Realismiin pyrkivien formulapelien kisasta on tullut kaksintaistelu. Vanhan mestari Geoff Crammondin nimi pelissä tarkoittaa automaattista ostopäätöstä monille, kun taas Electronic Artsin heikosti alkanut sarja nousi vuosi sitten uusien tekijöiden myötä kisaamaan voitosta. Tänä vuonna lähekkäin ilmestyneet kilpakumppanit houkuttelivat tekemään pienen vertailun.
Fysiikka ja ajotuntuma
Ajotuntuman realistisuudesta on hassu puhua, kun ei F1:lla ole pahemmin tultu ajeltua. Pakko silti yrittää arvailla.
F1 2002:ssa auto lähtee lapasesta ja nelipyöräsladiin niin helposti, että ajamisen haukutaan olevan enemmän rallia kuin formulaa. Kieltämättä autot luistelevat hieman liiankin hanakasti hitaassa vauhdissa. Onneksi pito irtoaa hienon dynaamisesti, joten sladi on korjattavissa, mutta jalat on syytä pitää herkässä kunnossa. Painon jakautuminen ja alustan käyttäytyminen eri tilanteissa tuntuu hyvin uskottavalta.
GP4:n autot kulkevat liian yksioikoisesti. Luisu vaikuttaa valmiiksi purkitetulta efektiltä ja oikaisu tuntuu liki mahdottomalta. Pito säilyy aivan liian hyvin ja ajotuntuma muistuttaa junaa kiskoilla.
Lisäbonuksia F1 2002 saa hienosta force feedbackista: Kerrankin auton käyttäytymisen tuntee ratissa asti. GP4:ssä rattiin asti ei välity juuri muuta kuin tärinää. Vauriot on mallinnettu molemmissa liian yksinkertaisesti, vain siivet ja renkaat irtoavat. Kaikki muut tekniset ongelmat ovat lähes sattumanvaraisia.
Tekoäly
Kehuin F1 2002:n arvostelussa tekoälyä inhimilliseksi. Onhan se sitä, jos mittapuuna pidetään ihmisen erehtyväisyyttä. F1 2002:n kuskit mokailevat aivan liikaa ja tuppaavat jarruttamaan liian aikaisin. Jotkut radat, kuten Monaco, ovat kuskeille erikoislupa romuttaa.
Tekoäly on GP4:n vahvuus. Kuskeilla on selkeästi kilpailuviettiä niiden blokkaillessa ohituksia ja hiostaessa kiinni kontissa kyttäämässä pelaajan mokaa. Selkävoitto GP4:lle.
Ajankohtaisuus
F1 2002:n kuskit, radat ja tallit ovat tältä kaudelta, mutta autoissa on lipsuttu: Jordanin ja Arrowsin autot eivät muistuta tämän kauden malleja. Ulkonäköä tärkeämpää on se, että F1 2002:ssa eri tallien autot käyttäytyvät yksilöllisesti. Minardilla ei pysty kilpailemaan tasaväkisesti Ferrarin kanssa.
GP4:ssä kaikki on viime kaudelta, ja vanha guru Geoff on päästänyt itsensä helpolla tekemällä vain yhden auto- ja ajomallin. Kaikki autot näyttävät ja käyttäytyvät samalla tavalla. GP4:lle on tehty jo epävirallinen kausipäivitys, mutta se vaikuttaa vain autojen ulkonäköön. Murskavoitto F1 2002:lle.
Tunnelma
Formulasirkuksen tunnelmaa on vaikea tehdä tietokoneella, mutta ainakin siihen pitää pyrkiä. Voisi kuvitella, ettei GP4:llä ole jakoa vanhoilla tiedoillaan ja huonolla sääntöjen huomioimisella. Esimerkiksi varikon läpiajorangaisusta ei ole sen enempää kuin vanhaa stop'n'go-rangaistustakaan.
F1 2002 noudattaa sääntöjä prikulleen, mutta kisat tuntuvat kliinisiltä. Ehkäpä GP4:n hienosti tehdyillä mekaanikoilla, varikkotiimillä ja toimitsijoilla on suurempi vaikutus kuin äkkiseltään luulisi. Joka tapauksessa kisaviikonlopun tunnelma välittyy paremmin GP4:ssä.
