Hurmehisen kaunista ja julmetun näyttävää, siinä Forsaken kiteytettynä. Proben koodaajat ovat panneet PlayStationin sisuskalut murisemaan onnesta ja natisemaan liitoksissaan. Ai niin, on siellä korean pinnan alla ihan passeli pelikin.
Jostain syystä suoraviivaiset 3D-räiskinnät eivät ole PlayStationilla vakuuttaneet paria poikkeusta lukuunottamatta. Varsinkin versioinnit PC-klassikoista ovat jättäneet paljon toivomisen varaa. Surullisen kuuluisa esimerkki moisesta on Star Wars-pelin Dark Forcesin luokaton vääntö Sonyn vempaimelle. Toisaalta ikivanha Descent (ainakin sen NTSC-versio) oli aikoinaan asiallinen ja vaikuttava räiskintä. Niinpä lähtökohdat ovat hyvät, sillä Forsaken tuo vahvasti Descentin mieleen.
Juoni yllättää, vaikkei sillä olekaan mitään tekemistä itse pelin kanssa. Kerrankaan maapalloa ei nimittäin pelasteta. Ja miksikös ei? Siksi, että maapallo on jo ehtinyt tuhoutua ennen pelin alkua. Tiedemiesten materiankäsittelykokeet johtivat hirmuiseen maanjäristykseen, joka karkoitti ilmakehän käpälämäkeen. Kaikki sivistynyt elämä palloltamme on siis kuihtunut. Suurkaupunkien rauniot ovat tätä nykyä intergalaktisen luuserisakin temmellyskenttää. Pelaajan päämääränä on vain ja ainoastaan äkkirikastua ja päästä todella pahamaineisten joukkoon. Kyynistä, mutta totta.
Nykyajan riistaa
Pelaaja istahtaa hajareisin painovoimasta vähät välittävän moponsa selkään ja painaa kaasuhanikkaa. Kaikki vastaantuleva on vihamielistä riistaa, josta on päästävä eroon. "Ammu ja kysy vasta sitten, jos kysyt ollenkaan" on pelin motto. Juonikuvioilla ei ole merkitystä etenemisen kannalta, ainoastaan tarkalla liipasinsormella ja hyvillä reflekseillä. Ajokin kontrollit on saatava handuun, muutoin kuolo korjaa alta aikayksikön.
Erilaiset kykyikonit kartuttavat asejärjestelmiä somasti. Alun Pulsar-pikkupyssyn rinnalle voi kerätä melkoisen kokoelman toinen toistaan hekumallisempia vempaimia. Suss-Gunin muhea tulinopeus ja älykkäät ammukset tekevät siitä erinomaisen "roiski vähän sinnepäin" -aseen. Trojaxin R-typemäinen ominaisuus, jossa ase latautuu parhaimpaan vireeseensä nappia pohjassa pitämällä, on myös hupaisa. Ohjusjärjestelmiä on useita, samoin perään pudotettavia miinoja. Lisäksi erilaiset voimanlisät tekevät tulivoiman vieläkin muhevammaksi. Orbit Pulsareita voi kieppua menopelin läheisyydessä neljä kappaletta ja ne rykäisevät luotinsa samaan suuntaan perustykkien kanssa.
Kerättävää on toki muutakin kuin aseita. Kultaröykkiöiden ahkera kerääjä palkitaan lopulta lisäelämillä. Viime mainittu onnistuu näppärästi kertaheitolla, jos löytää jostain kapistuksen nimeltä Resnic Reanimator: Tärkeitä ovat myös nitrokanisterit. Niiden voimalla voi huiskia pitkin poikin käytäviä hirmuista ja nautittavaa kyytiä, mikä tulee tarpeeseen niissä tehtävissä, joissa kello tikittää vääjäämättä kohti tuhoa. Joskus nitroa tarvitaan jopa ongelmanratkontaan...
