Forza Motorsport 3 (Xbox 360) – Rakkaudesta moottoriurheiluun

Forza-sarja hekumoi autoilun iloilla. Kolmas kierros vie kaiken vielä kaasunpainallusta pidemmälle.

On halpaa, kun pelintekijä väittää tekevänsä pelejä itselleen läheisestä aiheesta. Forza-tiimin kohdalla perushokemaan voi jopa uskoa, sillä sarjan kolmas osa huokuu hehkuvaa intohimoa autoihin. Intohimoa on ruudulla niin paljon, että vähemmänkin moottoriurheiluun hurahtaneen sunnuntaibongailijan puntti alkaa väpättää. Forza 3 -kisailu korvasi itselläni jokapäiväisen Rock Band -fiilistelyni, ja se ei ole vähän se.

Tämän lähemmäs autopornoa ei pelikoneella pääse.

Leikkikalu poikineen

Jos autopelien paremmuus ratkaistaisiin kaaravalikoiman laajuudella, niin kilpailijat eivät olisi Forza kolmosen kanssa edes samassa galaksissa. Kahdella levyllä toimitettavassa pelissä on hulppeat yli 400 autoa, joista mitä tahansa pääsee heti ajamaan pikakisassa. Mitään ei siis ole lukittu, mikä on mahtavaa. Kakkoslevyn sisältö muuten kopioidaan kiintolevylle. Ei ole pakko, mutta silloin jää paitsi joistain radoista ja autoista.

Valikoimaan mahtuu kaikkea aina tavallisista sedaneista huippunopeisiin rata-autoihin. Mukana tulevalla koodilla voi lisäksi imuroida Livestä ilmaisen päivityksen, jossa on kymmenen vanhempaa klassikkoa. Monet omista suosikeistani löytyvät juuri tästä paketista, kuten vuoden 1964 Aston Martin, 1965 Alfa Romeo, useita klassisia jenkkimuskeleita ja vuoden 1971 Nissan Skyline. Näistä etenkin viimeinen on sopivan päräyttävä kokemus.

Ratojakin on lukumäärällisesti paljon, yli sata kappaletta. Tämä on hämäys, sillä hurjat numerot saadaan laskemalla mukaan jokaisen radan erilaiset pienet permutaatiot. Todellisuudessa eri ratoja on 22, koodilla ilmaiseksi imuroitavan paketin kanssa 24. Joukossa on mukavasti eri autoille sopivia vaihtoehtoja. Hitaammilla pikkuautoilla on herkullista kaasutella syheröisellä vuorenrinteellä Fujimi Kaidossa, kun kolmea ja puolta sataa kulkeva rataohjus puolestaan pääsee oikeuksiinsa Nürburgring Nordschleifen tai Le Mansin pitkillä suorilla.

Aja millä haluat

Pikku muutokset tekevät uramoodista todella koukuttavan. Satojen erilaisten kisojen viidakosta ei tarvitse itse seuloa sopivaa, sillä urassa on kätevä kausinäkymä. Kone ehdottaa kolmea erilaista kisaa, jotka vaihtelevat kulloinkin käytössä olevien autojen mukaan. Lisäksi kahden viikon välein osallistutaan mestaruussarjaan, jonka vaatimukset kohoavat hiljalleen F-sarjan kauppakassista R1-sarjan tykeimpään rata-autoon.

Kuski etenee nopeampiin kulkuvälineisiin sopivaa vauhtia. Hauskinta on se, ettei pelaajaa pakoteta vaihtamaan autoaan vain urassa etenemisen takia. Mestaruuskisoja lukuun ottamatta melkein koko uransa voi körötellä samalla riisikupilla. Jos tehot eivät riitä, lähes joka kaarasta voi viritysosilla tuunata superauton, joka jättää valoissa Rytsölän nielemään pakokaasuja. Sama onnistuu myös toiseen suuntaan.

