F1 Championship Season 2000 (PS2) – Formula 1:stä vähän sinne päin

Tietenkin uudelle pelikonsolille pitää olla vähintään yksi Formula 1 -peli. F1 Championship Season 2000 on yrittäjistä ensimmäinen.

Koska ajopelit ovat suosituin genre ja F1 on kuin luotu videopeliksi, odotukset ovat korkealla. Sinne ne myös jäävät, ellei pelaaja tyydy arcade-kaahaukseen ja unohda turhia simulointeja. F1 Championship Season 2000 yrittää välillä naamioitua myös simuksi, mutta valeasu ei ole kovin onnistunut.

Mukana myös Ville

Mukana ovat kaikki kauden 2000 yksitoista tallia, 22 autoa ja kuljettajaa sekä jokainen Grand Prix. Jopa yleensä nimestään niuho Jacques Villeneuve on armollisesti suostunut mukaan. Autoista on karsittu tupakka- ja alkoholimainokset pois.

Pelimoodeista Quick Race osoittautuu yllättävän hauskaksi. Siinä pääsee parilla napin painalluksella suoraan kisaan ja kunniaa tulee normaalisti lajin pistelaskusysteemin mukaan. Yksittäisen kisaviikonlopun voi ajaa noudattaen kaikki rituaaleja eli aluksi rataa harjoitellaan, tätä seuraa aika-ajo, sitten lämmittely ja vasta sitten itse kisa.

Fanaatikko käy läpi kaikki kauden kisat, mutta omaan ohjelmistoon voi valita vain tietyt Grand Prixit. Kaksinpelinä on joko normaali jaetun ruudun asfalttitaistelu tai vuorotellen käytävä aika-ajo.

Kuvakulmia on kunnon valikoima. Auton sisältä voi katsoa kahdesta perspektiivistä ja muutamasta vinkkelistä auton ulkopuolelta. Kamera kypärän päällä ja hieman kuljettajan takana oli paras vaihtoehto. Silloin näkökulma on aivan sama kuin tv-lähetyksien in car -kameroissa. Tällöin näkee myös sen, miten kuljettaja kääntää rattia ja G-voimat heiluttavat kypärää. Ihan turhaa sinällään, mutta luo asiaankuuluvaa tunnelmaa.

Säätämisessä valinnanvaraa

Säädettävää ja valittavaa on teoriassa ihan kivasti, mutta käytäntö on toinen juttu. Varikkosäädöissä on kolme vaikeustasoa. Helpoimmillaan on manipuloitavana vain neljä yksityiskohtaa renkaista vaihteistoon, vaikeimmillaan toistakymmentä.

Säätöjen vaikutukset eivät selviä muutoin kuin kokeilemalla radalla ja katsomalla kellosta. Turhan usein muutoksen järkevyys ei ole itsestäänselvä, vaan tulkintaa tai silkkaa arvausta on käytettävä.

Helpoimmillaan ajaminen on sitä, että vasemmalla tatilla ohjataan ja oikealla kaasutetaan. Oikealla tatilla voisi jarruttaakin, mutta se on harvoin tarpeen. Monzan osakilpailun voi ajaa läpi käyttämättä jarrua kertaakaan.

Muutenkin jarrun kanssa pelleily on liian helppoa. Renkaita ei saa lukkoon, vaikka miten yrittäisi. Riittää kun lentää mutkaan nopeusmittari kaakossa, jarruttaa viime tingassa täysillä ja antaa taas palaa. Säätilan voi säätää sateeksi, auringoksi tai sattumanvaraiseksi, mutta valinta on staattinen. Sää ei kisan aikana vaihtele. Luulisi, että realistisen sään kehittäminen on pikkujuttu ja se lisäisi pelinautintoa kummasti.

ÄO 65

F1 Championship Season 2000:n huonoin puoli on vastustajien tekoäly. Yksinpelissä on kolme vaikeusastetta. Se ei tarkoita muuta kuin että vaikeammalla vaikeusasteella vastustaja kulkee kovempaa, ja jo mediumissa on haastetta enemmän kuin tarpeeksi.

Tekoäly luulee ajavansa romurallia ja puskee takapuoleesi tai kylkeesi vaikka väkisin. Samoin tyypit saattavat lentää ulos radalta vaikka kesken suoran. Vahinkomallinnus on lähes pakko ottaa pois päältä tai käytävä syyttä varikolla melkein joka kierroksella.

Varikkokäynnillä pelaajan tehtävänä ei ole mitään muuta kuin katsoa, kun sinällään hienosti animoitu varikkohenkilökunta hoitaa hommansa. Taktiikkapuolella voidaan valita yhden tai kahden tankkauksen menetelmä. Joskus tekisi mieli vaihtaa taktiikkaa kesken kisan, mutta se on mahdotonta, sillä tietoa polttoaineen määrästä ei saa selville mitenkään.

Valoakin nopeampi

Muutenkin realismin yli ajetaan usein. On vaikea keksiä mitään hyvää syytä sille, miksi F1 Championship Season 2000 pilkkaa tosielämän kierrosaikoja mennen tullen. On helppoa ajaa 8-10 sekuntia alle virallisen rataennätyksen, eikä se riitä kuin lähtöruutuun 6-8. Kone pistää aina pari sekuntia paremmaksi.

Myös Monacon tiukat mutkat pystyy ajamaan kaksi kertaa hurjemmalla nopeudella kuin Häkkinen huippukunnossakaan. Aivan kärkipaikoilta kisaan lähtevät kummatkin Minardit ja Ferrarit ovat jossakin 10. sijan tienoilla. Tämäkin on epärealistista, mutta en osaa siitä valittaa. Tylsää olisi, jos Ferrarit ja McLarenit olisivat joka kerta parhaissa lähtöruuduissa ja lopputuloksissa aivan kärkipäässä.

Lue kauppojen nimet!

Grafiikka on tasokasta, mutta pettymys, koska odotin vielä enemmän. Radat on mallinnettu niin hyvin kuin voi kohtuudella toivoa. Monacossa voi jopa nähdä minkä nimisten kauppojen ohi rata kulkee.

Maisemat piirtyvät sulavasti jo kaukaa, eivätkä pullahda PSonen tapaan ruudulle yllättäin. Ajoittain, tosin hyvin harvoin ruudunpäivitys hidastuu silminnähden selvästi. Omituista kyllä, se ei välttämättä tapahdu silloin, kun ruutu on täynnä autoja.

Selostajat hoitavat hommansa hyvin, mutta he puhuvat vain ennen lähtöä. Jarrutukset ja reunuksella ajaminen kuulostaa hyvältä ja tärähtää ohjaimesta kivasti sormille. Sen sijaan itse moottorin ääni on jotenkin vaisu. Toki tosielämässäkin formulat kimittävät kuin ralliautojen kastraatioversiot, mutta olisin kaivannut jotain miehekkäämpää. Syystä, jolle ei voi löytyä järjellistä selitystä, äänet on alunperin asetettu kuulumaan monona.

Tyydyttävä yritys

F1 Championship Season 2000 ei ole huono peli, mutta se voisi olla paljon enemmänkin. Epäilen, että EA:lla oli kiire saada tuote markkinoille ja varmistaa etumatka kilpailijoihin. Massamarkkinoilta saadaan suurimmat tulot, mutta kyllä ne simulaatioidenkin harrastajat rahaa kaupassa käyttävät. Nyt jälkimmäinen kohderyhmä unohdetaan täysin.

Tuskin kukaan tämän vuoksi PlayStation 2:sta ostaa, mutta viihdyttävä ja jämäkkä peruspeli F1 Championship Season 2000 silti on.

74