Namia kansalle
Ulkonäöltään Forsaken on vaikuttava, valoefektit ovat näyttäviä, samoin aseiden leimahdukset ja räjähdykset. Viholliset alkavat ennen kohtaloaan savuta hienovaraisesti ja lopulta niiden elo päättyy pikkuruiseen pikailotulitukseen. Ruutu päivyttyy erittäin jouhevasti lukuunottamatta hetkittäisiä nytkähdyksiä. Avarimmissa huoneissa pelaajan kimpussa tosin saattaa olla samanaikaisesti kymmenkunta herhiläistä tai maassa mönkivää tankkia. Tuolloin ruudunpäivitys takeltelee, mikä tekee kontrollit hetkeksi arvaamattomiksi. Moisesta huolimatta Forsaken on häkellyttävän hienosti ohjelmoitu peli.
Vaikeustaso on melkoinen ja korostuu kehnon tallennustavan takia. Peli jakaa salasanan (tyyliin TDUYS8SK1) jokaisen pelatun episodin jälkeen. Ja salasana täytyy todellakin kirjoittaa ylös PAPERILLE. Muistikorttia Forsaken ei siis ymmärrä, mikä on todella vanhanaikaista. Lisäksi kyseinen tallennustapa johtaa vääjäämättä saman kentän uudelleenkahlaamiseen kerta toisensa jälkeen, varsinkin jos haluaa pelata peliä jollakin sen vaikeimmista vaikeustasoista. Pelitilanteen tallennusmahdollisuus kesken episodin olisi ollut jouhevampaa. Pelkät tekniset syyt eivät ole voineet olla esteenä, onnistuihan se PlayStationin Descentissäkin.
Kun PC-Forsaken on tarkoitettu lähinnä usean pelaajan verkkopeliksi, PlayStation-versiossa jaetun ruudun deathmatch luonnistuu kaksistaan, ei sen enempää eikä vähempää. Toki sekin on hauskaa, mutta joillakin areenoilla kaverin paikallistamiseen menee melkoinen tovi ennen tositaiston alkua. Kaksi PlayStationia voidaan kytkeä toisiinsa linkkikaapelilla, joten nelinpeli olisi ollut periaatteessa mahdollista. Valitettavasti pelintekijät ovat unohtaneet moisen ilokaapelin olemassaolon jälleen kerran.
Tattiohjaimella maailmankartalle
Kontrollit ovat aluksi hankalat. Onneksi peli ymmärtää analogisen kahdella tattinapilla varustetun peliohjaimen päälle, sillä muuten Forsakenin pelaaminen olisi tuskaa. Toinen tatti ohjaa aluksen suuntaa, toisella taas liikutaan sivu- ja pystysuunnassa. Se mahdollistaa suht näppärän kiemurtelun vihollisen ympärillä, mikä on elinehto menestymiselle. Takanapeilla säädetään nopeutta ja ammutaan. Tuolloin oikeanpuoleinen neljän napin rykelmä jää asevalintaa ja nitronappia varten vapaaksi, vasemman peukalon alla normaalisti oleva digitaalipadi puolestaan pyörittää alusta akselinsa ympäri. Viime mainittua tarvitaan, mikäli automaattipyörähdys oikeaan asentoon ei ole päällä (autolevel). Toki rähinöinti luonnistuu tavallisellakin digi-padilla, mutta hintana ovat hankalat näppäinkombinaatiot ja aluksen kolhompi liikkuminen.
Forsaken on yksinpelinä ajoittain turhauttava, mutta lopulta se palkitsee riittävästi. Paperilapputallennuksen aika on kuitenkin jo ohi. Samoin tiukan aikarajan kentät (numero 3) voisivat jäädä unholaan. Ärsyttävää on myös vihollisen materialisoituminen tyhjästä pelaajan eteen. Juuri kun alueen kuvitteli saaneensa tyhjennetyksi vihollisromusta, huomaakin nököttävänsä maassa mönkivän tankin pyssyn nokassa. Johan kutittaa somasti takapuolta.
Nurinasta huolimatta Forsaken on muikea peli. Asiallisista 3D-räiskinnöistä on ilmiselvä puute PlayStationilla ja Forsaken täyttää moisen kolon rapiasti - ainakin hetkeksi.
85
