Paitsi paperin syttymislämpötila ja Ray Bradburyn hieno kirja, Fahrenheit 451 on nyt myös peli. Quantic Dreamin seikkailussa padista nousee savu eikä tulikaan ole kaukana.

Fahrenheitin alku on räväkkä ja tv-sarja 24:stä tuttu kuvaruudun jatkuva jakaminen rinnakkaisiin ruutuihin toimii yllättävän hyvin. Newyorkilainen Lucas Kane saa kuppilan vessassa jonkinlaisen hulluuskohtauksen ja tekee raa'an rituaalimurhan. Transsista toivuttuaan mies näkee lattialla ruumiin ja kädessään verisen veitsen. Pikkukuva siirtyy kuppilassa istuvaan poliisiin.

Paniikki alkaa hiipiä puseroon, kun passipoliisi lähtee kohti vessaa ja lattian luuttuaminen on pahasti kesken. Se oli jo näin -selitystä ei uskonut aikoinaan äitinikään, joten moppi pois ja pakoon. Kiirehtiä ei saa, sillä päätön säntäily herättää taatusti jeparin epäilykset.

Peukaloiden varassa

Fahrenheitissa olo on lievästi sanoen skitsofreeninen, sillä seuraavaksi pelaaja ohjaa etsiväkaksikkoa, joka saapuu selvittämään vessamurhaa. Carla Valenti on naispoliisi ja kaksikon dominoivampi osapuoli, Tyler Miles on Bronxissa kasvanut kaveri, joka osaa ottaa vähän rennommin. Johtolankojen kerääminen on kuin itseään vastaan pelaisi.

Dekkareita ei päästetä helpolla, sillä kuvakulmat vaihtuvat tiuhaan, mikä haittaa suuntien hahmottamista. Itse eksyin muutaman neliön kokoisessa kämpässä vessaan, kun piti avata ulko-ovi. Pieni harhailu on kuitenkin olematon hinta elokuvamaisesta kameratyöskentelystä, joka mahdollistaa tehokkaan draaman ja säpsäyttävät efektit.

Carlan ja Tylerin välillä vuorotellaan nappia painamalla ja tilanne edellyttää usein kummankin hahmon käyttöä. Esimerkiksi Carla saattaa nakittaa Tylerille jonkun tyhmän rutiinitehtävän, joka pitää selvittää ennen kuin tarina etenee. Välillä tarvitaan fyysistä voimaa, jolloin pitää rämpyttää liipaisimia vimmatusti kuten vanhoissa yleisurheilupeleissä konsanaan.

Keskustelut hoidetaan valitsemalla ruudun yläreunasta sopiva avainsana, josta halutaan piestä suuta. Kuten oikeassa elämässä, sanomisiaan ei ole aikaa miettiä rajattomasti. Kaikkia vaihtoehtoja ei voi käydä läpi, joten valinnalla on kerrankin merkitystä.

Hahmoja ohjataan normaalisti vasemmalla tatilla, joten oikea peukku hamuaa vaistonvaraisesti toimintonappia, mutta turhaan. Hahmon tullessa sopivan esineen lähelle yläreunaan ilmestyy vaihtoehtoja, joista näkee mihin suuntaan oikeaa tattia pitää vääntää, jotta haluttu asia toteutuu. Esimerkiksi jos ovi aukeaa sisäänpäin, tattia pitää vetää itseä kohti. Toisin kuin scart-liitin, tämä ranskalainen idea myös toimii.

Fahrenheitin toimintakohtaukset ovat kuin suoraan Matrixista napattuja. Toimintajaksot on tehty elokuvamaisesti siten, että kahta tattia liikutellaan ruudulla näkyvien ohjeiden mukaan. Mäiske jatkuu niin kauan kun liikkeet menevät oikein. Yksinkertaisen reaktiotestin etuna on se, että kameramies on aina oikeassa paikassa.

Torkkua ei saa edes välinäytöksissä, sillä ohjainsauvoja pitää liikutella koko ajan oikeassa rytmissä. Jos mokaa, juonipätkä katkeaa ja loppu jää näkemättä. Tahti ei ole onneksi yhtä tiivis kuin toiminnan aikana, mutta virvokkeiden nauttiminen välispiikkien aikana ei onnistu.

