Japanilaisessa Hanyudan maalaiskylässä tapahtuu voimakas maanjäristys ja kylän hälytyssireeni alkaa soida hyvin kummallisin seurauksin. Joet muuttuvat vereksi, tiheä sumu valtaa kadut ja edesmenneet asukkaat heräävät eloon verenhimoisina zombeina.

Capcomin Resident Evilin kauhu perustuu shokkiefekteillä säikyttelyyn, Konamin Silent Hill psykologisesti piinaavaan tunnelmaan ja Sonyn uusin Siren pelaajan piinaavaan elonjäämistaisteluun.

Tarinassa eloonjääneiden kyläläisten on löydettävä tiensä ulos saarroksiin joutuneesta Hanyudan kylästä. Pelattavia hahmoja on kymmenen, joukossa muun muassa paikallinen ala-asteen opettaja, kylän historiaa tutkimaan tullut yliopiston professori sekä arpinaamainen metsästäjävanhus vanhan torrakkonsa kanssa.

Seikkailu seuraa päähenkilöitä eri puolille kylää sijoittuvissa episodeissa, joissa tehtävänä on yleensä selviytyä ehjin nahoin kylänosan lävitse ja ratkaista matkalla muutama puzzle. Usein holhottavana on toinen avuttomampi hahmo, kuten sokea teinityttö tai pieni lapsi, jota ohjaillaan käskemällä tätä joko seuraamaan, odottamaan tai piiloutumaan.

Kolmen vuorokauden ajanjaksolle sijoittuvat tapahtumat eivät etene kronologisesti, vaan peli hyppii eri kellonaikoina tapahtuvien episodien välillä aikajanoista välittämättä. Tarinasta rakennetaan kiehtova palapeli, jossa juonen osaset ovat aluksi hajallaan, mutta joka pikku hiljaa laajenee hyytäväksi matkaksi painajaisen sydämeen.

Elävien kuolleiden työt

Forbidden Siren näyttää perinteiseltä toimintaseikkailulta, mutta ulkonäkö pettää. Tavanomaisen splatter-paukuttelun sijaan kyse on omaperäisestä hiiviskelypelistä, jossa ideana on viimeiseen asti vältellä huomatuksi tulemista.

Pimeydessä vaanii koko ajan ylivoimainen vihollinen, joten rynnäkkötaktiikalla saavuttaa ainoastaan varman kuoleman. Kädet ojossa köpöttelevien ozzy osbournejen sijaan zombit ovat älykkäitä vihollisia, jotka partioivat kaduilla, väijyvät katoilla haulikoiden kanssa ja tekevät ajankulukseen jopa erilaisia arkiaskareita, kuten niittävät heinää tai korjaavat vasaralla talojaan.

Koukkuna on hahmojen telepaattinen näkö, jolla sankarit näkevät zombien silmin. Helppokäyttöinen systeemi toimii niin, että tattia pyörittämällä etsitään ensin kunkin zombin "taajuus" ja laitetaan se radiokanavan tapaan muistiin halutun napin alle. Tämän jälkeen kuvakulman voi hypäyttää nappia painamalla milloin vain halutun zombin silmiin.

Telepatianäöllä päätellään, missä päin kenttää viholliset ovat, millaisia partiointireittejä ne käyttävät ja mitä ne sillä hetkellä näkevät. Usein paras etenemistaktiikka on tarkkailla partiointireittiään kiertävää zombia ja hiipiä oikealla hetkellä ohitse. Vihollisen voi myös harhauttaa vaikkapa huutamalla.

Jos hahmo osuu vihollisen näkökenttään, pelaajalla on hetki aikaa päättää, lähteäkö karkuun vai jäädäkö taistelemaan. Pääsääntöisesti järkevintä on yrittää paeta. Taistelumaan jääminen on aina hengenvaarallista ja usein hyödytöntä, sillä zombeja ei voi tappaa, vaan ainoastaan tainnuttaa muutamaksi minuutiksi.

Pelon maantiede

Koska näkyvyys on koko ajan olematon ja kartasta selviää vain kentän karkea pohjapiirros, eteneminen on jatkuvaa pimeyteen tähyilyä, kuulostelua, kartan selailua ja vihollisten sijaintien päättelemistä telepaattisesti. Olo on riipivän vainoharhainen, joskin jatkuva telepatian käyttö kysyy välillä kärsivällisyyttä turhautumiseen asti.

