Ensimmäinen G-Police sai heti himopelaajan innostumaan. Kymmenminuuttinen, hieno alkuanimaatio haki vertaistaan. G-Policessa oli, ja on yhä, tummaa tyylikkyyttä, cool-asenne ja hyvä idea.
Riemu loppui lyhyeen, kun puutteet paljastuivat. Eikä niitä oikeastaan ollut kuin yksi, mutta se oli juuri pahimmassa paikassa: pelattavuudessa.
G-Police 2:n tekijät ovat ymmärtäneet jatko-osan idean täsmälleen oikein. Peli on edeltäjäänsä selvästi parempi, mutta kuitenkin sille selvää sukua. Satunnaisesti napatusta kuvankaappauksesta ei välttämättä pelejä edes erottaisi. Mutta parannukset ovatkin syvemmällä ja juuri oikeassa paikassa: pelattavuudessa.
Kaukaisessa galaksissa
G-Police 2:n taustaidea ei Nobelia ansaitse, tai edes Hugoa tai Nebulaa, mutta se toimii. Kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on pilannut omat nurkkansa ja muuttanut toiselle planeetalle.
Ihmiset asuvat valtavien kupolien alla ja kupolikaupungit on liitetty toisiinsa tunneleilla. Huolta ja kärsimystä aiheuttaa valtava rikollissyndikaatti. Syndikaatti on tunkeutunut kaikkialle yhteiskuntaan ja varsinkin kaduille. Rikollisjärjestöä tuhoamaan ja tavallista kansalaista puolustamaan perustetaan G-poliisi.
Vaikka G-Policessa aseet ovat tärkeitä, kyse ei ole ampumispelistä. Aina välillä räiskitään kovastikin, mutta vain siksi, että saatu tehtävä saataisiin toteutettua. Periaate ammu kaikki mikä liikkuu ei yksinkertaisesti toimi. Tuhoaminen on väline, ei päämäärä.
Tehtävänjaossa kylmänseksikäs naisääni kertoo, mitä on tapahtunut ja mitä asialle pitäisi tehdä, esimerkiksi mennä tiettyyn paikkaan ja skannata siellä olevat ajoneuvot ja tuhota mahdolliset syndikaatin kulkuvälineet. Tai sitten täytyy suojella tiettyä kuljetusta rikollisten hyökkäykseltä. Tehtävät ovat yleensä tiimityötä, eli pelaaja on vain yksi G-poliisi monista. Alun hälytykset menevät läpi kollegoiden taitavuuden ansiosta vaikka itse töpeksisikin.
Tehtävänannot kannattaa kuunnella tai ainakin lukea loppuun, muuten pelaaminen menee päämäärättämäksi lentelyksi. Kun päätavoite on selvitetty, tulee valittavaksi alitehtäviä. Ne ovat usein mallia lennä nopeasti ja/tai varmasti oikeaa reittiä pitkin. Peli pitää kirjaa parhaista tuloksista ja tallentaa ne muistikortille.
G-poliisin tärkein apuväline on aseistettu helikopteri, jossa on kerralla käytössä kaksi erilaista asetyyppiä. Yksinkertaisimmillaan ne ovat laser ja maaliinhakeutuva ohjus. Aseet ovat mielenkiintoisempia ja onnistuneempia kuin ykkösosassa.
HUD:in voimaa
Aseita on monta eri tyyppiä, joten kannattaa lukea tarkkaan, mihin ne kelpaavat. On typerää ampua lentävää vihollista ohjuksella, joka on tarkoitettu tekemään selvää rakennuksista. Vähintään yhtä tärkeää on suunnistaminen. Kolmiulotteinen tutka vaatii vähän opettelua, mutta ilman sitä ei pärjää. Hätätilanteessa näkyviin saa myös kartan.
Kontrollit ovat melko samanlaiset kuin edellisessäkin G-Policessa, mutta pystysuoraan ei voi laskeutua yhdellä napilla. Sen sijaan ylöspäin pääsee eikä muutos haittaa pelaamista mitenkään. Loput hartianapit ovat sivuttaisille liikkeille ja kakkosaseen valinnalle. Tatilla ohjataan helikopteria, lentäminen eteen- ja taaksepäin löytyvät rististä ja kolmiosta. Ympyrällä ja neliöllä käytetään aseita.
Nappien sijainti ei paljon opettelua tarvitse, mutta helikopterilla lentäminen vaatii erilaista logiikkaa kuin ralliauto. Edellisen osan harjoitustustehtävät on nyt unohdettu ja peli menee suoraan asiaan. Alkupään tehtävät ovat tietenkin aika helppoja, mutta valittavana on myös kolme vaikeusastetta.
Edellisen pelin suurin riesa oli ilmataistelut, joissa ei viholliseen tuntunut osuvan kuin puolivahingossa. Nyt tämä puoli on kunnossa, vaikka ilmassa käytävät matsit vaativat yhä melkomoista 3D-tilan ymmärtämistä ja tutkanlukutaitoa. Vihollinen putoaa helpommin kuin ennen, luojan kiitos, ja kohteen skannaus onnistuu automaattisesti, toinen luojan kiitos.
Maan matonen
Ehkä suurin parannus on se, että nyt voi taistella rikollisuutta vastaan myös maan päällä. Kun tarpeeksi pitkälle pääsee, saa käyttöönsä kävelevän robotin, Raptorin tai panssaroidun poliisiauton, Rhinon. Ongelma on vain se, että näitä kivoja lisäleluja pihdataan liian kauan ja ne saadessaan pelissä ollaan todella pitkällä.
Pikkuongelmista huolimatta G-Police 2 on kelpo peli, joka sopii parhaiten hieman kokeneemmille pelaajille. Grafiikka on synkällä tavalla kaunista. Vähempikin tummasävyisyys riittäisi, sillä turhan usein edessä olevaa maastoa saa tihrustella silmät sykkyrällä.
Vaikka kaupungit ovat kauttaaltaan vaikuttavaa katsottavaa, hieman suurempi monipuolisuus ei olisi haitaksi. Kaikki rakennukset, tiet, jopa mainokset ovat kuin saman arkkitehdin CAD-ohjelmasta nykäistyjä.
Musiikissa on sopiva macho-meininki ja efektit ovat ok, äänet ovat jopa Dolby Surroundia. Kokonaisuus on huolellisen tuntuinen. G-Police kahta ei ole pistetty hutiloiden kokoon, vaan ammattitaidolla ja edellisen pelin virheistä oppien.
91
