Jos Final Fantasyn fani sieltä kahdenkymmenen vuoden takaa kuljetettaisiin ajassa nykypäivään, hän ei tunnistaisi Äksveetä osaksi sarjaa. Final Fantasy viisitoista tarjoaa laajoja maisemia, toiminnallista taistelua ja miesten välistä ystävyyttä.
Duscaen taival
Episode Duscae ei turhaan alusta Final Fantasy XV:n tarinaa, joten referoin pelistä aiemmin julkaistua materiaalia. Päähahmo Noctis on Luciksen kuningaskunnan kruununperillinen, mutta kun paha Niflheimin imperiumi hyökkää Luciksen pääkaupunkiin Insomniaan kesken rauhanneuvotteluiden ja murhaa Noctisin isän, nuori prinssi pakenee kodistaan kolmen tyylitajuttoman kaverinsa kera. Mukaan napataan ökyin, överein avoauto mitä parkkipaikalta löytyy.
Vaan autopa ottaa ja hajoaa kesken pakomatkan jättäen sankarinelikon tutkimaan Duscaen aluetta jalan. Viehättävä mekaanikko Cindy lupaa korjata auton, joten Episode Duscaen tavoitteena on kasata tarpeeksi rahaa huoltamolaskua varten.
Demon alkaessa Noctis, se angstaaja, ja hänen tyylivammaiset kaverinsa Gladiolus, se vahva, Ignis, se älykäs ja Pompos, se hölmö, telttailevat miehekkäällä latinotavalla. Telttailulla ja matkustuksella lienee muutenkin iso rooli lopullisessa pelissä, sillä pelin on kuvailtu olevan suuren draaman lisäksi kuin roadtrip fantasiamaisemissa. Siksi on hyvä, että sivuhahmot ovat yllättävän onnistuneita ja pidettäviä. Heidän sanailunsa on toimivaa ja hahmojen animointiin on nähty rutkasti vaivaa. Hahmoista eniten ärsytti itse päähenkilö tummanpuhuvassa maailmantuskassaan.
Teltan oven avauduttua porukan eteen aukeaa Duscaen luonnonkaunis maisema. Sen keskellä on järvi, jossa seisoo harmaa fantasiabrontosaurus, läheisellä laitumella käyskentelee lauma pulleita kasvinsyöjiä. Luonnon seesteisyyttä rikkovat läheisellä maantiellä ohi ajavat, vanhoista jenkkiautoista inspiraatiota imeneet kaarat ja taivaita halkovat satunnaiset imperiumin ilma-alukset. Final Fantasy XV:n maailma houkuttelee tutkimaan.
Se ei olekaan pelkkää samoilua. Kun päivä vaihtuu yöksi, kasvavat myös mahdollisuudet törmätä vihamieliseen paikallisfaunaan. Silloin kannattaa suunnata lähimmälle leiripaikalle ja pystyttää teltta. Kämppiessä levätään ja noustaan tasoja päivällä kerätyn kokemuksen perusteella, plus valmistetaan ruokia seuraavan päivän koetusta varten.
Demoksi Episode Duscae on vakuuttavan laaja, se esittelee taistelua ja maailman tutkimista kiitettävästi. Lääniä Duscaessa on mutulla arvioiden noin neliökilometrin verran ja sen kaikkien kolkkien tutkimiseen saa kulumaan useamman tunnin.
Miekkakäräjät
Final Fantasy XV:n taistelut eivät synny limbosta, vaan vihamieliset eläimet ja imperiumin magitek-sotilaat käyskentelevät maastossa. Tutkimismoodista siirrytään taisteluun sulavasti. Toimintapitoinen taistelu on valitettavasti kovin yksinkertaista. Neliötä pohjassa pitämällä Noctis hyökkää lähimmän vihollisen kimppuun, L1-nappi pohjassa prinssi väistää kaikki vihollisten hyökkäykset. Lisäksi kolmiolla voi tehdä asekohtaisia erikoisliikkeitä ja äksällä voi warpata joko suoraan vihollisen viereen tai korkeammalle paikalle tsekkaamaan tilanteen yleisnäkymää. Vain Noctista voi ohjata, muu kaveriporukka sählää tekoälyttömästi.
Taistelusysteemin vitsi on, että väistely kuluttaa taikapisteitä, joita käytetään myös erikoisliikkeisiin ja warppailuihin. Jos taikapisteet loppuvat, on Noctis heikommassa staasitilassa pitkän tovin, kunnes pisteet palautuvat. Pisteiden palautumista voi nopeuttaa joko piiloutumalla vihollisilta tai hengailemalla korkeiden maastojen seinillä riittävän pitkään.
