Flight Simulator 98 – Miehen iässä

Microsoftin Flight Simulator on uusiutunut säännöllisin väliajoin kunnioitettavan viidentoista elinvuotensa aikana. Vaikka Flight Simulatorissa ei voi edes ampua, se on hieman yllättäen maailman suosituin tietokonepeli. Uusin versio 3D-korttituella on juhlavuoden kunniaksi entistä uljaampi.

Flight Simulatorin ensimmäiset versiot ilmestyivät jo ennen PC-aikaa, ja pyörivät sellaissa superkoneissa kuin Apple II ja Commodore 64. Alkuperäisen version ilmestymisestä on kulunut 15 vuotta ja uudistuksia on tapahtunut niin paljon, ettei peliä tunnista samaksi kuin nimestä.

Tasaisin väliajoin uudistuvan simulaattorin edellinen päivitys oli melko vaatimaton: ainoa tarkoitus tuntui olevan siirtää peli Dosista Windowsiin. Koska Windows-versio vaati koneelta kohtuuttomasti suorituskykyä, nyki ruudunpäivitys pelaajien suupielten tahdissa, kun peliä vertasi aiempaan, käytännössä identtiseen Dos-versioon. Nyt on toinen ääni kellossa: Microsoft uskoo, että versio 98 on merkittävin uudistus Flight Simulatoriin.

Flight Simulatorin voima on sen pyrkimys ainoastaan itse lentämiseen liittyvien asioiden millintarkkaan simulaatioon. Ilmataistelut ja muut tavallisiin simulaattoreihin liittyvät kuorrutukset on pudotettu suosiolla pois. Lopputulos on onnistuneempi kuin koskaan. Lentomalli on todella uskottava ja sitä korostaa hyvän näköinen, nopeasti päivittyvä grafiikka.

Helikopterihelvetti

Flight Simulatorin konekanta on pysynyt viimeisissä versioissa lähes vakiona pieniä muutoksia ja lisäyksiä lukuunottamatta. Uusina koneina ovat toinen versio Cessnasta, uudempi Learjet ja Bell 206B JetRanger helikopteri.

Helikopterin lentäminen on erittäin vaikeaa, koska kone on hyvin epästabiili ja vaatii jatkuvaa ohjausta. Jos pilotin käsiala ei ole herkkä, kostautuu yliohjaaminen lähes välittömällä hallinnan menettämisellä. Helikopterin valmistehtävät lennetään suurimmaksi osaksi keskellä kaupunkia, joten lentämisen lisäksi pitää väistellä rakennuksiakin.

Flight Simulatorin koneiden käyttäytyminen on normaalilennossa niin realistista, että peli on saanut sekä Cessnan että Learjetiä valmistavan Bombardier Business Aircraftin virallisen hyväksynnän. Lisäksi sitä suosittelee Flight Safety international, joka testasi peliä myös opetuskäytössä. Testaus osoitti, että simulaatiolla harjoitelleet lento-oppilaat oppivat lentämään oikealla koneella nopeammin ja tehokkaammin. Siksi Flight Simulator soveltuu käytettäväksi myös yksityislentäjien koulutuksessa.

Lentokortti vaaditaan

Jos ei omista 3D-korttia, ei Flight Simulator 98:aa välttämättä kannata hankkia. Tavallisella grafiikalla ruudunpäivitys vaatii melkoista tehomyllyä, mutta ulkonäkö on korkeintaan keskinkertainen. Hyvällä 3D-kortilla peli pyörii sujuvasti keveämmälläkin kokoonpanolla. Siinä missä koneeni pyörittää sitä mitenkuten normaaligrafiikalla, pystyy sama kone paremmalla grafiikalla 30 ruudun sekuntivauhtiin 3Dfx-kiihdytettynä. Itse asiassa ensimmäistä kertaa Flight Simulator pystyy julkaisuhetkellä pyörittämään grafiikkaa keskivertokoneessa riittävän sulavasti. Peli tukee Direct-X 5.0 -yhteensopivia 3D-kortteja aina 800x600-resoluutioon asti.

3D-tilassa ei valikoiden avaaminen onnistu, ainakaan Voodoolla, joka ei pyöritä grafiikkaa ikkunassa. Seuraus on erittäin hitaat valikonaukaisut, koska peli kuluttaa muutaman hetken vaihtaessaan 3D-grafiikan ikkunaan, jossa valikon alasveto käy. Jos haluaa muuttaa useampaa vaihtoehtoa, joutuu jokaisen välillä odottamaan erikseen grafiikan vaihtumista tavalliseksi, valikon aukeamista, valikon sulkeutumista ja 3D-grafiikan päälle kytkeytymistä. Sitten voi aloittaa alusta ja aukaista seuraavan valikon.

Grafiikka on 3D-kortin kanssa erittäin kaunista ja nopeaa, joskin maastografiikka näyttää matallalla lentäessä suttuiselta. Maastonmerkeistä ei saa tolkkua ja maa näyttää lähinnä värien sekamelskalta. Grafiikan ajoittainen nykiminen on huomattavasti satunnaisempaa kuin esimerkiksi iF-22:ssa ja näyttäsi johtuvan siitä, kun uusia 3D-objekteja tulee ruudulle monta yhtä aikaa.

Korkeammalta katsottuna grafiikka on siistimmän ja tarkemman näköistä ja päivitysnopeus on suurimmaksi osaksi erinomainen. Ainoastaan maisemassa, jossa on erittäin paljon yksityiskohtia, ruudunpäivitys alkaa nykiä.

