F.A. Manager (PSone) – Englannin huipulla

Eidos on jo kolmesti julkaissut universumin parhaan manageripelin Championship Manager -sarjassaan. Nouseeko firman F.A. Manager samaan kastiin?

F.A. Manager keskittyy tiukasti vain englantilaiseen jalkapalloon, muu maailma jätetään kokonaan sivuosaan. Suomalaispelaajia ei voi valioliigaan ostaa ja suomalaisjoukkuettakin näkee vain vastustajina europeleissä. Joukkueiden ja pelaajien tiukasti rajoitettu määrä tekee pelistä vähän tylsän, sillä valioliigassa huippumiehistä suurin osa palloilee jo Manussa.

Pelaajat ovat tietenkin aitojen esikuviensa mukaisia, joille on iän ja pelipaikan lisäksi määritelty erilaisia taitoja, kuten juoksunopeus ja vetotarkkuus. Taidot esitetään huonosti luettavina palkkeina ja kerrallaan näkee vain yhden pelaajan tiedot. Pelaajien vertaileminen toisiin onkin lähes mahdotonta, sillä selkeän lukuarvon muistaminen olisi helpompaa kuin sinisten pylväiden kokojen arvailu. Esitystapa on tavallista realistisempi, sillä todellisuudessakin on vaikea arvioida kahdesta erinomaisesta syöttelijästä, kumpi mahtaisi olla se parempi.

Menestyksen portaat

Perusidea on hauska. Tehtävänä on toimia valitsemansa joukkueen managerina ja kauden alussa seurajohto yleensä asettaa vähimmäistavoitteen. Jos tulokset eivät tyydytä pelaaja voi saada kenkää, mutta peli ei pääty vaan uutta työpaikkaa voi etsiä hieman huonommista joukkueista. Vastaavasti erinomainen menestys palkitaan suurseurojen työtarjouksilla.

Omasta joukkueesta huolehditaan määräämällä joukkueelle harjoitustyyli. Valittavana on kolme vaihtoehtoa, mutta missään ei selitetä, miten tai mihin ne oikeastaan vaikuttavat. Erikoistilanteiden harjoittelun tarkoitus on aika ilmeinen, mutta kiinnostavaa olisi tietää, mitä eroa on yleisellä ja intensiivisellä harjoittelulla. Miesten väsymykseen tai kehitykseen valinta ei mainittavasti tuntunut vaikuttavan.

Juniori- ja reservijoukkueesta voi halutessaan nostaa pelaajia ykkösrinkiin, mutta osio on toteutettu erikoisesti. Pelaajasta kerrotaan tämän ikä, pelipaikka ja hinta. Tietojen perusteella pitäisi päättää, kelpaako kaveri joukkueeseen, vaikka miehen suoritustasosta ei ole mitään tietoa.

Joukkuetta on kehitettävä koko ajan, joten siirtomarkkinoilla vieraillaan tiheään. Myytäväksi tai lainattavaksi ilmoitetut miehet saa hankittua halvemmalla, mutta yleensä joukkue kehittyy nopeimmin ottamalla joukkueisiin suoraan yhteyttä. Jos pelaajan oikeudet omistava seura ei ole halukas myymään, joutuu nuoresta lupauksesta maksamaan moninkertaisen hinnan.

Myös itse pelaajan kanssa joutuu neuvottelemaan ja osuus on toteutettu erinomaisesti. Pelaaja lyö ensin tiskiin palkkavaatimuksensa, jonka päälle tulee vielä tuntuvat allekirjoituspalkkiot, prosenttiosuus seuraavasta kaupasta ja vuosilisät. Summia voi tietenkin vapaasti muutella ja jos pelaaja mielestään ansaitsisi enemmän, eivät neuvottelut katkeakaan seinään, vaan mies vaikka ilmoittaa ansaitsevansa nykyisinkin jo kaksinkertaisen summan. Sopimuksen solmiminen jatkuu numeroiden vuoropuheluna ja touhu tuntuu aidosti neuvottelulta. Konekin toimii aktiivisesti pelaajamarkkinoilla, mikä on aina piristävää.

Valitettavasti tärkein eli ottelutoteutus on koko pelin suurin heikkous. Pelaaja voi vain valita kokoonpanon ja peliryhmityksen ennen ottelun alkua. Peliä seurataan kuuntelemalla selostusta ja niukkoja tilastoja tutkimalla, mutta sellaisista pikkujutuista kuin miesten suorituksista tai vastustajan taktiikasta ei saa juuri kuvaa. Lopputulokset tuntuvat täysin arvotuilta eivätkä pelaajan tekemiset tunnu vaikuttavan lainkaan tapahtumien kulkuun. F.A. Managerissa ei ole harvinaista, että Manun ja Arsenalin tapaiset huippujoukkueet junnaavat kaudesta toiseen valioliigan keskikastissa.

Vaikka managerin tehtävät ovatkin suhteellisen monipuolisia niin pelaaminen hyytyy nopeasti saman toistoksi. Listasta etsitään entistä parempi mies joukkueeseen, ostetaan kaveri ja pistetään turhaksi jäänyt vanha mies myyntiin. Hyvässä manageripelissä riittäisi muutakin tekemistä kuin pelkät pelaajakaupat. Kokoonpanojen muuttelu vastustajan taktiikan mukaan ja huonosti pelaavien miesten pudottaminen aloituskokoonpanosta on aina hauskaa puuhaa, mutta pelissä ne eivät onnistu.

F.A. Manager on enemmänkin muisti- kuin manageripeli, sillä pelaajan on tehtävä jatkuvasti ratkaisuja pelkkien muistikuvien varassa. Tärkeitä yksityiskohtia kun ei saa päätöksentekohetkellä enää tarkistaa. Jos managerin työ on todellisuudessakin vain käsien levittelyä, kun asiat eivät suju niin kuin toivoisi ja ongelmien korjaamiseen ei ole keinoja, niin F.A. Manager on erinomainen simulaatio. Pelinä se kuitenkin on tylsä.

64