OS/2 on kaksiteräinen miekka. Monien ylistämä käyttöjärjestelmä on yhteensopiva Dosin ja Windowsin kanssa, mutta puhtaista OS/2-ohjelmista on ollut huutava pula. Ensimmäinen isompi kaupallinen OS/2-peli kulkee Master of Orionin ja Reach for the Starsin kaltaisten klassikoiden viitoittamia polkuja.
Strateginen valtataistelu galaksin herruudesta ei ole mikään erityisen tuore idea. Galactic Civilizations kuitenkin lupaa tehdä kaiken älykkäämmin kuin klassikoiksi muodostuneet edeltäjänsä. Ainakin peli singahti vähän ilmestymisensä jälkeen suoraan Internetin Top 100 -pelilistan kärkipaikalle. Onko huikea sija OS/2-fanaatikkojen masinoimaa propagandaa vai onko todella kysymys niin mullistavan hienosta pelistä kuin ykkössija antaisi olettaa?
Viimeisellä rannalla
2100-luvulla ihmiskunta on saanut tähtienvälisen matkustuksen sille mallille, että voidaan lähettää ensimmäiset siirtokunnat lähimmille asumiseen kelpaaville planeetoille. Matkaan lähtee kolme alusta, joista yksi kuitenkin katoaa häiriöön aika-avaruudessa. Kadonnut lammas löytää itsensä eksyksistä ja vastaanottaa lähiavaruudesta pahaenteisesti älyllisten olentojen viesteiltä kuulostavia signaaleita. Tästä alkaa savotta, jonka tarkoitus on muuttaa yhden aluksen siirtokunta koko galaksin valtaroduksi. Tuttu juttu.
Tie herruuteen käy sodan, diplomatian ja kaupankäynnin kautta. Enimmillään vastassa voi olla viisi kilpailevaa rotua, joista jokaiselle voi asettaa oman persoonallisuuden ja vaikeusasteen. Persoonallisuudet ovat itse asiassa tuttuja AD&D-maailmoista: kaoottinen paha, neutraali, puhtaan hyvä ja sitä rataa. Eri yhdistelmien seurauksena tietokone rankkaa pelin seitsemän vaikeusasteen väliltä. Mielenkiintoisena koukkuna pelin tekijät lupaavat paremmalla tekoälyllä päivitetyn version pelistä niille, jotka pystyvät valloittamaan galaksin vaikeimmalla tasolla.
Galactic Civilizationsin tekoälyä on kehuttu poikkeuksellisen hyväksi. Tietokone ei huijaa, vaan joutuu käyttämään samoja konsteja ja voimavaroja kuin ihmispelaajakin. Lisäksi tietokone osaa miettiä omia siirtojaan jo sillä aikaa kun ihminen tekee omaa vuoroaan. Reaaliaikainen sohimisottelu Galactic Civilizations ei kuitenkaan ole, vaan kaikki tapahtuu rauhassa vuorotellen.
Peli siis alkaa siitä, kun kolonistialus löytää ensimmäisen asumiseen kelpaavan planeetan ja perustaa sinne siirtokunnan. Tarkoitus on vähitellen kehittää teknologiaa uusien keksintöjen myötä ja siinä sivussa kehittää planeetan teollisuutta, sotakalustoa ja sosiaalisia oloja. Samalla pitäisi rakentaa uusia aluksia ja etsiä lisää asutettavia planeettoja.
Väistämättä jossain vaiheessa törmätään yhteen muiden rotujen kanssa. Diplomatian tai sodan konstein pitäisi kilpailijoiden näpit pitää kaukana omista asutuksista ja samalla parantaa omia asemia. Sota ja valloitus, vai liittoutuminen ja kaupankäynti pitää valita sen mukaan, kuinka hyviä tietoja vakoojat onnistuvat saamaan. Vakoilusysteemi on itse asiassa lähes identtinen Master of Orionin kanssa. Yhtä tapaa voittoon ei pelissä ole, vaan lopputuloksen voi saavuttaa vaikka tappamalla kaikki muut sukupuuttoon tai orjuuttamalla ne taloudellisella ylivoimalla.
Kaupankäynti on sidoksissa diplomatiaan ja hyvien suhteiden myötä voidaan rakentaa planeettojen välille vakituisia kauppareittejä. Rahaa on jostain tultavakin, sillä jatkuva yhteiskunnan kehittely ja sotakoneiston ylläpito vie rutosti kahisevaa.