Kisoissa hahmo kerää kokemusta, joka nostaa hiljalleen sekä ajajan että alla olevan auton tasoja. Autokohtainen tasokatto on viisi, ja kuuluisampi kulkuväline saa alennuksia viritysosista. Kuskilla tasoja on huomattavasti enemmän, jokaisesta uudesta tasosta saa lahjaksi uuden auton. Kuulostaa tavalliselta, mutta valmistajien lahjoittamat kaarat on valittu todella hyvin. Useammin kuin kerran olin juuri miettimässä jonkun auton ostamista, sitten sainkin sen seuraavalla tasolla ilmaiseksi. Ajatustenluku osoittaa, että hommaa on mietitty.

Mestaruuskausien ja -kisojen kesto kasvaa hiljalleen teholuokan koventuessa. Alun kisoissa heitetään kolme kierrosta ja kausi koostuu muutamasta kohtaamisesta. Myöhemmin ajetaan kymmeniä kierroksia eikä kausikaan lopu heti käsiin. Progressio on koko uramoodin tavoin erinomaisen hyvin tasapainotettu.

Kelaamalla lisää hupia

Autojen ajotuntuma on erinomainen. Fiilis vaihtelee suuresti kulkuvälineen ja viritysasteen mukaan. Shiftin äkkipikaisempaan tyyliin verrattuna Forzassa auton äkäisyys riippuu enemmän kaarasta kuin pelimallista. Kaikkein kiikkerimmät vauhtihirmut saa luotua, kun virittää vanhan pikkuauton superluokkaan. Esimerkiksi vuoden 1971 Skyline on S-sarjaan tehostettuna niin ylitehoinen menopeli, että kaasun säännöstelyssä saa mutkissa olla todella tarkkana. Toisessa äärilaidassa ovat valmiiksi huippuvauhtiin rakennetut modernit urheiluautot, jotka suorastaan pureutuvat tiehen.

Hyvän perstuntuman taustalla on monimutkainen fysiikan mallinnus, joka ottaa huomioon muun muassa renkaiden murtumisen auton alle kurviin ajettaessa. Kymmenien yksityiskohtien lopputulos on nautittava ajomalli, jossa auto reagoi aidosti rataan ja kuskin oikkuihin. Jos esimerkiksi mäen nyppylällä olevassa mutkassa erehtyy painamaan kaasua, lähtee pito tavallista herkemmin, koska auto on hetkellisesti kevyempi. Autosta riippuen pidon lähtemisen voi ennustaa tarkasti, parhaimmillaan meno on nautittavaa mutkasta toiseen kiitämistä. Itse ihastuin erityisesti mutkaiseen Fujimi Kaido -vuoristorataan, jonka loppuosuuden pujottelussa hienolla ajofysiikalla pääsee todella herkuttelemaan.

Simumainen Forza on silti aloittelijaystävällinen, sillä lähes kuka tahansa voi hypätä Forzassa kylmiltään superauton rattiin. Monipuoliset ajoavut tukevat kuskin kehitystä ja jarrutuspaikkoja opetellessa virheensä voi paikata aikaa takaisinpäin kelaamalla. Ajan kelaus on autopelien viimeisin villitys, ja Forzassa syyn innostukseen näkee heti: yksinpelissä kisaa ei enää ole rasittavasti pakko aloittaa alusta sen klassisen viimeisen mutkan virheen takia, vaan mokan voi kelata pois.

Turhaa maitoilua, sanoo joku. Asiahan on juuri päinvastoin, kelaus lisää koko pelin viihdyttävyyttä todella, todella paljon. Ärsyttävien toistojen poistamisen lisäksi kelaaminen sallii kaikista pelin realismioptioista nauttimisen, koska aloittelijakin voi ajaa hiukan kykyjään vaikeammilla asetuksilla. Jos kaara lähtee lapasesta, se vain korjataan kelauksella, kunnes mutkan oppii ajamaan kunnolla. Täydellisen nerokasta, erittäin palkitsevaa!

