"Tavoitteemme on keksiä tv-scifi uudestaan. Hyväksymme totena, että perinteisen avaruusoopperan vakiohahmot, teknologinen hölynpöly, möykkyotsaiset muukalaiset, teatraaliset näyttelijät ja tyhjät sankariteot ovat mennyttä aikaa ja tarvitsemme uuden näkökulman. Se näkökulma on realismi, joka on tähän asti puuttunut lajityypistä tyystin." – Ronald D. Moore Taisteluplaneetta Galactican sarjaraamatussa.
Game Developers Conferencen järjestäjät yllättivät tänä vuonna valitsemalla yhdeksi tapahtuman neljästä pääpuhujasta Ronald D. Mooren. Moorella ei ole taustaa pelinkehittäjänä, vaan hänet tunnetaan Star Trekin käsikirjoittajana ja tuottajana ja uuden Taisteluplaneetta Galactican luojana. Vaikka San Josen kansalaiskeskuksen 3000-paikkainen auditorio olisi täyttynyt ääriään myöten pelkästään Galactican faneista, Moorella oli painavaa asiaa myös pelintekijöille.
Moore marssi raikuvien aplodien säestämänä lavalle ja ilmoitti, että hän tuli puhumaan omaelämänkerrallisesta ensimmäisen persoonan räiskintäpelistä. "Aluksi siinä ammutaan kaikki kanavapomot", Moore leukaili ja teki sormistaan konepistoolit. "Sitten ex-vaimot elatusapuvaatimuksineen ja heti perään suutuspäiset fanit. Ra-ta-ta-tat! Peli päättyy Grand Rapidsin Star Trek -konventissa suureen kaksintaisteluun Walter Koenigin kanssa."
Yleisön naurattamisen jälkeen Moore pysähtyi pohtimaan todellisia syitä läsnäoloonsa. Vaikka peliala tuntui Mooresta epäilemättä vieraalta, hän päätteli, että Hollywood ja peliteollisuus ovat molemmat yhtä riippuvaisia jatko-osista, lisensseistä ja uudelleensovituksista. Uuden hengen puhaltaminen tunnettuun lisenssiin on kenelle tahansa kiperä tehtävä, joten Taisteluplaneetta Galactican uudistajaa oli syytä kuunnella.
Synkät juuret
Heti alkuun Moore täsmensi, että hän suhtautuu 1980-luvun Taisteluplaneetta Galacticaan kuin salaiseen paheeseen. Kun hän vuonna 2002 sai tehtäväkseen suunnitella Galactican pohjalta uuden tv-sarjan, tehtävä oli enemmän kuin mieluinen. Vaikka Moore ymmärsi, että Galactica vaatisi rankkaa nykyaikaistamista, hän näki sarjan perusideassa paljon säilyttämisen arvoista.
Moore halusi erityisesti pitää kiinni alkuperäisen Taisteluplaneetan synkästä pohjavireestä. Vanha sarja potkaistiin käyntiin käytännöllisesti katsoen kansanmurhalla, kun cylonit hyökkäsivät kahteentoista siirtokuntaan ja tuhosivat melkein koko ihmiskunnan. Ainoat eloonjääneet pakenevat Taisteluplaneetta Galacticalla. "Mutta saako kansanmurha näyttää viihdyttävältä?" Moore kysyi ja näytti katkelman vanhasta Galacticasta, jossa cylonien hävittäjät räiskivät kaduilla pakenevia ihmisiä.
Moore uskoi, että liiallinen efekti-ilottelu nakersi pohjaa tapahtumien vakavuudelta. Uudessa sarjassa cylonien yllätyshyökkäys tapahtuu suurelta osin kohtausten ulkopuolella ja tuhoon reagoidaan lähinnä roolihahmojen kautta. Mooren versiossa nähdään pommitusten ja hyökkäyslaivojen sijaan vain pelästyneitä ja epäuskoisia ilmeitä, kun Adama kuuluttaa tuhosta Galactican miehistölle. Ihmiskunnan tuho on kuitenkin vain yksi puoli Taisteluplaneetta Galactican tarinasta, toisaalla se kertoo komentaja Adaman perheestä.
Komentaja Adama on sarjan kiistaton isähahmo ja miehistön jäsenet ovat hänen lapsiaan. Alkuperäisessä sarjassa ajatus vietiin liian pitkälle, sillä samalla aluksella palveli peräti kolme Adaman lasta. Se oli Mooren mielestä liikaa. ”Realistisesti ajatellen sellainen tilanne edellyttäisi, että ihmiskunta olisi järjestäytynyt jonkinlaiseksi hierarkkiseksi sotilasyhteiskunnaksi, jossa asepalvelus lankeaisi erityiselle sotilasaatelille”, Moore arveli.
Koska Moore halusi peilailla sarjassa amerikkalaista demokratiaa, ei arkitodellisuudesta irrallista tulevaisuuden yhteiskuntaa, hän heivasi ylimääräiset lapset alukselta. Vain Adaman poika Apollo sai jäädä.
