Faces of War (PC) – Panssarikauhua kuopan pohjalla

Sota ei kokoa katso. Moni 3D-räiskintä katsoo häveten peiliin, kun Faces of Warin piensotilaat näyttävät taistelun mallia.

Kun kaikki hyvät nimet on nyysitty, loistopelikin joutuu tyytymään sellaiseen laimeuteen kuin Faces of War. Venäläisen BestWayn upea Sodan kasvot on linnunsilmästä kuvattu omaperäinen yhdistelmä toimintastrategiaa ja kolmannen persoonan räiskintää. Se sijoittuu toiseen maailmansotaan, viimeisen maailmanpalon loppuvuosiin Euroopassa.

Nuorna Nikona, Korkeajännityksen täysin aivopesemänä, 1/72 -mittakaavan Airfix-saksalaisella ei ikinä ollut mitään saumaa voittoon. Olisi mielenkiintoista huristaa aikapallolla menneisyyteen ja näyttää Nuor'Nikolle, mihin pikkusotilailla leikkiminen tulevaisuudessa kehittyy. Taitaisin olla tosi katkera, kun partainen setä näyttäisi minulle leegioittain pieniä miehiä taistelemassa komealla, aidon näköisellä ja päreiksi hajoavalla taistelukentällä, jossa pauke on kova ja räjähdykset isoja. Tosin valutangon sytyttäminen palamaan ja muoviarmeijan tuhoaminen siitä syntyvillä palopommeilla oli kieltämättä sekin tyydyttävää.

Ruki veer vai hande hoch?

Sodan kasvot ovat joko saksalaisen, liittoutuneen tai venäläisen sotilaan, jaettuna perusmosuri- ja eliittitehtäviin. Bruttona tehtäviä on yhteensä kolmekymmentä, mutta kun kaikille käytännössä samat harjoitustehtävät vähentää, viivan alla on 21 operatsioonia. Tehtävät vaihtelevat raa'asta perussotimisesta kommandotehtäviin.

Facesissa ollaan enimmäkseen pieni ratas suurhyökkäyksen koneistossa. Zündapp pysyy käsissä, sillä vaikka miestä on ruutu täynnä, pelaaja komentaa yleensä yhtä 3–5 sotilaan ryhmää. Tarvittaessa tästä joukosta saa poimittua yhden soltun, esimerkiksi sen kiikarikiväärimaestron.

Ihminen vai tekoäly?

Kuten maineikas edeltäjänsä Soldiers: Heroes of WW2 (Pelit 8/04, 92 pistettä + suositus), Faces of Warissa kotikoulutuskersantti komentaa sotilaitaan joko perinteisesti hiirellä tai ottaa sotilaansa suoraan näppäin/hiirikomentoon ikään kuin ylhäältä kuvatussa räiskintäpelissä. Jälkimmäisen tavan etuna on se, että teoriassa ihmispelaaja osaa toimia fiksummin kuin tietokoneen ohjaama pelihahmo. Ohjailen ryhmääni löysin ohjaksin jättäen esimerkiksi maalien hakemisen miehille itselleen.

Asetoverit eivät silti ole tolloja, ryhmällä on riittävä tekoäly perustason operointiin. Harvassa pelissä osataan itse poimia uusi ase kun vanhasta loppuu panokset. Mutta kun ryhmän etenemisen pysäyttää anarkisti-venäläisten Smash Nazem -mellakka, se selviää ketterämmin ihmispelaajan kädessä tehokkaasti sykkivän MG-42-konekiväärin avustuksella kuin tietokoneen kaavamaisemmalla väännöllä.

Myös nurkan takaa kurvaavan T-34:n eliminointi sujuu ihmiseltä ja koneelta eri lailla. Jos RTS-moodissa käsket nakata kasapanoksen, peli osaa itse arpoa sopivimman ehdokkaan, joka käy kimppuun kuin sika limppuun. Ihminen osaa kunnioittaa tulivoimaa ja kiertää takaapäin. Ajoneuvojen ja tankkien tuhoamisessa näkyy venäläinen tarkkuus: sillä on kummasti väliä millä osuu ja mihin kohtaan. Ketjut katkeavat, aseet vaurioituvat, motti laukeaa, torni jumittuu: Faces of War ei sorru vakiotylsään joka osumasta haihtuvaan terveyskäyrään ja tankin kokonaan häivyttävään loppuräjähdykseen.