Taistelu on periaatteessa ihan toimivaa, vaikka onkin liian simppeliä. Kaikki taistelut voitetaan painamalla neliötä pohjaan, kunnes on aika vaihtaa hetkeksi väistömoodiin. Demokin tuntuu tietävän sen, minkä vuoksi vihollisia tulee vastaan laumana. Silloin päävastustajaksi nousee laiska kamera, joka lukittuu haluttuun viholliseen milloin haluaa ja kadottaa lukituksen heti kun nopea rakki vilistää pois kuvasta. Yritä siinä sitten verkkaisesti kääntyvällä kameralla pysyä vimmaisesti vilistävien vihollisten perässä.
Final Fantasy XV:n taistelu ei ole tarpeeksi monipuolista toimintapeliksi, eikä se ole tarpeeksi taktista roolipeliksi. Lopputulos on väliinputoaja, joka tuskin miellyttää kummankaan genren faneja. Toivon hartaasti, että taistelusysteemiä rukataan runsaasti vielä ennen lopullista peliä.
Koska sivupuhteesta saa niin vähän kahisevaa, käytännössä ainut tapa saada auton korjaamiseen vaadittava rahasumma kasaan on metsästää seudulla riehuva, sarjan hirviökaartin peruspilari Behemoth. Tehtävä on monipuolinen, joskin ärsyttävän skriptattu. Ensin jäljitetään, sitten vakoillaan läheltä, sitten hiivitään perässä. Jos hiipimiskohdassa tulee huomatuksi, that’s it, game over, vaikka heti seuraavassa vaiheessa otetaankin petoa sarvista ja matsataan reilun rehellisesti.
Turpiinhan siinä tulee, kun Behemothille uhoaa, mutta hädän hetkellä Noctis voi kutsua apua pelin vakiosummonilta Ramuhilta. Vanha parrakas ukkosenjumala on päräyttävän iso ja mahtipontinen. Väliintulossaan hän nappaa Noctisin käteensä ja täräyttää Behemothia monta sataa tuhatta kestopistettä kuluttavalla salamalla. Komean animaation jälkeen koko lähitienoo on vähän aikaa kärvistynyt ja Ramuhkin hengailee horisontissa hetken ennen katoamistaan. Ramuhin ilmestys oli demon vaikuttavin kohtaus.
Kokonaisuutena Episode Duscae jätti Final Fantasy XV:stä kaksijakoisen fiiliksen. Toisaalta avoin maailma ja tutkimusmatkailu osuu aina omaan pirtaan, toisaalta taistelusysteemi on ainakin tällä hetkellä sekava kasa kuonaa. Mutta toivoa on, sillä Episode Duscaesta huomaa, että peli on yhä pahasti kesken: ruudunpäivitys takkuaa enemmän kuin soisi, kerran koko horisonttikin otti ja katosi hetkeksi. Moni vielä nyt ärsyttävä asia voi muuttua ennen lopullista julkaisua.
Koska odotukseni ennen demoa olivat nollassa, onnistui demo nostamaan niitä vähän. Olen oikeasti yllättynyt, että tykästyin ennakkoon ärsyttäviltä tuntuviin sivuhahmoihin, joskin se vaati demon toisen pelikerran.
Voi kun Noctis itse saataisiin vaan vaihtoon, en osaa keksiä pelille vastenmielisempää päähahmoa kuin inisevä yläluokkainen angstikakara.
Final Fantasy Forever
Final Fantasy XV on japsiropen oma Duke Nukem Forever. Peli julkistettiin E3-messuilla vuonna 2006, joskin silloin nimenä oli Final Fantasy Versus XIII ja alustana pelkkä PlayStation 3. Vuodet vierivät eikä pelistä kuultu tai nähty mitään. Mutta vuoden 2013 E3 paljasti, että peli oli nimetty uudelleen seuraavaksi pääsarjan osaksi. Alustoiksi vaihtuivat PlayStation 4 ja Xbox One.
Versus XIII oli Tetsuya Nomuran oma projekti. Nomura tunnetaan paitsi Kingdom Hearts -sarjan pääpiruna, myös joidenkin rakastetuimpien ja vihatuimpien Final Fantasy -hahmojen suunnittelijana. Yhdenkään toisen hahmosuunnittelijan kynästä ei ole syntynyt niin paljon piikkitukkia, nahkapukuja ja täysin tarpeettomia vöitä kuin Nomuran.
Vuoteen 2014 asti Nomura oli Final Fantasy XV:n vetovastuussa, mutta sitten tapahtui jotain. Joko Squaren isot kihot kyllästyivät pelin valmistumisen viivästyksiin tai Nomura halusi keskittyä tulevaan Kingdom Hearts III:en, mutta Nomura sai väistyä ja Final Fantasy XV:n varaohjaaja Hajime Tabata siirtyi isolle pallille. Kannuksensa hän oli ansainnut tekemällä Japanissa suositun PSP-fantsu Final Fantasy Type-0:n.
Tabatan johdolla projekti on saanut uutta tuulta purjeisiinsa, ja vaikka julkaisupäivää ei ole vieläkään tiedossa, on pelistä herra ohjaajan mukaan noin 60 prosenttia valmiina.
