Uuden FIFA-sarjalaisen valttina ovat seurajoukkueet, netticupit ja yllättäen ensikosketus.

"Enemmän on paremmin" voisi olla vuoden FIFA:n tunnuslause. Jo ennestään mittavaan sarja- ja joukkuevalikoimaan on tullut lisäyksiä, sillä Keski- ja Etelä-Euroopasta ovat mukana jo mutasarjat eikä nautinto jää kiinni vääristä nimistä. Lisenssi on kaikenkattava.

Yksittäisen kauden voi pelata millä tahansa joukkueella, ja lisäksi jokaiselle maalle on vähintään pari cuppia. Jos valmiit turnaukset eivät riitä, suunnitella voi omankin. Työkalu on tosin sen verran rajoittunut, että ihmeitä sillä ei saa aikaan. Pelaajien luominen on paljon hauskempaa, sillä editorilla saa aikaan hulvattomia mutantteja.

Pääpaino on seurajoukkueissa, vaikka mukana ovat myös tärkeimmät maajoukkueet. Maajoukkueilla ei voi pelata kuin ystävyysotteluita.

Nettikarkelot

Tekemistä riittää ilman maajoukkueitakin. FIFA tukee moninpeliä linjoilla sekä PC:llä, Xboxilla että PS2:lla. Kokeilemaan en arvostelukappaleilla päässyt, mutta luvassa on Xbox Livessä järjestettävät FIFA-virtuaalifutiksen MM-kisat. Lokakuussa alkavaan turnaukseen pääsee mukaan pärjäämällä netissä tai voittamalla paikalliset karsinnat.

Netittömälle erakolle suurin ilo irtoaa viidentoista vuoden yksinpelattavasta uramoodista. Managerointiosuus on yllättävän syvällinen, vaikka taloudellinen aspekti puuttuu ja rahan/pisteiden kertyminen riippuu ainoastaan peliesityksistä. Jostain syystä maailma on uran suhteen jaettu alueisiin, eikä kaikkia joukkueita voi johtaa saman pelin aikana. Hauskana ideana, jos haluaa sekä pelata että manageroida tosissaan, FIFA:n voi viime vuoden tapaan yhdistää Total Club Manageriin.

Lähellä

FIFA on saanut peruspelinsä kuntoon. Syötöt napsuvat maata pitkin mieheltä miehelle (välillä liiankin) helposti, suoraan jalkaan tai tyhjään tilaan, ja peliä pystyy rakentamaan mielekkäästi. Kantapääkikan puuttuminen animaatioista on karkea virhe. Kantapäätökkäisyn sijaan pelaajat heilauttavat itsensä ympäri, mikä on hidasta ja näyttää typerältä.

Kaaripallojen potkiminen toimii muuten hyvin, mutta voimapalkki täyttyy liian hitaasti. Pitkiä puolenvaihtoja ja keskityksiä varten mittaria joutuu lataamaan niin kauan, että vastustaja ehtii yleensä ryöväämään pallon. Laukauksissa mittari täyttyy niin vikkelästi, että laukaukset ovat säännönmukaisesti joko maanuoliaisia tai yläkatsomossa.

Erikoistilanteissa ote on taktinen. Suorissa vapaapotkuissa puolustava osapuoli siirtää ja hyppyyttää muuria. Hyökkääjä saa sekä tähdätä laukauksen vapaasti että määritellä osumakohdan palloon tarkasti.

Varsinainen potkaisu tapahtuu golfpelimäisellä mittarilla, ja pienellä harjoittelulla joka ikinen potku lähtee hyvän pelaajan jalasta täsmälleen sinne minne pitääkin. Systeemi on alussa hauska, mutta kun systeemin oppii, maali syntyy aina.

Kulmapotkuissa ja epäsuorissa vapaapotkuissa valitaan vastaanottaja. Sen jälkeen tehtäväksi jää ohjata mies oikeaan paikkaan ja toimittaa pallo verkon perukoille. Vastaavasti puolustaessa täytyy pitää vastustaja poissa pahanteosta.

Kulmapotkukuvioita saa valita otteluun vain kolme, ja ne sekä kuluvat hetkessä että estävät luovat ratkaisumallit. Vaikkapa lyhyenä annettu kulma on mahdottomuus. Monet kuviot ovat käyttökelvottomia, koska maalivahti nappaa pallon riippumatta siitä, mitä pelaaja tekee.

Ensimmäinen kosketus on tärkein

Vuosikerran 2005 tärkein uudistus on ensimmäisen kosketuksen kontrollointi oikealla tatilla. Kun pallo iskeytyy jalkaan, sen voi haltuunoton sijaan välittömästi siirtää haluamaansa suuntaan ja jallittaa siten puolustajan. Oikealla tatilla lisäksi kikkaillaan. Kun kikat yhdistetään ensimmäiseen kosketukseen ja aikaisempaa parempiin animaatioihin, saadaan tulokseksi jalkapallon oloinen ote.

Viime vuonna esitelty pallottoman miehen kontrollointi on edelleen mukana, ja ideaa on jatkojalostettu. Tila täytyy ensin aktivoida ja pelaaja valita, jonka jälkeen oikealla tatilla ohjataan joukkuetoveri haluttuun paikkaan.

Pallottoman miehen ohjaus on turha ominaisuus. Tekoälyn pitäisi osata hakea vapaata paikkaa ilman, että pelaaja siihen puuttuu. Nyt oman pallollisen miehen ohella joutuu ohjaamaan vielä tiimikaveria eikä minulla riitä siihen hahmotuskyky saati motoriikka.

Hyödykkäitä pikku-uudistuksia ovat liipaisimista tehtävät modifikaatiot, vaikkapa läpisyöttö korkeana tai lobbaus maalivahdin ylitse. Prässipeliä on viilattu, ja siltä osin FIFA vastaa nyt likimain Pro Evoa.

Kolmen kerroksen väkeä

Sisällöllisesti ja pelattavuudeltaan kaikki kolme versiota ovat yhtenäisiä, erot löytyvät puhtaasti tekniikasta. Xbox-versio on näyttävin, latausajat ovat PS2:ta tuplasti lyhyempiä ja grafiikka tasaisimmin pyörivää.

PC:llä FIFA näyttää vuosi vuoden jälkeen aivan samalta, mutta yleiseen PC-grafiikan tasoon nähden aina vain rosoisemmalta. Vaikka kehiin löisi resoluutiota, suodatusta ja reunanpehmennystä minkä näytönohjain antaa myöten, suttuiset ja vähäväriset tekstuurit pysyvät. Ruudunpäivitys on asetuksista ja konetehosta riippumatta ärsyttävän tökkivää.

Kameratyöskentely on moitteetonta. Kamerakulmista löytyy toimiva vaihtoehto kaikkiin makuihin niin yksin- kuin kaksinpelissä.

Uusi FIFA on parempi kuin pussillinen vanhoja, mutta Pro Evolution Soccerin kanssa siitä ei ole samalle sarjatasolle. Suunta on kuitenkin oikea. Nettipelin toimivuus jäi mietityttämään, sillä kunnon nettiturnausten järjestäminen kuulostaa aina kiehtovalta.