Presidentti ja komentaja
Komentaja Adama on vakuuttava ja karismaattinen hahmo niin Lorne Greenen kuin Edward James Olmosin esittämänä. Se kääntyi vanhan sarjan heikkoudeksi, sillä Greenen Adamalta puuttui vertaisensa vastapari. Presidentti Adair oli heikkotahtoinen vanhus, joka vain tapettiin sarjasta pois. Siirtokuntia edustavan Quorumin jäsenet olivat kuin kaksitoista olkinukkea, jotka piinasivat Adamaa toinen toistaan tyhmemmillä ideoilla – "Luotetaan cyloneihin!"
Vahvan sotilasjohtajan ja heikon siviilihallinnon terävä kontrasti ja siihen kätketty poliittinen sanoma arvelutti Moorea. Hän ymmärsi, että Adaman väkevä patriarkka tarvitsi vastapainokseen yhtä voimallisen äitihahmon – sellaisen kuin presidentti Laura Roslin. Roslin on avain Galactican poliittiseen draamaan. Presidentti on tärkeä paitsi Adamaa vastustavana siviiliauktoriteettina, myös jatkuvana muistutuksena siirtokuntia kohdanneesta maailmanlopusta.
Roslinin myötä Moore rukkasi Adaman roolia uuteen suuntaan, rosoisemmaksi ja vähemmän kirkasotsaiseksi. Uudessa Galacticassa Adama on epäilijä ja pragmaatikko siinä missä Roslinia ajaa palava usko kobolilaisiin jumaliin ja avaruuden äärissä odottavaan 13. siirtokuntaan, Maahan. Vaikka Adama on Moorenkin versiossa periaatteiden mies, komentaja sortuu toisinaan pettämään oman vakaumuksensa. Adama on myös piinallisen sokea oman kakkosmiehensä eversti Tigh’n heikkouksille.
Moore muokkasi Tigh’sta eräänlaisen vastareaktion Star Trekin ylimukavalle William Rikerille. ”Riker oli pelkkä jeesmies, joka vain myötäili Picardia joka asiassa. Oikeassa elämässä koko miehistö vihaa komentajan apulaista, sillä hänen tehtävänsä on huolehtia sotilaskurista”, Yhdysvaltain laivastossa lyhyen aikaa palvellut Moore paasasi. ”Galacticalla Tigh’ta vihataan vielä enemmän, koska hän on kelvoton alkoholisti.”
Rikkinäisten ihmisten kaartin täydentää lentäjä-ässä Starbuck. Moore venytti pitkän linjan fanien pinnaa tuunaamalla tutusta naistenmies-Starbuckista rääväsuisen hävittäjä-ämmän. Uskomatonta kyllä, idea sukupuolen vaihtamisesta syntyi kuulemma hetken mielijohteena.
Naiseudestaan huolimatta uusi Starbuck on samanlainen peluri, ryypiskelijä ja kelmi kuin vanhassa Galacticassa. ”Dirk Benedict esitti Starbuckinsa hurmurina, joka ikään kuin iski silmää katsojille sen merkiksi, ettei homma karkaa käsistä. Mutta kun Starbuck vaihtui naiseksi, sama käytös onkin itsetuhoista oireilua”, Moore kuvaili.
Moore puhui pitkän tovin tohtori Baltarista, ihmiskunnan pettäneestä juudaksesta. Roolihahmon petolliselle käytökselle oli vaikea keksiä perusteltua motivaatiota. Alkuperäisessä Galacticassa Baltarin toimintaa ei voinut oikein selittää muuten kuin mielisairaudella.
”Mikä sitten motivoi ihmisen pettämään kansansa?” Moore intoutui lopulta kysymään. ”Joskus harvoin pelkkä ideologia, mutta yleensä raha ja naiset.”
Käsivaralla avaruudessa
Cylonit vaativat vähintään yhtä perinpohjaista käsikirjoittamista ja suunnittelua kuin Galactican miehistön roolihahmot. Vanhan Taisteluplaneetan kohtauksia katsomalla kävi ainakin kiusallisen selväksi, että roskapöntöiksi puetut robottimiehet eivät menisi 2000-luvulla enää läpi.
”Olisimme voineet rakentaa tasan yhden robottipuvun”, Moore paljasti. ”Se olisi ollut paitsi tosi viileän näköinen, myös älyttömän vaikea liikuteltava kuvaustilanteessa. Tietysti, jos meillä olisi ollut määrättömästi rahaa useaan robottipukuun, se olisi ollut paras vaihtoehto.”
Tv-budjetti lopulta saneli, että cyloneista tehtiin ihmisen näköisiä. Se osoittautui Mooren mukaan tehokkaaksi ratkaisuksi paitsi kustannusten myös draaman kannalta. Moore ei halunnut luopua robottimaisista cyloneista kokonaan, mutta arveli, että tietokonetehosteilla luotuina niitä ei voitaisi näyttää sarjassa kovin usein. Arvio meni pieleen, sillä tehosteiden kustannukset laskivat odottamattoman nopeasti.