Happi loppuu

Sankarit eivät vaikuta henkisesti tasapainoisilta. Mielialan muutokset vaikuttavat niin voimakkaasti, että synkimmillä epätoivon hetkillä Kane saattaa hypätä parvekkeelta tai joutua pöpilään. Tyttöystävän kanssa puhuessa kannattaa olla tavallistakin huolellisempi, sillä onnistuessaan Kane voi päätyä makuukammarin puolelle. Henkinen tila näytetään ruudulla mittarilla.

Ei ole helppoa poliisillakaan. Carla Valentin ongelma on klaustrofobia. Ahtaissa ja pimeissä paikoissa hänen pitää muistaa hengittää rauhallisesti. Toisin sanoen ruudulla näkyvä mittari on pidettävä keskellä, muuten iskee paniikki. Kun hengitykseen keskittyessä etsii oikeaa levykettä alakerran varastosta, happi uhkaa loppua myös telkkarin toisella puolella.

Perinteisestä seikkailupelistä Fahrenheit eroaa siinä, että kello tikittää koko ajan, joten ratkaisut on tehtävä nopeasti. Onneksi aikarajat eivät ole tiukkoja ja tilanteista selviää ilman paniikinomaista kiirettä. Automaattitallennus toimii mokapettereiden näkymättömänä suojelusenkelinä ja matka jatkuu uusin eväin edellisestä tarkistuspisteestä, joita on kiitettävän usein.

Maalaisjärki on Fahrenheitissa kova sana, sillä väkisin väännettyjä keinotekoisia ongelmia ei ole. Ainostaan kirjastossa joudun hakemaan hetken oikeaa opusta, mutta asia selvisi lopulta ilman aivosolujen nyrjähdystä. Vähän jäin kyllä kaipaamaan kiperämpiä pähkinöitä, sillä tarina soljuu eteenpäin harvinaisen jouheasti.

Kaikki kunnossa

Quantic Dream on erikoistunut liikkeenmallinnukseen ja se näkyy. En muista nähneeni missään pelissä yhtä upeasti ja luonnollisesti animoituja ihmisiä. Edes muutama hieman kömpelömmin tehty kohtaus ei särje illuusiota. Puhe on selkeää, eikä tekstityksen puute haittaa yhtään. Soundtrack sisältää letkeää soulia, discopoppia ja rockia sopivassa suhteessa.

Jenkeissä peli sai nimekseen Indigo Prophecy. Liekö Mooren Fahrenheit 9/11 -dokkarilla ollut osuutta nimenvaihdoksessa, mutta en yllättyisi, jos sensorit olisivat tarttuneet muutamaan pikkutuhmaan kohtaukseen ja vaatineet niiden poistamista. Eurooppalaiset saavat onneksi nauttia sensuroimattomasta versiosta.

Palkinnoksi läpäisystä laariin ropsahti kiljoona pointsia, joilla sai kaikki hauskat ekstraherkut avattua. Kerrankin bonustauhka tuli käytyä innolla läpi. Muun muassa huumorimielessä tehty taitoluistelukohtaus on leikattu pois lopullisesta pelistä, mutta hersyvä Carlan ja Tylerin välinen skaba on koettavissa bonusvalikossa.

Fahrenheitin tyylisiin peleihin ei törmää liian usein, joten ahmin herkun kolmessa illassa. Parhaat paukut on selvästi isketty seikkailun ensimmäiselle puoliskolle, sillä loppu rymistellään läpi vauhdilla matrixmaisissa toimintatunnelmissa. Lyhyestä peliajasta huolimatta Fahrenheit kiilaa itsensä kärkisijoille vuoden peli -listallani.

* * * * *

PS2

Hiukan kauniimpi

Fahrenheit näyttää PlayStation 2:lla yhtä hyvältä kuin Xboxilla. Vasta millintarkka vertailu paljastaa polygoneissa pieniä eroja Xboxin hyväksi. Latausajoissa ei ole merkittäviä eroja. Versio kannattaakin valita sen perusteella, kumpi ohjain sopii paremmin lapaseen.

Ari Kekkonen

90

* * * * *

PC

Parempi resoluutio

Demon perusteella PC-versio on graafisesti sama kuin konsoliversiot, mutta kunnon resoluutiolla. Pelin sinänsä omituiset kontrollit toimivat vallan mainiosti myös hiirellä ja kursorinäppäimillä. Demo tuntui sen verran kiinnostavalta, että arvostelukappaleen puute harmittaa.

Nnirvi