Kaikki me haaveilemme Ferrarista. Se ei ole vain punainen urheiluauto, vaan se symboloi valtaa, voimaa ja vaurautta. Rytsöläkin kukoisti kumppaninaan Ferrari 360, mutta sitten hän osti keltaisen urheiluauton, jolloin valta, voima ja vauraus hävisivät.
Ferrari. Se on jotain maagista. Se on jotain, johon rahvaan näpit eivät koske. Niistä maksetaan lähes mitä tahansa, silti niitä ei anneta kenelle tahansa. Nyt köyhien ja kipeiden ei tarvitse enää tyytyä unelmointiin, sillä moderni tietotekniikka antaa mahdollisuuden maistella elämää aidan punaisemmalla, nopeammalla puolella. Ferrari Challenge – Trofeo Pirelli tuo italialaisten orien hurjan voiman tyylikkäästi taviksien olohuoneisiin.
Ferrari Challenge -kevytsimulaattorissa ajetaan vain Ferrareilla, minkä takia autoja on vaivaiset pari tusinaa. Mutta Maranellon vanhan sanonnan mukaan yksi Ferrari vastaa kymmentä Nissania, ja se on totta. Ferrari-kaarti vaihtelee sisukkaista katusporteista historian kavioiden kopinan kautta hirmuisiin rataraketteihin. Erilaisia ajokokemuksia on taatusti riittävästi. En kaipaa tähän seuraan enää sataa toinen toistaan kloonaavaa kauppakassia.
Alkuhuuman haihduttua maagisinkin nimi on vain nimi. Jos pellin alla muhii ruostetta, laukka loppuu siihen. Ferrarihaaste selvittää katsastuksen ongelmitta. Logitechin Driving Force Pro -ratilla suitsitut raaserit seuraavat fysiikan lakeja johdonmukaisesti ja hienovaraisesti. Tunnettuina takatuuppareina Ferrarit luiskahtavat helposti käsistä, jos kaasua annostelee kurveissa liian railakkaasti. Pito ja sen katoaminen tuntuvat näpeissä hyvin, joten uhkaaviin tilanteisiin pääsee vaikuttamaan ajoissa. Mämmiräpylät saavat autot (anteeksi, Ferrarit) pysymään asvaltilla viimeistään säädettävällä ajonvakautuksella ja luistonestolla.
Vein rattini mieluiten punaisen konepellin päälle. Tunnelmaa luovissa hyteissä veivaaminen tuottaa tulosta melkein samaan tahtiin, mutta ajokokemus ei ollut yhtä miellyttävä kuin Gran Turismo 5: Prologuessa (Pelit 5/2008, 89 p + Pelit suosittelee). Ferrari Challengen ohjaamokuvakulman adrenaliinin eritykselle olennainen vauhdintuntu on jostain syystä kadoksissa. Puusilmieni mukaan syy tähän on sisätilojen matalampi ruudunpäivitys. Pellin päältä meno maistuu tuplasti vauhdikkaammalta.
Korskeat konit radalla
Ferrari Challenge tukee messeviä mobiileja aidoista moottoriradoista koostuvalla mielenkiintoisella baanapaletilla. Rata-arsenaalissa ei ole juuri lainkaan muiden vakioautorälläyksien vakiovieraita. Turismojen ja Forzien puhki kuluttamat Laguna Seca ja Nipponin koukerot loistavat vaihteeksi poissaolollaan. Vähän harvinaisemmat eurooppalaiset radat sykähdyttävät Japanissa vietettyjen vuosien jälkeen.
Italialaista Vallelungaa, Misanoa ja ranskalaista Paul Ricardia en ole nähnyt aikoihin: viimeksi vissiin Spectrum-kotimikron äärimmäistä realismia tihkuvassa Chequered Flagissa 1980-luvun alussa. Vallelunga ja Misano ovat tarkkuutta vaativia syheröitä, joissa Ferrari kuin Ferrari tuntuu toisinaan vikuroivan liikaa. Omalaatuisen Paul Ricardin tunnusmerkkejä ovat valtavat sinisillä raidoilla merkatut asvalttiset turva-alueet – meininki muistuttaa mäkisellä lentokentällä kurvailua.