Forbidden Sirenin rohkean omaperäinen pelisysteemi vaatii jonkin verran opettelua. Ensimmäiset episodit kuluvat lähinnä ihmetellessä, miksi hahmo kuolee koko ajan. Alkuhämmingin jälkeen omalaatuinen hiiviskelymekaniikka alkaa toimia. Tunne jatkuvasta hengenvaarasta ja se, että pelaaja tietää, mikä edessäpäin odottaa, luovat aivan uudenlaisen pelikauhukokemuksen.

Parhaimmillaan tunnelma yltyy täydelliseksi pakokauhuksi. Kun minuuttikaupalla jatkunut äänetön hiiviskely päättyy odottamatta huomatuksi tulemiseen ja aseeton hahmo pakenee pimeydessä kintereillään verenhimoisesti kirkuva zombi, paniikki on käsin kosketeltavaa. Sitten kun piiloutuminen viimein onnistuu, näkee zombin silmin, kuinka se etsii, lähenee ja lähenee, kunnes seisoo aivan nurkan takana...

Hiuksia nostattavan jännityksen kääntöpuolena on hikoiluttava vaikeustaso, jossa eloonjäämisen ja katkeran game overin välinen ero on usein hiuskarvanohut. Koska hahmot kuolevat muutamasta osumasta, oikean etenemistavan joutuu opettelemaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Samaa tehtävää tahkotaan pahimmillaan kymmeniä kertoja, mistä on hauskuus kaukana.

Vastaantulevat puzzlet ovat yksinkertaisia ja helppoja, vain satunnaisesti jokin epälooginen ongelma aiheuttaa päänvaivaa. Tyypillisesti ne vaativat oikean esineen käyttämistä oikeassa paikassa ja tien tukkona olevan zombin houkuttelemista väijytyspaikaltaan tavalla tai toisella. Suurin haaste liittyy yleensä esineiden löytämiseen.

Peliympäristöt vaihtelevat riisiviljelmistä kaivoskuiluihin ja koulun käytäviin. Kaikissa on mukavasti erilaisia etenemistaktiikoita ja pelattavuus hahmojen välillä vaihtelee kiitettävästi. Aseistettu tai pelkän rautaputken kanssa hiipivä hahmo joutuu varomaan nähdyksi tulemista aivan eri tavalla kuin pistoolilla tai haulikolla varustettu.

:Huutoja yössä

Forbidden Siren on täynnä hiljaa ropisevaa sadetta, askeleita, taskulampun halkomaa pimeyttä ja tiheää sumua. Hieno, tunnelmallinen grafiikka ja upea äänimaailma ansaitsevat kehuja. Zombit manailevat ja kirkuvat vertahyytävästi ja yllättävät joskus hysteeriselle naurulla tai valittavalla itkulla. Vähäeleinen, mutta värisyttävän tehokas ambient-tyylinen musiikki täydentää piinaavan tunnelman.

Teknisesti suurin nitinän aihe ovat kömpelöt kontrollit, jotka lyövät peli-iloa nilkoille varsinkin taisteluissa. Vaikka tunnelman kannalta on järkevää, ettei avuttomista taviksista koostava hahmokatras käsittele aseita ninjan sulokkuudella, kontrollien hitaus ja epätarkka törmäysfysiikka turhauttavat etenkin lyömäseilla hosuessa.

Outo on myös ratkaisu pakottaa pelaaja pelaamaan joitakin jo läpäistyjä kenttiä uudestaan. Ideana on tällöin ratkaista jo kertaalleen ratkaistut tehtävät eri tavalla, jotta tarina pääsisi haarautumaan uuteen suuntaan. Toisaalta peli välttää tällä tavoin tiukan lineaarisuuden, mutta samojen kenttien uudelleen kahlailu on turhauttavaa.

Sony ansaitsee hatunnoston rohkeudestaan tuoda genreen tuoretta kalman tuoksua kauhuseikkailulla, joka ei edes pyri miellyttämään kaikkia. Forbidden Siren vaatii pitkäjänteisyyttä paljon tavanomaista toimintaseikkailua enemmän, mutta vastavuoroisesti se palkitsee kärsivällisyyden hermoja riipivällä tunnelmalla ja hyytävän hienolla juonella.