käynyttä genreä, mutta kovin pitkäikäiseksi huviksi siitä ei ole. Parhaimmillaan pieninä annoksina.

78