Kun yhdistää Resident Evilit ja Syphon Filterin ja sekoittaa ne Blade Runner -elokuvaan, luvassa ei voi olla kuin kiinnostava peli. Fear Effect on alusta asti kuin synkkä scifi-elokuva.
Fear Effectin intro, lyhyt animaatiopätkä, on napattu selvästi keskeltä tarinaa ja tapahtumat siitä lähtien ovat kuin takaumaa. Leffamainen peli alkaa Honkongissa, jossa futuristisen kaupungin keskellä lentää auto. Ainoana valaistuksena on seinällä loistavat mainospätkää toistava videotaulu ja taustalla sankarittaren kertojanääni narisee tapahtumia. Tunnelma, piirroshahmot ja ympäristö ovat kuin Blade Runnerin animeversiosta.
Kolme onnenonkijaa yrittää etsiä liikemies Liamin tyttären, joka katosi salaperäisesti pahamaineisen Shan Xin kaupungin kaduille. Hana on etsintäryhmän ainoa nainen, jonka erikoisuutena on soluttautumistehtävät, Glas on tappokone ja Deke räjähdyekspertti. Piristävästi sankarikolmikko ei ole hyveellisen kirkasotsaista porukkaa. Heille ei ole tärkeintä, että oikeus toteutuu vaan se, että oma lompakko täyttyy.
Pelin todellinen juoni on paljon kiinnostavampi kuin pelkkä kadonneen naisen metsästys, vaikka Fear Effectissä päädytään loppujen lopuksi kliseistä vanhimpaan eli maailman pelastamiseen pahalta. Lyhyehkö juoni paljastuu pelin edetessä, eikä siitä voi oikein paljastaa mitään tarinaa pilaamatta. Nykytrendin mukaan loppu voi olla myös onneton.
Elokuvamainen kerronta ei rajoitu pelkkiin välianimaatioihin, vaan pelaaja ohjaa yhtä hahmoa kerrallaan kohtauksesta toiseen. Henkilöt, tapahtumapaikat ja jopa aika voivat muuttua hahmon vaihtuessa. Yleensä kohtaus jää vielä seikkailuelokuvaoppien mukaan cliffhanger-tilanteeseen, jossa sankarittaren otsaan painetaan aseen piippu. Pelaaja jätetään arvailemaan tilanteen jatkoa, kun ohjaus vaihtuu toiseen hahmoon.
Fear Effect on toimintaseikkailu, joka jää paljosta velkaa Syphon Filterille ja Resident Evileille. Pelaajaa ei säikäytellä shokeilla, vaikka animaatioissa näytetään rajujakin kohtauksia. Pääosassa on pikemminkin jännitys kuin kauhu, sillä vastustajat eivät ole mitään painajaisia, vaan lihavia kaljuuntuvia ukkeleita ja vihreitä kummajaisia.
Omaa ja lainattua
Ohjaussysteemi on kopioitu lähes suoraan Capcomin zombie-räiskinnöistä, mikä ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Analoginen tattiohjaus toimii, vaikka perinteisillä suuntanäppäimillä selviytyy paljon paremmin. Sivusuunnista hahmo pyörii paikallaan, ylä- ja alanapeista liikutaan eteen ja taaksepäin. Päähenkilöiden ohjaaminen tuntuu mummon taluttamiselta. Hahmot kääntyvät myötä- ja vastapäivään paikallaan köpöttäen, mikä näyttää ja tuntuu kiivaassa tulitaistelussa typerältä. Lisäkiusana ukkelit jäävät usein jumiin kulmauksiin ja nurkkiin, vaikka kuvan perusteella sankari ei ole lähelläkään estettä.
Hahmot osaavat lisäksi hiipiä, juosta ja kyykistyä. Tärkein taito on kuperkeikka, jolla voi väistellä vihollisen hyökkäyksiä tai syöksyä nopeaan puukkohyökkäykseen. Tähtääminen sujuu puoliauttomaattisesti, sillä pieni tähtäin-logo ruudun ylälaidassa näyttää milloin laukauset osuvat. Sihtaamiseen riittää useimmiten se, että kääntyy suurinpiirtein vihollista kohti. Se on vain hyvä, sillä hahmojen liikkeet eivät ole kovin tarkkoja.
Inventaario toimii kivasti, sillä mitään rajoituksia kannettavien tavaroiden määrälle ei tuntunut olevan. Ammuksistakaan ei ole pulaa, koska tapetuilta vihollisilta jää aina panoksia kerättäväksi. Tavaralistasta selataan esiin haluttu esine, joka sitten valitaan käyttöön. Ratkaisu on toimiva, vaikka kesken tulitaistelun aseen vaihtaminen on vaikeaa.
