Geoff Grammondin Stunt Car kirjattiin aikoinaan historiaan kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvana autopelinä, joten odotukset olivat korkealla, kun tämä pelimaailman supertähti päätti tehdä formula-ajoista niin täydellisen simulaation kuin se yleensä on kotimikroissa mahdollista. Ja tavoitteeseen on myös ylletty, tai ainakin hyvin lähelle sitä.
Kumeja kulutetaan ympäri maailmaa kuudellatoista radalla, jotka on siirretty koneen muistiin pienintäkin betonikoroketta ja monttua myöten. Ratojen mitoituskin on niin tarkkaa, että ajettuani Portugalin Estoril-radalla täydellisesti onnistuneen kierroksen hävisin pari sekuntia Nigel Mansellin ennätykselle.
Radat myös näyttävät aidoilta ja niillä on omat persoonalliset piirteensä tunnelmaa lisäämässä. Monacon Monte-Carlo on rakennusten ympäröimä klaustrofobinen painajainen, Saksan Hockenheimia ympäröi tuuhea metsä ja Barcelonan rata on loivasti kumpuilevaa serpentiiniä. Oman lisänsä tunnelmaan antaa realistisesti simuloitu varikko, joka on aika-ajoissa pullollaan mekaanikkojen ympäröimiä autoja, jotka huristelevat muutaman kierroksen ja palaavat sitten takaisin.
Ajamisen nautintoa
Auton ohjattavuus on harvinaisen hyvä, itse asiassa pelituntuma on hyvin samankaltainen kuin Stunt Carissa, eli pyörät eivät käänny kovin paljoa ja ne palautuvat ärhäkästi perusasentoon. Niinpä auto pysyy tiukasti hallinnassa, ainakin enimmäkseen, sillä tempoilemalla huolimattomasti tiukassa chikaanissa varmasti onnistuu tekemään tyylikkäitä piruetteja.
Vaihteiden ja jarrujen käyttö on aluksi erittäin hankalaa johtuen äärimmäisestä realismista, minkä vuoksi olikin erinomainen idea lisätä peliin rykelmä helpotuksia. Normaalien automaattivaihteiden lisäksi koneen voi määrätä hoitelemaan myös jarruttamisen ja vaihteiden pienentämisen ennen kaarretta, jolloin pelaajan huolena on pelkästään ohjaaminen ja kaasupolkimen survominen. Erikoinen helpotus on automaattinen kääntyminen oikeaan suuntaan auton pyöriessä ulos radalta, mikä on vähän huijaamista, mutta ainakin se vähentää turhauttavaa nyhertämistä radan sivussa. Tietysti ajopelinsä saa myös tuhoutumattomana versiona, jolla voi kolaroida ja kieppua nurmella niin paljon kuin lystää.
Kisan pituutta voi säätää portaattomasti, joten täydellistä realismia vaativat voivat valita täysimittaisen seitsemänkymmenen kierroksen kisan, jonka läpivieminen kestää noin puolitoista tuntia. Siinä punnitaan todelliset taidot, kun vielä pukeutuu kesähelteellä nahkatakkiin, nahkahousuihin ja kypärään ja käskee kaveria tärisyttämään tuolia.
Aitoa kilpailutunnelmaa lisää se, että myös tietokoneen ohjaamat autot kolaroivat ja pyörivät ulos radalta, eli ovat aivan samanlaisia toheloita kuin pelaajakin. Varikolla käynti on luku sinänsä, sillä sinne todella ajetaan kapeaa väylää pitkin, survaistaan omalle paikalle, odotetaan muutama sekunti renkaiden vaihtoa ja ampaistaan takaisin radalle. Mukana on myös kaksinpeli, jolloin kuskit ovat samassa tallissa ajaen itse valitun määrän osakilpailuja kerrallaan.
Pulttia vääntämään
Amatööritasoilla pärjää mainiosti peruskokoonpanolla, mutta jos haluaa samaan kastiin Sennan tai edes J.J. Lehdon kanssa, oman äf ykkösen parissa on puuhasteltava varikolla, jotta menopelinsä saisi viriteltyä optimaaliseksi.
Mitä pehmeämmät renkaat valitsee sitä enemmän niissä on pitoa, mutta ne myös kuluvat nopeammin. Vesikelillä valitaan tietysti uralliset, jotta formula ei muuttuisi ilmatyynyalukseksi ensimmäisessä kiihdytyksessä. Edessä ja takana olevia siivekkeitä säätämällä puolestaan vaikutetaan ajokin yli- ja aliohjattavuuteen, eli miten ärhäkästi tai laiskasti se kääntyy kurveissa. Samaan asiaan voi vaikuttaa jarrutuksen muuttamisella etu- tai takapainoiseksi. Hienostunein optio on vaihdevälitysten säätäminen. Pienentämällä välityksiä auton kiihtyvyys kasvaa, mutta huippunopeus putoaa, kun taas pitkillä vaihdeväleillä päästään suurempaan huippunopeuteen.
Paras mahdollinen kokoonpano riippuu tietysti radan luonteesta. Pitkäjänteisellä kokeilemisella omalle levykkeelle voi koota valikoiman autoja erityyppisiä ratoja varten. Esimerkiksi Monacossa pärjää parhaiten lyhyillä vaihdeväleillä, koska pitkät suorat puuttuvat.
Grammond teki sen taas
Grand Prix on joka suhteessa mestarillinen formulasimu. Grafiikan päivityksessä on päästy tyydyttävään sulavuuteen, etenkin kun ylimääräiset yksityiskohdat kytkee pois. Lisäksi mukana on monenlaista pientä, kuten erilaisia kuvakulmia, parinkymmenen sekunnin mittainen toisto, muiden autojen seuraaminen niiden ohjaamosta käsin, radan varrelle erikoistilanteissa ilmaantuvia lippumiehiä, aidon vihaisesti pärisevä moottori ääni ynnä muuta.
Kaiken kruununa on perinpohjainen opaskirja, jossa on kaikki mahdollinen ratojen tarkasta esittelystä alkaen. Onpa siellä Lehdon ja Häkkisenkin nimet tiimejä esittelevässä osastossa.
Lyhyesti sanottuna Grand Prixiä ei voi ohittaa, jos tuntee vähänkään kiinnostusta rallisimuihin.
94
