Kun vaihdetaan kolmoselle, on pakko kiihdyttää.
Nykyisten tehosteleffojen esi-isät, päättömillä tuotantobudjeteilla rakennetut spektaakkelielokuvat elivät kukoistuskauttaan toisen maailmansodan jälkeen. Rahan ja tuolloisen huipputekniikan turvin tuotetut elokuvat luottivat yksinomaan vau!-efektin voimaan.
Spektaakkeli varastaa katsojan huomion epätavallisen valtavilla, viihdyttävillä ja uskomattomilla puitteillaan. Lavasteiden, puvustuksen ja joukkokohtauksien avulla verkkokalvoille pyritään luomaan toinen toistaan upeampia elämyksiä. Katsoja näkee jotakin valtavaa ja vaikuttuu. Spektaakkeli liittyykin vahvasti epätodellisuuteen ja ylivoimaisuuden tunteeseen. Draaman kummisetä Aristoteles viittasi spektaakkelilla johonkin massiivisen suureen, mutta samalla pinnalliseen.
Kuulostaako tutulta? Pelit ovat AAA-etujoukkonsa turvin saavuttaneet uuden askelman evoluutiossa.
Avaruusseikkailu 2011
Viime vuosituhannen spektaakkelielokuvien henki elää vahvasti nykypeleissä, ja kolmas Gears of War istuu Call of Duty -sarjan ohella tähän määritelmään kuin moottorisaha rynnäkkökivääriin. Näkymät ovat äärimmäisen komeita, mutta sisällä pyörivät tutut rattaat.
Pelin tapahtumat käynnistyvät, kun edellisosassa esittäytyneet hohtavat ja kuollessaan räjähtävät lambentit hyökkäävät Marcus Fenixin Delta-joukkuetta kuljettaneelle lentotukialukselle.
Hetkeä ennen kuin helvetti repeää, alukselle saapuu maanpakoon pötkinyt puheenjohtaja Prescott, joka tuo mukanaan suunnitelmat sekä lambentien että aikaisemmissa osissa riehuneiden heinäsirkkojen tuhoamiseksi. Jotta draamaa varmasti riittää, Marcukselle selviää, että hänen kuolleeksi luultua isäänsä pidetään panttivankina mystisellä Azuren saarella.
Juonen keskipisteeseen nousee lopullisen ratkaisun ohella menetykset, ja draama henkilöityy Marcus Fenixin hahmoon. Roska-auton kokoisesta jurmusta on hankala repiä raastavaa dramatiikkaa, vaikka välivideot sitä kovasti yrittävät. Jos miehen niska on yhtä paksu kuin meikäläisen vyötärö, kengännumero lähempänä sataa ja ääni viisitoista oktaavia alempana kuin Vesa-Matti Loirilla, uskottavuus ei ole ihan sieltä parhaimmasta päästä.
Tarinassa on lupausta, mutta tunteita herättäviksi tarkoitetut juonenkäänteet ovat lähes poikkeuksetta tahattoman korneja. Jos tarina ei pysty luomaan tunnesidettä hahmoihin, motiivit ja menetykset eivät kosketa. Tappokoneiden kasvoille sopivat veriroiskeet, eivät kyyneleet.
Kolmosvaihde ei jatku suoraan kakkoselta, sillä peliosasten väliin mahtuu peräti kolmen romaanin verran tarinoita Sera-planeetan kohtalosta. Opuksista selviää esimerkiksi se, miksi kakkosessa ihmisrintamaa johtanut Prescott pötki maanpakoon. Sekavan alun jälkeen umpisolmuun vedetyt tarinalangat oikenevat.
Juoni jättää myös muutaman kysymysmerkin, joihin ilmeisesti palataan ladattavan lisäsisällön merkeissä. Uudesta tarinamateriaalista saa heti kättelyssä esimakua, kun jo toisessa tehtävässä käskytetään Fenixin possen sijaan Colen joukkoja.
Miesten välisestä ystävyydestä
Kaksi edellistä Gears of Waria löysi marketin pelihyllystä jo pelkän hajun perusteella, sillä ne löyhkäsivät testosteronilta. Naiset olivat joko raatoja tai radioääniä, miehet hoitivat sotimisen. Kolmannessa osassa tasa-arvoinen hameväki osallistuu taisteluun, mutta mukana jolkottavilla taistelunaarailla on edelleen tasan kaksi tehtävää: täyttää sukupuolikiintiö ja tarjota olkapää, jota vasten voi murjottaa elämän potkiessa päähän. Täysin turhakkeiksi jäävien naishahmojen todellinen funktio lienee ennakkoluulojen murtaminen mieshahmojen seksuaalisuuden ympäriltä. Aikaisemmat pelit ovat olleet melkoisia poikakalentereita, joten kuluttajia pitää muistuttaa, että lihaskimpuista huolimatta kyse on tervehenkisestä heteroviihteestä.