Pelin virtuaaliohjaamo, jonka avulla katsetta voi koneen sisällä ohjata portaattomasti, on käyttökelvoton, sillä mittarit ovat ainoastaan koristeena eivätkä liiku, ja lentäminen on suoritettava perinteisillä näkymillä. Mittarien puute on erityisen harmillista helikopterissa. Virtuaaliohjaamosta olisi erityisen paljon hyötyä tarkoissa laskeutumisissa.

Maailma kasvaa

Flight Simulator 98:n maailma on huomattavasti laajempi kuin aiempien versioiden. Esimerkiksi lentokenttiä on mukana kymmenen kertaa aiempaa enemmän (Suomesta Helsinki-Vantaa). Tällaisiin lukuihin on aikaisemmin päässyt ainoastaan ostamalla useita lisäalueita peliin. Onneksi Microsoft ei ole hylännyt näitä asiakkaita: kaikkien Flight Simulator 95:n ylimääräisten lisäosien pitäisi sopia suoraan myös uuteen versioon.

Flight Simulator 98 jakautuu eri tehtävätyyppeihin FS 95:n tapaan. Pelin pääosassa ovat luonnollisesti alusta loppuun asti itse suunnitellut ja lennetyt lennot. Niiden rakentaminen on nyt huomattavasti mukavampaa helpon käyttöliittymän avulla.

Valmiit tehtävät tarjoavat nopeasti silmänruokaa kärsimättömälle, sillä lentokohteet on asetettu alueille, joissa on paljon yksityiskohtia. On vain ikävä, että valmiissa tehtävissä lentomallinnus on useimmiten säädetty helpoimmalle. Lentomallin rukkamiseen realistisille asetuksille menee kohtuullisen paljon aikaa, koska lentomallin säätäviä vaihtoehtoja on useammassa alasvetovalikossa.

Seikkailutehtävissä on aina ennalta asetettu tavoite, kuten määrätyn lentoreitin lentäminen tai jopa laskeutuminen yömyrskyssä lentokentälle ilman polttoainetta.

Valmiiden tehtävien yksi tärkeä alue on monipuoliset ja laajat harjoitustehtävät. Niissä voi esimerkiksi harjoitella 737:n suunnistusjärjetelmän hienouksia. Oppitunneista löytyy myös kaikki, mitä aloitteleva pilotti saattaa kaivata (jos ohjekirjan puutetta ei lasketa), joten simulaattori sopii myös aloittelijoille.

Moninpeli Suomesta takkuaa

Flight Simulator 98 liittää moninpelin kiinteäksi osaksi peliä. Moninpeliä voi harrastaa perinteisempien tapojen lisäksi Microsoftin omalla Internet-pelipalvelimella osoitteessa www.zone.com. Palvelimella voi lentää muiden pilottien kanssa sunnuntailentoa tai harjoitella taito- ja muodostelmalentoa. Palvelu on maksuton. Valitettavasti Suomesta yhteys Yhdysvalloissa sijaitsevalle palvelimelle on muutaman pikatestauksen perusteella liian hidas riittävän tiedonsiirtonopeuden saavuttamiseksi.

Flight Simulator 98:n äänimaailma on mukavan realistinen. Ikävä kyllä puhuttu radiokeskustelu on rajoitettu ainoastaan seikkailuihin ja koulutuslentoihin. Nyt suuri osa valmiistakin lennoista jää ilman puhetta ja viestit tulevat ainoastaan tekstinä. Puhuttu radioliikenne on aidon kuuloista ja viestien kanssa pitää pinnistellä kuullakseen tarvitsemansa informaation oikein. Muuten ääniä on sopivan vähän, lähinnä moottorien ääniä sekä laippojen ja laskutelineiden hurinaa.

Pelin ainoa isompi moka on kunnollisen ohjekirjan puute. Mukana tulevassa lyhyessä ohjekirjassa esitellään ainoastaan version uudistukset sekä kerrotaan lentokenttien sijainnit ja radiomajakoiden taajuudet, mutta varsinainen ohjekirja on ainoastaan on-line-helppinä. Myöhemmin ilmestyy tosin lisäohjekirja. Tämä on Microsoftin tietoisesti valitsema taktiikka, sillä yhtiön mukaan ihmiset eivät halua lukea monisatasivuisia ohjekirja ennen pelin aloittamista. Itse kyllä arvostan kunnon paperiohjekirjaa enemmän kuin aputiedostoja.

Tasapainoinen paketti

Flight Simulator 98 yllättää iloisesti. Viime osan jälkeen uskoin, että peli alkaa olla loppusuoralla. Nyt huomaan olleeni väärässä, sillä Flight Simulator on vahvempi kuin koskaan. Erinomainen grafiikka ja lentomallinnus palauttavat uskon siviilisimulaatioihin. Lisäksi moninpeli on mukava lisä tällaiseenkin simulaatioon.

Uudet koneet tuovat tervetullutta vaihtelua ja maailman laajentumisen ansiosta iänikuista Chicagon kenttää ei välttämättä tarvitse nähdä ollenkaan. Sieltähän kaikki Flight Simulatorin osat ovat tähän asti startanneet.

3D-kiihdytys on kuin kotonaan simulaatioissa. Ainoa ongelma on hieman epätarkka maasto, mutta yksityiskohtien lisääntyminen ja erityisesti ruudunpäivitysnopeuden kasvaminen korvaavat tämän puutteen moninkertaisesti. Vihdoinkin nopeaan ruudunpäivitykseen pääsemiseksi ei tarvitse hankkia viidentoista tonnin huippukonetta tai odottaa puolta vuotta, että tekniikka saavuttaa pelin vaatimukset.

94