Forza Horizonissa tuttu rata-Forza vetää lippiksen väärin päin päähän ja suuntaa avoimeen maailmaan Need for Speedin kiilto silmissään.
Xboxilla yksioikeudella jo vuosia kaahaillut Forza on tunnettu tarkasta ajofysiikastaan ja pienestä karismattomuudestaan. Horizon yrittää yhdistää tunnustetut vahvuudet vauhdikkaaseen festivaalitunnelmaan, joka on tähän asti ollut lähinnä Need for Speedien heiniä. Samalla aidatulta radalta kurvataan ulos avoimeen hiekkalaatikkomaailmaan, Coloradon lakeuksille ja vuoristosoliin.
Nosta kädet kattoon ja huuda!
Ensistartista lähtien on vaikea uskoa, että konsolissa pyörii Forza. Autoradiosta raikaa liian kovaa soitettu rämpytysmusiikki ja tien päällä lähtöä odottavien kaarojen välissä pujottelee vähäpukeisia varikkopimuja. Sinänsä siinä ei ole mitään väärää, mutta Horizon yrittää liian kovaa olla cool. Vaikutelma on samalla tavalla väkinäinen kuin luokan tylsimmän tyypin yritykset olla siisti: teoria saattaa olla hanskassa, mutta lopputulos tuntuu väärältä.
No, radion saa sammutettua, jolloin jumputus ei häiritse varsinaista ajokokemusta. Silti kisojen välillä mykälle amisviiksisankarille kujerteleva kisaorganisaattori on monin tavoin rasittavampi kuin aikaisempien Forzien karismaton, mutta tehokas selostajaääni.
Väkinäinen jou-meininki jatkuu myös kisoissa, joiden alussa joku Horizon-autofestivaalien iso nimi heittää uskomattoman kuluneita one-linereita. Onneksi tien päällä muka-kuuluisuudet ovat hiljaa ja keskittyvät ajamiseen. Silloin Horizon vihdoin pääsee omalle mukavuusalueelleen, lähimmäs tuttua Forza-kokemusta.
Forza lite
Coloradon teillä kruisailu onnistuu arcade-tyyliin auton ulkopuolelta ja simumaisempaan henkeen ratin takaa. Auton sisällä päätä voi käännellä tatilla tai Kinectillä samaan tapaan kuin aikaisemmissa Forza-peleissä. Lukemattomien eri autojen sisäpuoli on kuvattu tarkasti ja ajamisen tunnelma on kohdillaan. Moottoriäänet tosin tuntuvat hiukan Forza nelkkua tuhnummilta, eikä niitä saa korostettua samaan tapaan kuin ennen.
Varsinainen ajotuntuma on äänien tavoin aikaisempaa kevyempi. Arcade-kaahailusta ei vielä ole kyse, mutta ote on selvästi entistä ilmavampi. Ajoi sitten ratilla tai padilla, tuntuu auto leijuvan tien yläpuolella. Erityisesti renkaiden antama palaute on edellisiä forzalaisia heikompi. Hyvänä puolena sivuluisussa pysyminen on helpompaa, mutta tiukilla vuoristopätkillä ajamisesta puuttuu se viimeinen tarkkuus. Parhaiten kokemusta voisi kuvailla kevyt-Forzana. Se ei ole huono, mutta se ei myöskään ole yhtä tyydyttävä kuin aikaisempi.
Epäilyttävimmillään Horizonin ajotuntuma on soraradoilla. Forzan ajomallinnuksen pohjana toimiva fysiikka perustuu asvaltille eikä sellaisenaan sovi hiekalle. Matalat katuohjukset käyttäytyvät pomppuisella soralla liioitellun hyvin. Se on pelillisesti ymmärrettävä ratkaisu, mutta tekee mutateillä ajelusta vielä perustilaakin ilmavampaa leijailua. Kaikki kaarat ikään kuin valuvat hiekalla oman ilmapatjansa päällä. Rallin kaipaama terävä palaute ja pohjapanssariin ropiseva sora ovat jossain kaukana horisontissa.
Vastustajien tekoäly on hyvää perustasoa. Pelkän tiukan linjan ajamisen sijasta konekuskit tekevät välillä myös virheitä. Tämän tosin huomaa vain silloin, kun käyttää Forza-sarjan kätevää ajan takaisinkelausta, jolla voi perua pahimmat mokansa. Perinteistä kuminauhaa, jossa kilpailijat ottavat huomioon pelaajaparan hyvässä ja pahassa, ei pahemmin ole. Taakse jääneet pysyvät takana, ellei itse tötöile.
Maalaa, liimaa ja moninpelaa
Avointa maailmaa ei lopulta hyödynnetä pelissä kovinkaan paljoa. Kisojen välillä siirrytään ajamalla itse tai pikakuljetuksella, eikä maailmassa ole pahemmin muuta tekemistä kuin ihailla komeita maisemia. Tutkakameroihin voi kellottaa uusia ennätyksiä ja piilotetuista ladoista etsitään lisäkaaroja, mutta siinä se sitten pitkälti onkin. Monet tutut Forza-toiminnot, kuten monipuolinen tarraeditori ja tuunaus, on ärsyttävästi piilotettu omiin pisteisiinsä, joihin täytyy ajaa. Paljon helpompaa olisi löytää kaikki tarvittava yhdestä valikosta. Niistä puheen ollen: Horizon on pakkosuomennettu, eikä valikoita saa englanniksi vaikka haluaisi. Käännöksen taso on sentään kohtalaisen hyvä.
Yksin- ja moninpelit pysyvät Horizonissa suosiolla omissa karsinoissaan. Yhteisö nostaa yksinpelissä päätään vain niin, että juuri päättyneitä kisoja voi kaahata uudestaan kaverin asettamaa aikaa vastaan. Idea on sinänsä hyvä, mutta ajoitus ei. Saman radan ajaminen uusiksi heti perään käy nopeasti tylsäksi. Moninpelissä osallistujia on vain kahdeksan kappaletta, mikä syö karkeloiden tehoa Forza neloseen verrattuna. Erilaisia kisatiloja on onneksi reilusti ja tasoissa noususta saa palkinnoksi uusia autoja ja krediittejä. Yksinpelissä tasoa ei aikaisempien Forzien tapaan kerry, mikä on vähän outo ratkaisu.
Horizon yrittää virittää akateemisen kuivasta, mutta lajissaan tehokkaasta Forza-rataohjuksesta katu-uskottavan amis-tuunerin. Mutta uudet kuosit eivät oikein istu tai tunnu omilta. Ajaminen itsessään on, ilmavuudesta huolimatta, edelleen hauskaa, mutta kunnon autopelitunnelmaa varten kannattaa mieluummin hommata aito Forza 3 tai 4. Niissä ajaminen ja autot tulevat ensin ja hurjapääasenne jätetään suosiolla muille.
82
