Frozenbyte ja Trine

Ajassa

Suomi-ilmiö

Satusepät

Trinen jälkeen kolme kovaa suomalaista eivät enää ole olleetkaan suo, kuokka ja Jussi.

Trine 2 on ollut Frozenbytelle hieno onnistuminen. Kaunis satuseikkailu on kerännyt maailmalla kehuja ja menestystä. Kirkasvärisen sadun tekeminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys Frozenbyten toimistoilla vielä viime vuosikymmenen puolivälissä. Tarina Pontius-ritarista, Amadeus-velhosta, Zoya-varkaasta sekä heidät yhteen sitovasta Trine-taikakalusta ei syntynyt ilman omia vaikeuksiaan.

Jaakon koura

Ennen Trinen satuseikkailuja Frozenbytellä työstettiin Jack Claw -nimistä peliä. Jack Claw oli yläviistosta kuvattua toimintaa moderneissa ympäristöissä. Kikkana oli päähahmon bioniccommandomainen mekaaninen letkukäsi, jonka avulla päälle hönkiviä vastustajia kohti pystyi heittelemään ympäristön esineitä, kuten autoja tai laatikoita. Myöhempiä aikoja enteillen Jack Claw’ssa oli mukana heiteltävien tavaroiden fysiikan mallinnus.

Kaksi vuotta ehdittiin Jack Claw’n alttarille uhrata, mutta valitettavasti prototyyppipeli ei kerännyt julkaisijan julkaisijaa. Jack Claw’n kehitys jouduttiin keskeyttämään, samalla yhtiön työntekijöistä väheni yli puolet. Jotain uutta olisi saatava työn alle tai tulevaisuus olisi Frozenbytelle synkkä.

Vastaus löytyi Trinestä. Alun perin Frozenbyten ohjelmoijan Jukka Kokkosen omana pelinä kehitelty lupaava Trine muutettiin pikaisella aikataululla firman projektiksi. Alkuperäiseen, simppelimpään toimintapeliin lisättiin muun muassa fysiikkapuzzlet ja lennosta vaihdettavat hahmot.

Vuoden 2008 lopulla ensimmäisen Trinen traileri alkoi kerätä huomiota internetissä, ja kun peli seuraavana kesänä julkaistiin, se möi varsin mukavasti. Niin pelaava kansa kuin kriitikot tykkäsivät, joten Jack Claw’n varjo nousi Frozenbyten päältä. Jos Jack Claw’n kohtalo kiehtoo, sen protoversio löytyy Frozenbyten Humble Bundle -paketista.

Kun öljynvaihto ei riitä

Vaikka ykkösosa keräsi kehuja fysiikkapuzzleistaan, ei se ollut ongelmaton peli. Suurin ongelmista oli aikansa elänyt pelimoottori, joka pysyi juuri ja juuri kasassa purkalla ja teipillä. Jatko-osaa varten päätettiin panna pelimoottori kokonaan uusiksi.

Uudesta moottorista haluttiin irti entistä nätimpää satugrafiikkaa, mutta myös ennen kaikkea nettimoninpeli. Vaikka lopulliseen versioon saatiin kaikki haluttu, kesti moottorin rakentamisessa odotettua pidempään. Uusi, uljas moottori oli valmis ja itse peliä päästiin toden teolla työstämään vasta alkuvuodesta 2011, alle vuosi ennen Trine 2:n joulukuun julkaisua.

Trine 2 paitsi löysi tiensä yhä useamman pelaajan kokoelmiin, myös keräsi edeltäjäänsä enemmän kehuja. Myös Pelit-lehden lukijat pitivät pelistä niin paljon, että äänestivät sen viime vuoden parhaaksi suomalaiseksi peliksi, netoten näin Frozenbytelle heidän ensimmäisen Kyöpelinsä.

Uudet luvut

Ensimmäinen Trine ilmestyi pc:n ja Macin lisäksi PS3:lle, Trine 2 myös Xbox 360:lle. Järin suurta hehkutusta eivät konsolivalmistajat kuitenkaan Frozenbyteltä saa, kiitos vanhanaikaisten kauppapaikkojen ja kiusaavan julkaisupolitiikan. Luvut puhuvat puolestaan: Steam on ylivoimainen ykkönen Trine 2:n myyntikanavissa, kakkospallilta löytyy yllättäen App Store ja kaukaa niiden perästä konsolien kauppapaikat.

Seuraavaksi Trine 2: Goblin Menacen ja Director’s Cutin jälkeen Frozenbyten horisontissa siintää uudet tavoitteet ja IP:t, mutta kun kysyin toimitusjohtaja Lauri Hyväriseltä, palataanko vielä joskus Trinen pariin, myöntävä vastaus viipyi matkalla vain sekunnin murto-osan.

Juho Penttilä

Lisää aiheesta