Kuvakulmat ovat valmiiksi suunniteltuja eikä kameraa voi lainkaan liikuttaa. Hahmon tullessa riittävän lähelle ruudun reunaa, kuvakulma vaihtuu näyttäen tilanteen toisesta suunnasta. Tuskastuttavan usein viholliset ilmestyvät uudessa kuvakulmassa vain metrin päästä hahmosta. Hyvänä piirteenä kuvakulmasta toiseen siirryttäessä latausajat ovat käytännössä olemattomia.
Kuolema iskee Fear Effectissä tiheään. Syynä ei ole vihollisen luodit, vaan pelissä on lukuisia tasoloikkamaisia äkkikuolemakohtia, jossa henki lähtee väärään paikkaan kävelemisestä. Osa kuolemista on niin epäloogisia, ettei niitä osaa edes varoa. Pelkkä katso-ikonin ilmestyminen alakulmaan voi merkitä hengenlähtöä, ellei toimintanappia ehdi painaa ajoissa.
Kuoleman jälkeen pääsee jatkamaan edellisestä tallennuksesta. Samojen kohtien uudelleen ja uudelleen vääntäminen on turha kiusa pelintekijöiltä, sillä tarina etenee muuten mainiosti. Paikat vaihtuvat koko ajan eikä samoilla käytävillä ravata vain toisessa päässä olevia vipuja vääntämässä. Tallennuspisteitä on kuitenkin useita ja niiden väli peliajassa on harvoin paria minuuttia kauempaa. Lisäplussana tallennukset toimivat parannuspisteinä, sillä hahmon elinvoima palautuu täyteen heti tallennuksen jälkeen.
Tavallisia taulapäitä
Vihollisten tekoälyä ei voi kehua ja vastustajat toimivat lähinnä hyvinä maalitauluina. Tasopomoilla on perinteiset heikkoutensa, joita käyttämällä ne pitää voittaa mutta perusviholliset ovat turhan passiivisia. Vastustajat liikkuvat vain omassa ruudussaan, eivätkä lähde takaa-ajoon tai välitä vieressä kahtavasta laukauksesta.
Fear Effect ei ole pelkkää räiskimistä, vaan mukana on useita eri tasoisia puzzleja. Yleensä ne ovat itsestään selviä avaimen käyttämisiä ja vivunvääntöjä. Vähän vaikeammissa päättelytehtävissä vihje ratkaisuun löytyy yleensä vierestä tai viimeistään parista edellisestä ruudusta vähän katselemalla.
Grafiikka näyttää erikoiselta, sillä taustakuvakin on animaatio, jossa liikkuvat valonheittimet ja tuulettimet pyörivät. Se tuo kuvaan heti elävyyttä, mutta piirrosjälki on paljon tavallista suttuisempaa ja peli näyttää samalta kuin katselisi honkongilaista piraattivideota. Hahmoanimaatioissa ei sen sijaan ole valittamista. Ainoastaan juokseminen näyttää aseettomana hassulta, sillä hahmot liikuttavat käsiä ylös silloin kun niiden pitäisi mennä alas ja toisinpäin. Ongelma ei ole valtava, koska hahmot kulkevat kuitenkin koko ajan ase kädessä.
Äänet tukevat hyvin tapahtumia. Tunnelmaa ei aina luoda musiikilla, vaan tehokeinoksi riittää pahaenteiset äänet ja epämääräinen kolahtelu. Animaatioiden ääninäyttelijät eivät kuulosta ohjelmointiryhmän jäseniltä vaan pahimmillaankin osapäivänäyttelijöiltä. Kokonaisuus on harvinaisen onnistunut.
Neljästä CD:stä huolimatta peli päättyy taas liian aikaisin. Ahkeralla pelaamisella Fear Effectin läpäisee parissa illassa ja huolimatta viidestä erilaisesta lopusta, uudelleen peluuarvoa ei oikein ole. Neljä loppua näkee helposti pelaamalla uudelleen viimeisestä tallennuksesta ja tekemällä lopputaistelussa erilaiset ratkaisut. Viidennen ja kuulemma parhaan loppudemon näkee, jos läpäisee pelin vaikeimmalla tasolla.
Vaikka Fear Effect matkii lähes suoraan paria huippupeliä, se onnistuu sulattamaan niiden ideat persoonalliseksi kokonaisuudeksi. Jos ohjausta olisi maltettu hioa vielä paremmaksi ja typeristä äkkikuolemista luovuttu, peli olisi unohtumaton klassikko. Nyt Fear Effect jää alkuvuoden parhaaksi peliksi, mikä sekään ei ole aivan vähän.
87