Käskyvalikoima on laaja ja selkeä. Arvailla ei tarvitse, kursori näyttää, mitä kohteessa voi tehdä. Sotilaat voivat hypätä aidan yli, miehittää tai korjata tankin, miinoittaa tien, mutta poteroa sentään ei osata kaivaa. Lakisääteisenä lisänä tuleviin naksuihin kursori näyttää harmaana varjokuvana millaiset tuliasemat miehet kohteessa ottavat. Säheltää ei tarvitse, sillä tarvittaessa ajan saa hidastettua.

Vaikka pelaaja on vain ratas koneistossa, hän on silti se tärkein ratas. Jos pelaaja jää takalinjaan velttoilemaan, hyökkäys ei etene ennen kuin pelaaja suorittaa tehtävänsä.

Peli kestää uudelleenpelaamista, sillä skenaariot eivät useinkaan suju samalla lailla. Esimerkiksi jos vihollisen ajoneuvot ja isommat aseet eivät ole menneet täysin rikki, ne voi miehittää ja kääntää herrojaan vastaan. Jos ajoneuvossa on mukana korjauspakki, kaikki viat saa korjattua muutamassa minuutissa. Tämä, kuten aseiden lyhyt kantomatka, muistuttaa pientä pelaaja siitä faktasta, että Faces todella on peli, ei simulaatio. Tämä näyttää unohtuneen yllättävän monelta.

Kuoleman baletti

Vaan eipä Ubisoft lahjonut minua pelimekaniikkaa kehumaan. Sodan kasvoissa on tärkeintä se värinä, jonka se synnyttää. Ja kyllä se värisyttää, jo pelkästään siksi, että Sodan kasvot ovat kuin Sarah Michel Gellarilla, kauniit ja ilmeikkäät. Massiiviset räjähdykset heittävät roinaa, mahtava Königtiger ajaa talon toisesta seinästä sisään ja toisesta ulos, sotilaat lentävät kuin pienet räsynuket punaisten pöllähdysten säestämänä.

Urhea sotasankarini etenee rojun suojassa, tiputtaa kaapatulla neukkukonepistoolilla pari venäläistä ja nakkelemalla vähäiset kranaattinsa huolella T-43:n moottoritilan päälle saa kuin saakin Teräspedon pysähtymään. Muutama apujoukkojen panssarikauhun ammus viimeistelee tihutyön ja konepistoolini päästää palavan vaunumiehistön tuskistaan. Zum Teufel, tämän tason sotadraamaa saa muista sotapeleistä hakea eikä silti löydä.

Sellainen ikävä ongelma Facesissa on, että vaikeustasoja on tasan kaksi: liian helppo ja liian vaikea. Arcade-tilassa miehet kestävät osumia kuin kuminuket, vain ristituleen tai konekiväärin eteen jääminen tekee sotilaasta nopeasti selvää. Tactical-tilassa omien henki on paljon löyhemmällä, mutta vihollisilla on edelleen hirveä ylivoima. Minulle olisi kovasti kelvannut vaikeustaso näiden keskeltä.

Sen vaan sanon, että jos Faces of War ei breikkaa, PC-pelaajat voi minun puolestani siirtää itärintamalle ja unohtaa sinne. Jos sotapeli vielä Faces of Warista paranee, sitten puhutaan jo oikeasta sodasta.

Mikä edes voisi mennä pieleen? Aiheena on ikipop toinen maailmansota, Faces of War on ällistyttävän hyvän näköinen, helposti omaksuttava, ei pitele pelaajaa kädestä ja sen hiekkalaatikko on täynnä leluja. Se vieläpä yhdistää toimintastrategian räiskintäpeliin ja tekee sen hyvin sekä realistisesti.

Ikävä kyllä hyvien pelien suojelupyhimys on idiootti, joka ei hallitse hommiaan. Liian lähellä Faces of Waria ilmestyy Soldiersin lisälevy Silent Heroes, ja ennen kaikkea liian samannäköinen, mutta perinteinen toimintanaksu Company of Heroes.

* * * * *

Sodan monet kasvot

Moninpeliä ehdin testata aivan liian pikaisesti, joten palataan asiaan tarkemmin myöhemmin, jos syytä on.

Moninpelissä on tutut pelimuodot deathmatch ja king of the hill plus aina tervetullut yhteistyöpelimuoto, jossa kamun kanssa ratkotaan pelin kenttiä. Erikoisemmista battle zonessa vallataan paikkoja kartalla, escortsiossa suojataan lastia partisaaneilta ja chicken huntissa kerätään kanoja pataan. Stalkerissa kerätään tiettyihin paikkoihin ilmestyviä tavaroita.

Frontlinessa ylivoimainen hyökkääjä heittää alivoimaista mutta hyvissä asemissa luuhaavaa puolustajaa taaksepäin aikarajan puitteissa.

92