Suosikkiratani on ilman epäilyksen häivää ameriikan raitin tosi päheä Infineon. Radalla on runsaasti jyrkkiä mäkiä, vauhdikkaita kurveja ja solakoita shikaaneja. Monista kaarteista painetaan uskon voimalla sokkona sisään, kun notkelma tai ylämäki peittää näkyvyyden. Pari sisäkentän syheröillä ryyditettyä ovaalinpuolikasta pureutuvat rapakon takaisen autourheilukulttuurin ytimeen: Homestead Miami Speedwayllä ja California Speedwayllä kokeillaan, mitä rakkineesta irtoaa.
F1-sirkuksessa esiintyvät Monza ja Spa-Francorchamps ovat tuttujen ratojen eliittiä: reiluja suoria ja huippunopeita kaarteita. Kiintopisteiden suhteen toivottomasta Silverstonesta ja muutama vuosi takaperin raiskatusta Hockenheimista en pidä lainkaan. Lusikka pohjaan, liinat kiinni ja vauhti pois. Ja toistetaan kunnes oksettaa. Juuei. Pitkän Nurpan olisin nähnyt mielelläni, mutta sitä ei tahkota Ferrari Challenge -sarjassa.
Kun baanasta ennen pitkää loppuu pituus tai leveys, pelti kolisee ja painuu ruttuun. Siihen se sitten jääkin, sillä vauriot ovat kosmeettisia, ja täysillä seinään -tilanteen ainoat menetykset ovat törttöilyyn tuhrautuneet sekunnit.
Taito ennen tuuria
Ferrarihaasteen vaikeustaso on kohdallaan. Tuntemattomilla radoilla sijoitukseni valahti armotta 16 auton letkan hännille. Tekoäly ajaa kovaa ja peittää ilmeisimpiä ajolinjoja. Helpoimmat paikat etäisyyden kiinni kuromiseen ovat nopeat kaarteet, joissa kone antaa uskaliaille kuskeille jonkin verran tasoitusta. Tekoäly paahtaa yksikseen lähes virheettömästi. Mokat syntyivät tilanteissa, joissa pakotin masiinan valitsemaan vähemmän täydellisen ajolinjan.
Vastustajien päälle saa survoa surutta ja sama päti toisinpäin, kun suistuin poikittain ajolinjalle. Nojaaminen ja sikailu onnistuvat varsin helposti, sillä Ferrarit etenevät kylkimyyryssä yllättävän vakaasti. En kaivannut kolarien tuomia teknisiä vikoja, sillä konekuskit eivät turvaudu halpaan kuminauhaefektiin. Isoista kämmeistä tulee sen verran aikatappiota, että voitto jää joka tapauksessa haaveeksi.
Ferrari Challengen rakenne on simuhenkisen ajamisen vastapainoksi puhdasta arcadea. Alussa on auki vain yksi auto ja neljä rataa. Kärkikolmikon sijoitukset palkitaan uusilla Ferrareilla ja radoilla. Harjoittelun kannalta ratojen panttaaminen on tyhmää. Seitsemän minuutin aika-ajosessiossa uuteen rataan saa onneksi edes vähän ennakkotuntumaa. Kilpailut ovat suhteellisen pitkiä, mutta eivät sentään mitään maratoneja. Challenge-sarjan kisat kestävät perusasetuksilla varttitunnin plus yksi kierros. Siinä ajassa ehtii hyvin sössiä, jos siihen on yleensä taipumusta.
Netissä kilpailun pituus on 5–30 minuuttia plus yksi kierros. Vastustajia on Gran Turismoon verrattuna vähän, mutta he ovat sitäkin kovatasoisempia. Kun hällä väliä ja hanaa -kuskit pelastavia muureja ei ole, taitavimmat pilotit voittavat poikkeuksetta. Ilmainen vinkki: opettele radat ulkoa ennen kuin menet nettiin elvistelemään. Kotisohvan kenkämaakarin orastavaa itsetuntoa ei kannata musertaa heti kättelyssä.
Ferrari Challenge – Trofeo Pirellin asenne on astetta tiukempi ja simulaattorimaisempi kuin Forza Motorsport 2:ssa (Pelit 8/2007, 92 p + Pelit suosittelee) ja Gran Turismo 5: Prologuessa. Tiedän käyväni mahtavaa Metacriticiä vastaan, mutta piru vie, minusta Ferrari on maukkaan ratavalikoiman mitalla PS3:n paras autoilu, ja samalla ajamisen iloa korostavan konsolisektorin kevytsimulaattorien ehdotonta kärkikaartia. Ainakin ennen Jees... korjaan, Gran Turismon viidettä tulemista.
90