Autot vaurioituvat kolareissa ja kisa voi loppua kertarysäykseen. Yksityiskohtia piisaa, esimerkiksi vaihdelaatikko alkaa ensin rutista ja vaihdetta on vaikeampi saada silmään. Ulospäin hajoaminen ei näy kuin maalin kulumisena, sillä pellit eivät irtoile tai edes mene rusinaksi. Tyhmän yksityiskohdan unohtaa nopeasti, koska törmäily ei ole varsinaisesti ideana.

Maagisesti kiinni pysyvien osien vastapainona Forza 3:ssa voi vihdoin kaataa auton kuin auton. Kaatumisherkkyys on realistisesti erilainen joka autolla, esimerkiksi matalan sportin kanssa saa näyttävää kolaria etsiessään tehdä tosissaan töitä. Toisaalta huippunopeutta kiitävällä rata-autolla huonosti ajoitettu kanttarin yli vetäminen saattaa muuttaa maa-aluksen ilma-alukseksi. Oma ennätykseni on kahdeksan kierähdystä katon kautta ympäri.

Tekoäly voisi olla parempi. Kuminauhaa ei onneksi ole, mutta kurveissa kone ajaa kuin kiskoilla. Jos pelaaja on tiellä, nokka muuttuu yleensä auraksi. Toisin päin homma ei toimi, sillä töniminen ei saa edes pidon rajoilla kovavauhtiseen mutkaan syöksyvää tietokonekuskia spinnaamaan. Onneksi ongelma ei ole niin paha kuin miltä se kuulostaa. Tilanteita oppii välttämään, ja puhtaasti ajaminen on muutenkin homman perusta.

Nouse nettiyhteisön tähdeksi

Kisojen ympärille on rakennettu paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Kaarojen teippauksia ja maalauksia voi säätää sydämensä kyllyydestä ja pelin kameratoiminnolla saa helposti aikaan komeaa jälkeä. Esimerkiksi kaikki jutun auton ulkopuoliset kuvat on otettu pelikameralla. Teippieditoria on viilattu sitten viime osan: tasoja on tuhat per auton kylki ja yläpuoli, mikä riittää vaikka millaisen kirkkoveneen tekemiseen. Aluksi editori saattaa näyttää suppealta, mutta pienellä harjoittelulla ja kovalla työllä onnistuu teippaus kuin teippaus.

Kaiken vaivalla luodun voi jakaa nettiyhteisön kesken. Kuvat ja replay-videot voi uppia Liveen kaikkien ihailtavaksi ja arvosteltavaksi. Omia teippauksia, maalauskuvioita, tuunauksia ja kokonaisia autoja voi myydä huutokaupassa pelin sisäisellä valuutalla.

Pelaajien kehittämät hämärät erilaiset pelimuodot olivat Forza 2:n nettipelin suola. Kolmosessa valmiita valintoja on laajennettu hiukan, mikä ei ainakaan heikennä mahdollisuuksia omiin hiekkalaatikkoleikkeihin. Tavallisissa kisoissa on enimmillään kahdeksan kuskia samaan aikaan, mikä on riittävä määrä. Siis kaikkialla muualla paitsi isoimmilla ovaaliradoilla, joissa kahdeksan henkeä saa radan tuntumaan autiolta. Nettipelin viihdearvo riippuu täysin seuran laadusta, sikailijoiden kanssa pelaaminen ei ole kivaa, mutta hyvällä kaveriporukalla kisoissa on tiukka tunnelma. Virheiden pois kelaaminen ei nettipelissä tietenkään onnistu.

Kun kumin ja pakokaasun käry alkaa haihtua, adrenaliini tasaantua ja Nordschleife muuttuu takaisin televisioksi, ei voi kuin hymyillä raukean tyytyväisenä. Forza 3:ssa kilpa-autoilu on otettu kokonaisvaltaisesti haltuun. Kautta koko pelin paistaa pilvettömältä taivaalta puhdas rakkaus autoiluun, eikä se perinteisesti lopu ennen ajotuntumaa, joka varsinkin ratilla on aivan omaa luokkaansa.

Tästä on autopeliä vaikea parantaa.

94