Fire Emblem: Shadow Dragon (DS)

Taktiset Fire Emblem -roolipelit ovat käsikonsolipelien kärkikaartia, niin myös Shadow Dragon -versio.

Fire Emblem -intohimo syttyy parilla yksinkertaisella osasella. Ukkojen ja akkojen haaliminen prinssin henkilökohtaiseen armeijaan on hauskaa puuhaa, sillä jokainen mukaan tuleva soturi lisää juoneen oman pienen kerroksensa. Armeijasta mahtuu taisteluihin mukaan vain murto-osa, joten yksiköistä joutuu valitsemaan suosikkinsa joko luonteen tai kehityskelpoisuuden mukaan, mikä lähentää suhdetta joukkoihin.

Taistelut kootaan yhteen lyhyillä juonipätkillä, joissa prinssi Marth joutuu maanpakoon ja tekee paluun valtaistuimelle voimalla. Mukana ei ole lainkaan satunnaisia taisteluita, vaan yhteenotot ovat valmiiksi suunniteltuja puzzlekenttiä, joissa useimmissa on oma jipponsa. Omia ukkoja uhataan useammasta suunnasta, lopussa paikalle päräyttää vihollisvahvistuksia tai keskellä kenttää sinnittelee liittolaisarmeija, jonka saa käyttöönsä, jos ehtii pelastaa miehet saarroksista.

Pelisysteemi on pulmapelimäisen armoton. Jos käsikähmässä voittamaton ritari jää vihollismaagin tielle, Sir kaatuu yhdestä tulipallosta. Ritarin saa henkiin vain tallennuksella ja kentän uudelleen peluulla, sillä Fire Emblemissa kuolleet pysyvät kuolleina tuomiopäivänäkin. Jokaista siirtoa joutuu miettimään tarkasti.

Jos jotain sarjassa on moitittavaa, niin Fire Emblemit eivät pahemmin muutu osien välillä. Shadow Dragon on sama peli kuin GBA:lla, GameCubella ja Wiillä aikaisemmin. Käyttöliittymää on aavistuksen paranneltu ja mukana on ensi kertaa kunnon kaksinpeli, jossa voi ottaa mittaa kaverin armeijasta muutamalla eri kartalla. Pelikaverin sotilaita ja varusteita voi myös liisata omaan kampanjakäyttöönsä, mikä sopii keräilyhenkeen mainiosti.

Kokonaisuus toimii, joten Fire Emblemin parikymmentä taistelua mätti läpi ilokseen.

82

Lisää aiheesta