Galaga: Destination Earth (PSone) – Mekanot muusiksi

Vuonna 1981 hyönteismäiset galagat hyökkäsivät maahaan. Omituiset mekaaniset muukalaiset torjuttiin kolme kuukautta kestäneen raivoisan sodan jälkeen.

Runsaan kahden vuosisadan kuluttua Pluton tutkimusasema havaitsi aliavaruudessa tuhansien kappaleiden aiheuttaman kvanttikuvion. Valtaisa laivue paljastui jälleen ihmiskuntaa uhkaaviksi galagoiksi, joten puolustusta päätettiin parantaa tutkimalla ensimmäisestä iskusta säilyneitä hylkyjä.

Tarkka syyni muukalaisten jämiin tuotti karmivan yllätyksen. Koneotusten alkuperä oli maa. Galagojen luoja oli vuonna 2185 M1123:een lähetetyn automaattisen DSE2-terraformausaluksen nanoteknologia, mutta jokin outo aikasiirtymä oli heittänyt robotit takaisin kohti maata.

Galagan toinen tuleminen on erilaisten räiskintätyylien sekoitus. Mukana on tietysti alkuperäistä kolikkopeliä muistuttavia pätkiä, joissa alusta ja muukalaisten hyökkäyskuvioita pällistellään yläpuolelta. Avaruudessa kiitävää hävittäjää silmäillään myös sivusta, jolloin maisema vierii oikealta vasemmalle. Kumpikin esitystapa on lajityypin peruskamaa. Pienet muukalaisprötöt singahtavat laumoissa ruudulle ja uusi laivue ryntää tuhoonsa heti kun edelliset ötökät on liiskattu.

Suurimman osan ajasta kamera viihtyy aluksen takana. Liikkumisen vapaus on lähinnä näennäistä, sillä hävittäjä lentää tiukasti rajatussa ja suoraviivaisessa putkessa. Viholliset huojuvat ja haahuilevat pienissä ryhmissä aluksen tulilinjalla. Galagojen pudottaminen on niiden verkkaisesta vaeltelusta huolimatta hidasta ja puuduttavaa uurastusta. Aneeminen plasmakanuuna ampuu historian määräämään tahtiin vain kaksi vaivaista kutia kerrallaan ja pahimmat nanomöröt kestävät kuritusta liiankin kanssa.

Galagojen ohella on väisteltävä asteroideja, avaruusasemien ulokkeita ja tunnelien seinämiä. Aluksen liikkeissä on nopeatempoisen räiskinnän tarpeet huomioiden liikaa inertiaa ja tarkat väistöliikkeet ovat lähes mahdottomia. Tuhruisen ohjaustuntuman vaikutusta tasoitetaan rankkaa ruhjomista kestävällä hävittäjällä, joka räjähtää vasta kahdeksan osuman jälkeen. Tukevien suojien ja suurpiirteisen törmäystarkistuksen takia maaston seassa viuhtominen ei ole erityisen haastavaa.

Lentoreitillä kelluu runsaasti bonuksia. Hävittäjän näköinen kuvio palauttaa aluksen suojia yhden yksikön verran ja kultaisia tähtiä keräämällä aluksen ominaisuuksia päivitetään. Käyttökelpoisin viritys on kolmas ammus, vaikka sekään ei vielä nosta tykin tehoa erityisen vakuuttavalle tasolle. Tulivoimaa voi kasvattaa hetkellisesti kaappaamalla galagoita vetosädebonuksella. Muukalaisten ja runsaan avaruusromun seassa roikkuvat kamut eivät tosin selviä hengissä kovin pitkään, joten lysti loppuu turhan pian.

Turpiin tulee

Namcon koodipajat eivät ole todennäköisesti tökänneet Galaga: Destination Earthia pitkällä tikullakaan, sillä ohjelmoijien kädenjälki on vaatimatonta. Kulmikkaan grafiikan piirtoetäisyys on lyhyt ja efektit ovat kertakäyttöistä erikoisasetta lukuunottamatta tasapaksun pallomaisia räjähdyksiä. Kaiken huipuksi päivitysnopeus on matala ja jopa nykimistä on havaittavissa. Reaaliaikaisesti piirretyistä taustoista ei oteta juuri mitään irti. Yhtä hyvin koko roska voitaisiin dumpata videona suoraan ruudulle.

Musiikki on vanhahtavaa ja tympeän tunkkaista teknopoppia. Kaavamaiset syntsabiisit pysyvät onneksi suosiolla lestissään, eli taustahumppana. Kuluneet ääniefektit koostuvat lähinnä ponnettomista poksahduksista ja plasmapyssyn sihahduksista. Räjähdyksissä ei ole tarpeeksi potkua.

Kohkauksen tasapaino on pahasti pielessä. Eniten käytetyssä kolmiulotteisessa osuudessa galagojen listiminen kestää turhan pitkään. Lähes jokainen laivue on tuhottava viimeistä mönkiäistä myöten, mutta surkealla tykillä ei välttämättä niitata yksinäistä vipeltäjää kovin nopeasti. Tämä sotkee rytmityksen ja touhu murenee samojen tylsien kuvioiden jauhamiseksi.

Viimeinen niitti arkkuun on turhanpäiten venytetyt kentät ja sitä myöten yhden yrityksen liian pitkä kesto. Hälläväliä-asenteellakin aikaa palaa helposti puolitoista tuntia. Ohuisiin aineksiin kyllästyy jo kauan ennen ensimmäistä Continue-ruutua. Tilannetta ei voi edes tallentaa, joten koko rutikuiva rumba on junnattava joka kerta alusta asti uudestaan.

Kamerakulmia vaihtamalla yritetään peittää sisällön köyhyys, sillä virkamiesmäisesti kasatut erilaiset osiot eivät selviäisi omillaan hetkeäkään. Kuvakulmien suhteen maltillisempi, mutta muuten monipuolisempi ja rakenteeltaan terävämpi R-Type Delta pyyhkii Galagan kuvatuksilla pöytää. Siihen tosin pystyy jo Namcon alkuperäinen kolikkopelikin.

54