Firefighter F.D. 18 (PS2) – Sinulle on palopostia

Miksi palomiehet eivät syö tonnikalaa? He eivät pidä öljypaloista.

Olen piinkova palomies enkä kavahda syöksyä päin liekkejä. Henkiriepuani uhkaavat putoavat betonilohkareet, kaasuräjähdykset ja sankka savu, mutta pahin viholliseni on neiti Aika.

Kun vedän palomiesvehkeet ylleni ja ruiskautan palopesäkkeen sammuksiin, oloni on miehekäs. Paloletkun suuttimen voi säätää ruiskuttamaan vettä myös laajana sumuna, joten pystyn liikkumaan pätsin keskellä melko turvallisesti, mutta tiukoissa paikoissa tarvitaan impulssisammutinta. Sillä kun täräyttää, liekit lakoavat kuin väki herätyskokouksessa. Tunnelmaa ei latista tieto, että letkuni on olematon nysä.

Työ on siistimpää kuin etukäteen kuvittelin. Vaikka huone olisi ilmiliekeissä ja täynnä savua, sammutuksen jälkeen missään ei näy nokea tai vesilätäköitä. Ainoat näkemäni mustuneet huoneet ovat olleet tulimyrskyn runtelemia, mutta epäilen, että ne olivat jo valmiiksi sellaisia.

Jerry levis ja Tauno palo

Ensimmäinen tehtäväni meni perusasioita harjoitellessa. Kun pöksyni olivat liekeissä, minun tarvitsi vain ravistaa voimakkaasti, jolloin liekit varisivat maahan kuin kuivuneet lehdet. Etenemiseni tyssäsi pahvilaatikkokasaan, joka ei hievahtanutkaan täydellä voimalla suihkuavan vesipatsaan edessä. Onneksi kirveeni sai pahvin paloiksi.

Kirveelle löytyi muutakin käyttöä, sillä jotkut ovet olivat lukossa. Tyhmempi olisi yrittänyt hajottaa adamantiumista tehdyn oven, mutta minäpä painoinkin seinän läpi. Olisin kyllä tajunnut sen itsekin ilman, että kavereiden radiossa olisi tarvinnut siitä huudella. Houkuttelivat meikäläistä myös ilmastointikanavaan, jolloin ajattelin, että onpa hullua hommaa.

Minulla ei ollut aikaa jäädä miettimään turhia, sillä näytöllä olevasta uhrimittarista näin, että seuraava pelastettava oli viittä vaille vainaa. Ehdin onneksi ajoissa hänen luokseen, jolloin hän yskäisi ja katosi. Olisikohan ollut Iiro Seppänen? Tutkan mukaan seuraava potilas odotti viereisessä huoneessa, vaikka olisin voinut vannoa, että sama huone oli hetkeä aiemmin tyhjä. Mutta seuraavaa juttua ette varmasti usko.

Tehtävän lopussa raivokas palo jahtasi minua ja heitteli lieskoja suuntaani. Vaikka kuinka suihkin vettä, roihu ei osoittanut laantumisen merkkejä, ainoastaan ruudun alareunassa oleva palkki pieneni. Lopuksi kuului kova kirkaisu ja huone sammui kuin napista painaen.

Lassie palaa kotiin

Savun hälvettyä sen seasta paljastuu keskinkertainen toimintaseikkailu, jossa riittää tekemistä noin 6#8 tunniksi. Mitalinälkäiset voivat jatkaa jälkisammutusta suorittamalla kaikki kolme vaikeustasoa ja etsimällä kenttiin piilotettua bonuskamaa.

Firefighterin tunnelma on kohtalaisen onnistunut ja palojen sammuttelu on ajoittain jopa hauskaa, vaikka yksinkertainen pelimoottori ei mallinna tulipaloa kovin uskottavasti. Eniten minua rassasi jokaisen tason lopussa olevan superroihun kanssa vehtaaminen.

Grafiikka on melko pelkistettyä, mutta paikoitellen liekkimatto ja sakea savu luovat kohtalaisen illuusion valtavasta tulipalosta. Pamaukset ja sähköiset rätinät yhdistettynä veden suhinaan parantavat tunnelmaa, vaikka itse tuli loimuaakin äänettömästi.

Lisäpisteitä tulee camp-henkisestä juonesta, joka nivoo dramaattisiin ympäristöihin sijoittuvat tapahtumat yhteen. Vaikka lopputulos jättää paljon toivomisen varaa, kyseessä on yksi parhaista palomiespeleistä. Niitä ei tosin monta ole.

75