Aamupuuroni hulahti väärään kurkkuun, kun kokeilin Viimeisen fantasian tuoreinta inkarnaatiota. Mitä ne ovat menneet tekemään! Tämähän on tosiaikastrategiaa!
On kaksi asiaa, joita en vaihda: toinen on Turun sinappi ja toinen... vuoropohjaiset taistelut. Reaaliaika-”strategia” ällöttää minua. Refleksistrategia olisi parempi nimi; ei vanha ehdi klikkailemaan ja kikkailemaan kaikkea ajoissa. Voi hitsin pimpulat, haluan miettiä taktiikkani rauhassa samalla kun naava kasvaa partaani.
Kun Final Fantasy XII: Revenant Wingsin taistelut paljastuivat tosiaikaiseksi sekamelskaksi, valmistauduin tuomitsemaan koko hoidon Guantanamoon ilman oikeudenkäyntiä. Voimakkaista ennakkoluuloista huolimatta Final Fantasyn vastustamaton charmi käännytti minut: tämähän on viihdyttävää ja normista poikkeavaa nujakointia. Samalla vaihdoin Turun sinapin Auraan.
Final Fantasy XII: Revenant Wings painottaa Final Fantasy Tacticsien tapaan taisteluita. Tosiaikaiset tappelut ovat sen kova ydin ja tärkein sisältö, roolipeliainekset ja tarina ovat pelkkää kuorrutusta. Viime aikoina useita kertoja lypsettyyn Ivalicen fantasiamaailmaan sijoittuva tarina etenee taistelu kerrallaan. Kun Vaanin johtamien ilmapiraattien tiimi on tyrmännyt avainvastustajat, tehtävä päättyy ja lentävän laivan nokka kääntyy kohti uutta keikkaa.
Taistelujoukkueeseen kuuluu viisi sankaria, joista jokainen johtaa omaa magialla kutsutun esper-olennon ryhmää. Yhtä heppua seuraa korkeintaan kahdeksan otusta. Jos kaikki tiimin jäsenet ovat vielä tolpillaan, imuun mahtuu kahdesta kolmeen esperiä. Piraatteja ja olentoja valitaan yksittäin, johtajan mukaan tai vapaamuotoisina ryhminä. Loogisella kynäohjauksella tökitään kohteita ja vedetään valintalaatikoita.
Aktiiviset sankarit ja esperit usutetaan hyökkäykseen vihollista tuikkaamalla. Selkeistä symbolivalikoista napattujen erikoisiskujen ja loitsujen maalit poimitaan samaan tapaan ruudulta. Yleisimpiä kykyjä ei tarvitse toistaa kyllästymiseen asti, sillä hahmo tekee gambiitiksi kutsutun toiminnon sopivassa saumassa ilman eri komentoa.
Kaikki kompakteilla taistelualueilla tepastelevat olennot jaetaan kivi–paperi–sakset-mekaniikkaa noudattavan järjestelmän mukaan lähitaistelijoihin, kaukaa kurmottajiin ja lentäviin sotureihin. Tasaväkisissä kahakoissa täytyy huomioida perustyypin ohella esperin elementti: tuli, vesi, maa ja sitä rataa. Jos ja kun apulaiset kuukahtavat, niitä kutsutaan lisää summon-laatoista, jotka pitää ensin vallata omalle joukkueelle.
Joukon voima
Yksinkertainen kaikki kasaan ja jyrätään -taktiikka on jokaisen keikan perusoptio, kunnes toisin todistetaan. Maagit, parantajat ja kumppanit jäävät ensikontaktissa automaattisesti turvallisen etäisyyden päähän. Jos rintamalinjat muuttuvat, oman onnensa nojaan jätetyt loitsumaakarit joutuvat vaikeuksiin.
Vaihtelevaa mikromanagerointia tarvitaan eniten tehtävissä, joiden asetelma on jollain tapaa kiero: Vaanin jengillä on selvä alivoima, huono aloituspaikka, tai jotain ilmapiraattia ei saa käyttää. Taktiikoista tai niiden puutteesta riippumatta kaoottisissa kahakoissa on mukavasti menoa, miekkojen kalsketta ja meininkiä.
Juonikeikkojen ja alusta isännöivän Tomajin bonustehtävien vaikeustaso ailahtelee melkoisesti. Vaikka edellinen tehtävä meni heittämällä, seuraava saattaa koetella päreiden, DS:n ja ikkunan kestävyyttä. Vaihtoehtoiset keikat lievittävät merkittävästi puolipakollisen tasonnostojenkan junnaavien tahtien aiheuttamaa päänsärkyä.
Seuraava tarinaa edistävä tehtävä merkataan maailmankartalle selvästi punaisella nuolella. Vaeltelu on lähinnä silmänlumetta, sillä satunnaisia matseja tai muita yllätyskohtaamisia ei ole. Varusteita myyvät kaupat ja muut viritykset sijaitsevat siististi ilmalaivan kannella. Puotien tuntumassa norkoilevat kaverit puhuvat mielellään, mutta onneksi diiba-dum-de-daaban tavaaminen ei ole pakollista.
Lajityypille ominainen teilataan maailmaa uhkaava ilkiö -juoni jäi tehtäviä siivittävistä keskusteluista, animaatioista ja videopätkistä huolimatta ikävän etäiseksi. Seuraavan taistelun asetelmat kiinnostavat niiden seurauksia enemmän. Syytän tästä osaltaan pikkuruisia ja räikeästi pikselöityviä spritehahmoja, joihin on vaikea samaistua.
Final Fantasy XII: Revenant Wings on viihdyttävä ja suhteellisen omaperäinen lisäys Viimeisen fantasian kaanoniin. Sarjan peruslinjasta melkoisesti poikkeavassa taistelusysteemissä on eloa, mutta samaa ei voi valitettavasti sanoa tarinasta. Square Enixillä näyttää joka tapauksessa olevan kykyä ja halua maineikkaan sarjan perustusten mylläämiseen.
87
