Kamerat ja erikoisobjektiivit esille, paparazzit! Ginola, Beckham ja muut mallipojat kirmaavat kunnian ja lihavien lompakkojen kentille.
EM-kisat olivat ja menivät ja MM-kisoihin on vielä aikaa. Luulisi, että EA Sportsilla on olemassa välivuodenkin varalle jonkinlainen teema. Jalkapallokauden PS2:lla avaa kuitenkin yleisluontoinen FIFA 2001, jossa mukana on niin maa- kuin seurajoukkueitakin, tarkemmin sanottuna seitsemäntoista maan pääsarjajoukkueet (ei tietenkään Suomen) ja noin kuusikymmentä maajoukkuetta (myös Suomi) oikeine pelaajineen. Vain Ronaldo on joukosta poissa, hän ohjaa ilmeisesti mieluummin maagista numero ysiä kuin itseään.
Tällä joukkuepakalla voi pelata niin ystävyysotteluita, sarjaa kuin turnaustakin. Harjoitellakin voi, ja vapaapotkut ovat hauskoja, niitä kun ei itse ottelussa kovinkaan usein pääse kokeilemaan. Yksinkertaisesta manageroinnista voi nauttia, jos pystyy kuvittelemaan, että taktiikka- tai kokoonpanomuutokset käytännössä vaikuttavat johonkin.
Takatukka hulmuaa
Pelin komeus on toki astunut aimo askeleen kohti Beckhamia, mutta kokonaisuus ei iske jääkiekkoveljen tavalla. Stadionin nurmikko näyttää vastaleikatulta ja hyvin hoidetulta, valo ja varjo leikkivät keskenään iltaotteluissa ja Zolan liehuletti valahtaa otsalle saksipotkun jälkeen, mutta jälki on kauttaaltaan pikkuisen kylmän ja kliinisen oloista. Katsomon vääntelehtivä pikselimössö on lähempää nähtynä suorastaan kamalaa katsottavaa.
Pelaajat näyttävät esikuviltaan vain etäisesti. Mannekiineina toimineilla miekkosilla (mm. Edgar Davids) saattaa hyvinkin olla aito naama, mutta lähikuvat paljastavat suurimman osan pärstistä selviksi väärennöksiksi. Ylimitoitetut ilmeet eivät oikein sovi kasvoihin ja kaljujen pelaajien hiukset on riivitty irti raastinraudalla.
Suorastaan käsittämätöntä on kunnollisen kuvakulman puute. Sivulta kameraa ei saa tarpeeksi kauas, päätykuvakulmasta on vaikea hahmottaa perspektiiviä, yläviistovinkkeli on muuten vain sekava ja tornissa kamera heiluu edestakaisin, jolloin ohjaus vaihtelee sen mukaan missä päin kenttää pelataan. Kameran korkeuden tai zoomauksen portaaton säätö ei auta ongelmaan.
Valikoissa soittelevan Mobyn lisäksi äänistä ei paljon sanottavaa ole. Aneemisten brittiselostajien kuunteleminen on melkein yhtä hyvää unilääkettä kuin Tauno Palon klassikkoelokuvien katseleminen, mutta kun katsomon kohina tai pelaajien satunnaiset urahtelut eivät jaksa kiinnostaa, ei selostusta tule poiskaan käännettyä.
Kikka kolmonen kehiin
Osan kasvaneesta laskentatehosta olisi voinut uhrata tekoälylle, se kun pelaa tällaisenaan kaikkea muuta kuin mielikuvituksellisesti. Syöteltyään pallon tarpeeksi syvälle hyökkäysalueelle kone vaihtaa kikkailumoodiin ja pyörähtelee tietään kohti maalia. Puolustaminen on turhauttavaa, kun vastustaja tietää ennakkoon, milloin taklaus tulee ja hyppää ketterästi yli.
Onneksi puntteja voi tasoittaa antamalla puolustuksen koneen kontolle, omien taklaustensa välttämisessä tekoäly ei olekaan enää niin ylivoimainen.
Ongelmat jatkuvat hyökkäyspäässä samansuuntaisina. Tekoäly peittää syöttöpaikat tehokkaasti ja taklaa rajusti ilman jälkiseuraamuksia, pakottaen ihmisen käyttämään ylenmääräistä kikkailua. Lisää harmaita hiuksia aiheuttaa se, että syötön onnistumismahdollisuutta kuvaava värikoodattu nuoli näyttää useimmiten ihan mitä sattuu.
Maalivahdit ovat kaksijakoisia persoonia. Ne torjuvat kaiken rangaistusalueen ulkopuolelta saapuvan suorat vapaapotkut mukaanlukien, mutta eivät mahda alueen sisäpuolelta lähteville laukauksille yhtään mitään.
72