Moore etsi kuumeisesti keinoja, joilla avaruustaisteluihin saataisiin lisää uskottavuutta. Hän tiesi, että uljaat kamera-ajot avaruusalusten ympärillä ja muut mahdottomat kuvakulmat kavaltaisivat avaruuskohtaukset pelkiksi efektiotoksiksi. Moore halusi avaruuteen realismia: käsivaralta napattua kuvaa ja epäteräviä zoomeja. ”Käskin efektimiehiä kuvittelemaan, että jokaisessa avaruuskohtauksessa joku on fyysisesti paikalla kuvaamassa tilannetta käsivaralta.”
Lavastajia Moore ohjeisti siten, että Galactican sisätilojen piti näyttää funktionaalisilta ja asutuilta. Se tarkoitti muun muassa, ettei miehistönjäsenten hytteihin saanut ripustaa avaruutta esittäviä tauluja, joihin Star Trekissä usein syyllistyttiin.. ”Kuka sellaisia haluaa katsella avaruusaluksessa?” Moore nauroi.
Kliseiden miinakenttä
Mooren mukaan hänen tärkein oivalluksensa uudessa Taisteluplaneetta Galacticassa oli, että sarjan oli oltava draamaa ensin ja scifiä vasta sitten. Hän halusi sanoutua irti scifi-sarjoja kuristavista kaavamaisuuksista, kuten viikoittain vaihtuvista muukalaisroduista, aikamatkustuksesta ja muista väkinäisistä juonikuvioista, joissa roolihahmot jyrätään korkealentoisten tieteiskuvitelmien alle. Taisteluplaneetta Galactica ei kerro asioista, vaan ihmisistä.
Moore sivusi lyhyesti sarjan rakennetta, joka perustui kolmikerroksiselle tarinankerronnalle. Jokaisen jakson ydin on A-tarina, joka kerrotaan loppuun saman jakson aikana. Sen oheen nivoutuu B-stoori, joka ulottuu useammalle jaksolle. Lisäksi jokaisen jakson käsikirjoitukseen kuuluu C-taso, jossa käsitellään kauden yli ulottuvia juonikuvioita. C-taso ei saa Mooren mukaan olla liian hallitseva, joten sillä saatetaan käväistä vain lyhyessä kohtauksessa jakson lopussa.
Galactican uudistamisessa oli Mooren mielestä olennaista, ettei pöytää pyyhitty kokonaan puhtaaksi. Moore oli varma, että saman tarinan voi kertoa uudella tavalla ilman, että sarja menettäisi identiteettiään. ”En halunnut pelastaa sarjaa tuhoamalla kaikkea vanhaa. Olisi ollut väärin vain iskeä tuttu nimi täysin erilaisen sarjan päälle”, Moore ynnäsi.
Puheensa lopuksi Moore toivoi, että hän malttaisi lopettaa uuden sarjan ajoissa. Moore myönsi, että hän tuotti Star Trekin Uutta sukupolvea ainakin yhden tuotantokauden liikaa. Tekijöiden väsymys paistoi seitsemännen kauden jaksoista selvästi. Ajatus yhtä monesta kaudesta Galacticaa sai Mooren irvistämään.
Mooren esitelmä keräsi laajalti kiitosta, eikä varmasti vähiten pelintekijöiden laajan Galactica-fanituksen ansiosta. Moore tuntui kuitenkin olleen vähintään yhtä vaikuttunut myös Game Developers Conferencesta ja sen osanottajien intohimoisuudesta.
"Kasvoin Atarin kolikkopelien aikaan ja pelasin sen aikaisilla pelikonsoleilla. Pelaaminen kuitenkin jäi, kun aloitin opiskelun. Sittemmin olen yrittänyt tehdä paluuta Xboxilla, mutta sen peliohjain osoittautui liian haastavaksi minulle. Nyt boksini kerää pölyä television alla ja voin vain haaveilla Max Paynen ja Maddenin mestaroinnista", Moore kirjoitti verkkoblogissaan tapahtuman jälkeen.
"Ehkä yritän vielä uudestaan, sillä konferenssi avasi silmäni pelialan kypsyneisyydelle ja pelintekijöiden huimalle aivokapasiteetille. Ala on täynnä fiksuja ihmisiä, jotka tekevät fiksuja asioita äärimmäisen määrätietoisesti. Tällaisten ihmisten ansiosta videopelien tulevaisuus ei ole pelkästään kirkas, se on suorastaan sokaiseva."
Galactican luoja oli myös suomalaisen pelitutkijan ja professorin Frans Mäyrän suosikkipuhuja. "On tietysti tietyllä tavalla oireellista, että pelikonferenssin mielenkiintoisin sessio käsittelee tv-sarjaa", hän totesi.