Sää
GP3:n viikonlopun ja jopa kisan aikana vaihteleva sää on siirretty hieman paranneltuna GP4:ään. Siinä missä GP4:n sadekeli tulee vähitellen lammikoina radalle ja kuivuu yhtä vähitellen, F1 2002:ssa sadetta ei huomaa muusta kuin harmaasta taivaasta, vaikka sade vaikuttaakin rajusti ajoon. GP4:n sadekeli on aivan omaa luokkaansa.
Muokattavuus
F1 2001 oli varsinainen työkalupakki tee-se-itse-miehille. F1 2002:ssa on edeltäjänsä avoin arkkitehtuuri, joten modintekijöiden on helppo siirtyä F1 2002:n puolelle. Työn alla on muun muassa Le Mans-, GT-, Cart- ja 70-80-lukujen formulamodit, eikä niissä ole tyydytty pelkästään grafiikoihin, vaan kaikki tekoälystä fysiikkaan tehdään uusiksi.
GP4:lle ilmestyneet modit ovat toistaiseksi rajoittuneet puutteiden, eli tämän vuoden autojen päivittämiseen. Kohtuuden nimissä sanottakoon, ettei monikaan F1 2002:n modi ole vielä valmis, mutta F1 2001:n perusteella odotus ei jää pitkäksi.
Grafiikka
Ulkonäöltään pelit ovat aivan eri linjoilla. GP4 on värikäs, kun taas F1 2002:ta leimaa lievä aneemisuus. Autot näyttävät kaikilta etäisyyksiltä paremmilta GP4:ssä, F1 2002:ssa ne muuttuvat liian nopeasti tylsiksi laatikoiksi, ellei väännä yksityiskohtia kaakkoon. GP4:n radoissa on enemmän korkeuseroja ja radan varrella enemmän tavaraa, F1 2002:ssa radan pinnanmuodot pomppuineen on tehty huomattavasti monipuolisemmin. Tasapeli, jossa makuasiat ratkaisevat.
Moninpeli
Huono ja vielä huonompi. F1 2002:ssa on periaatteessa täysimittainen nettipeli, mutta useamman kuin muutaman auton kisoissa joutuu kärsimään autojen holtittomasta warppailusta, elleivät kaikki ole poikkeuksellisten nopeiden yhteyksien päässä. Sen sijaan lähiverkossa F1 2002 loistaa harjoitus- ja aika-ajoineen, varsinkin jos mukana on porukkaa täyttämään kaikki ruudut.
GP4:ssä moninpelin voi käytännössä unohtaa. Netissä se ei toimi lainkaan. Epävirallisesti sen saa toimimaan kaikki ruudut miehitettyinä, mutta koska fysiikka on sidottu ruudunpäivitykseen, kaikkien peli pyörii hitaimman koneen mukaan. Silti joutuu tyytymään pikakisoihin ilman harjoituksia tai aika-ajoja.
Laitevaatimukset
GP4:ää ei tunnu saavan millään pyörimään sulavasti. Koska fysiikka on sidottu ruudunpäivitykseen, kovimmillakin koneilla pelin saa pyörimään vain noin 30 kertaa sekunnissa. GP4 ei liaan hienoilla asetuksilla nyi, vaan hidastuu. Omalla 640 megatavun muistilla ja GeForce 2 GTS:llä varustetulla P3-800:lla jouduin vääntämään grafiikan todella ankeaksi ennen kuin peli tunni muulta kuin rättisitikalla köröttelyltä.
Samalla koneella F1 2002:n sai pyörimään kohtuullisen sulavasti ja paremman näköisenä. Tosin varsinkin lähdöissä ja Monacossa joutuu ajoittain kärsimään nykimisestä. GP4:stä pääsee nauttimaan kunnolla vain reippaasti yli gigahertsin prossuilla. Näytönohjaimen nopeudella ei tunnu olevan niin paljon merkitystä. F1 2002 sopii paremmin vaatimattomillekin koneille.
Riittääkö yksi?
Liki täydellinen formulapeli syntyisi kun GP4:n tekoäly, säätilat ja varikkomiehistö yhdistettäisiin F1 2002:n fysiikkaan ja muokattavuuteen. Päälle tarvittaisiin vain pomminvarma nettikoodi. Jos on pakko hankkia vain yksi, istuu F1 2002 ajotuntumaa arvostaville simulaattorihenkisille kuskeille. GP4 sopii paremmin niille, joille tärkeintä on tuntea olevansa oikeassa kisassa oikeiden kuskien seassa ilman, että autojen hallintaa pitää opetella viikkokaupalla.