Keksintöjä ja yhteiskuntaoppia
Koko jutun juoni on kuitenkin teknologian kehittelyssä, sillä ilman jatkuvaa keksintöjen virtaa koko valloitus tyssää heti alkuunsa. Erilaisia keksittäviä tekniikoita on yli sata ja ne kehittyvät vähän samaan tyyliin kuin Civilizationissa tai MOO:ssa, eli keksimällä ensin kielenkääntäjän voi oppia vieraita kulttuureita. Keksintöjä löytyy peruskliseistä aina massiivisiin tähtiä kerralla tuhoaviin aseisiin tai geneettiseen manipulointiin, jolla saadaan perimästä pois epätoivottavat piirteet.
Etenkin planeettojen olojen kehittelyssä joutuu pohtimaan asioita myös moraaliselta kannalta. Mitä tehdä uudelta planeetalta löytyneille alkuperäiskansoille? Onko aivan järkevää kehitellä fasistinen ajatuspoliisi vai pitäisikö mieluummin muuttaa yhteiskunta demokraattiseksi, jolloin senaatti päättää hallitusmuodosta ja kansansuosio määrää kuka hallitsee? Tällaiset valinnat eivät ole aivan joka toisen pelin heiniä.
Voimavaroja voidaan jakaa tutkimukseen, puolustukseen, elintason ylläpitoon ja kansan viihdyttämiseen. Näistä ja sosiaalisista ohjelmista riippuu, kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat ja kuinka hanakasti he tarpeen tullen vaihtavat hallitsijaa.
Keskittyminen keksintöihin ja siirtokuntien kehittelyyn näkyy ikävä kyllä vaisuina taisteluina. Ei puhettakaan yksityiskohtaisista avaruustaisteluista tai omien alusten suunnittelusta tyyliin MOO. Taistelut hoituvat pelkkänä statistiikkana: kaksi alusta kohtaa avaruudessa ja toinen häviää. Lisäksi avaruusalukset tulevat valmispakkauksina, eikä omia alustyyppejä voi sen enenpää rakennella kuin kustomoida. Tällä kertaa on siis tyytyminen sivistyneempään tapaan hoitaa epämiellyttävät konfliktit.
Grafiikka on outo sekoitus tarkkoja karttoja ja käppyröitä, sekä välillä hauskoja mutta enimmäkseen amatöörimäisen räikeitä piirroksia. Väripaletti on mauton ja etenkin planeetat esitetään kummallisina roiskauksina, jotka sopisivat paremmin vaikka modernin taiteen museoon. Avainkohdissa väläytetään sinänsä hienoja, muttei erityisen ikimuistoisia animaatiopätkiä. Koska peli pyörii OS/2:n graafisen käyttöliittymän alta, on parhaimmillaan käytössä tarkinkin SVGA-resoluutio, joten sikäli peli kyllä näyttää selkeältä verrattuna mihin tahansa vastaavaan vain VGA-grafiikalla tehtyyn peliin. Kun vielä käyttöliittymä olisi havainnollisempi. Ääniefektejä ja musiikkia on siellä täällä, mutta perin mitäänsanomattomasti.
Galactic Civilizationsin ongelmana on tietty kuivakkuus ja linjattomuus. Siellä täällä väläyteltävästä mustahkosta huumorista huolimatta pelin linja on asiallinen. Liian paljon asioita esitetään vain numeroina ja statistiikkana, pahimpana näistä tietysti ponnettomat taistelut. Ongelmana on myös hankala yksittäisistä planeetoista koostuvan valtakunnan hallinta: kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Johtuisiko enemmästä kromista vai mistä, mutta Master of Orion veti mukaansa ja pitää edelleen otteessaan aivan toisella tavalla, vaikka pelinä onkin tavallaan pinnallisempi.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana pelin manuaali tulee vain on-line-hypertekstinä. On ainakin puita säästetty.
Ainakaan minun mielestäni Galactiv Civ ei kuitenkaan ole sellainen megapeli kuin voisi Internetin äänestyksistä olettaa. Mielenkiintoinen ja sopivasti erilainen avaruusstrategia, mutta ei sen enempää.
86