Hahmokatrasta on pitänyt kasvattaa toisestakin syystä, sillä aisaparin asemasta Fenix saa matkalleen kolme avustajaa ja koko kampanja on pelattavissa nelihenkisen seurueen voimin. Ihmispelaajan puuttuessa tietokone käskyttää muuta porukkaa. Tekoäly panee viholliset komeasti nippuun. Etenkin alemmilla vaikeustasoilla liipaisinsormen voi työntää vaikka nenäänsä, kun aggressiiviset tiimitoverit lanaavat isonkin vihujoukon vauhdilla lakoon.
Eihän se olisi viihdyttävää, jos sama tehokkuus olisi käytössä rintamalinjan toisellakin puolella. Niinpä heinäsirkkojen ja hohtopirkkojen tekoälyssä ei ole kehumista. Toisinaan mörrit kiskovat itsensä saman betoniesteen taakse, jäävät seisomaan tulilinjalle tai odottavat passiivisesti noutajaansa. Vastarinta ei muodosta missään vaiheessa vakavasti otettavaa uhkaa.
Left 4 Gears
Taistelu soljuu eteenpäin tutulla tavalla. Tiimi röpöttelee vastarinnan hengiltä suojan takana kykkien ja pipit paranevat piilottelemalla. Laukaustenvaihdon jälkeen siirrytään ahtaassa putkessa seuraavalle taisteluareenalle. Kärhämät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tiukkaa asemasotaa. Ryminästä puuttuu edelleen dynamiikka, joka entisestään korostuu kankeasti liikkuvilla päähahmoilla. Deltajengi etenee kuin lyijypainot nilkkojensa ympärillä.
Vihollistyypit sentään ottelevat hieman poikkeavilla tavoilla. Heinäsirkat osaavat suojautua, mutta neonmiehet eivät usein alennu piilotteluun. Hohtavat, mutta sirkkoja huomattavasti kestävämmät lambentit pyrkivät iholle tai kohtaavat kiväärinpiiput selkä suorana avomaastossa.
Uudet tuttavuudet jakautuvat kahteen laariin. Pikkukylän zombi-invaasio on hieno hatunnosto Valven Leftikselle ja noin tunnin mittainen vauhdikas kalmalahtaus piristää kummasti kyttäämiseen perustuvaa pelimekaniikkaa. Epäkuolleet ihmislambentit luottavat massaan, mutta kaatuvat helposti. Pätkä on pelin parhaita osuuksia.
Sama vauhdikkuus yhdistettynä paksuun panssariin saa kiilteen narskumaan. Uudet panssaroidut siilihirviöt imevät nahkaansa lipaskaupalla nikkeliä ja kipittävät nopeilla kinttusillaan vauhdilla iskuetäisyydelle. Kankean pelihahmon käskyttäminen samuraisirkkaa vastaan on ikävän konstikasta.
Uusien vihollistyyppien lisäksi peruspeliä piristetään lukuisilla erikoiskohtauksilla. Käytännössä jokaista kenttää on maustettu omalla jipollaan. Mukana on mecharymistelyä, sukellusvenetoimintaa, lentämistä ja autoilua. Pomotaistelut ovat kokonaan oma lukunsa. Jättimäinen Corpser-hämähäkki ja hehkumiesten versio ykkös-Gearsin Berserkeristä ovat melkoisia ilmestyksiä. Tehokeinot ovat kaksiteräinen miekka. Ne toimivat, jos niitä ei käytetä liikaa. Gearsin tapauksessa erikoiskohtaukset alkavat toimia jo itseään vastaan, kun jokaisessa kentässä pyritään näyttämään jotain aikaisempaa hulppeampaa.
Kenttäsuunnittelu tallaa tuttuja latuja, sillä tämäkin elämysjuna etenee suoraan kuin salaojaputki. Kun horisontissa näkyy hiekkasäkkejä tai betoniporsaita, pysähdytään taistelemaan. Toisinaan peli antaa mahdollisuuden valita etenemisreitin, mutta pääosa ajasta edetään todella ahtaassa röörissä.
Tehtäviä on pitkitetty erinäisillä juoksupoikanakeilla. Sukellusveneelle on esimerkiksi etsittävä uusi propelli ja polttoainetta. Tällaisilla tempuilla pelin kokonaiskestoon saadaan nakutettua tuntikaupalla lisätoimintaa. Loppua kohden erinäisten kytkimien etsiminen ja sivukohteiden tuhoaminen lähtee jo käsistä.
Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät
Gööripoikien tilikirjassa on tärkeää, että Gears 3 on Xboxin yksinoikeuspeli, ja sen roolin se täyttää kunnialla. Puitteiltaan kolmas Gears of War onkin kiistatta boksin komeimpia luomuksia. Rima nousee jälleen uudelle tasolle, peli on hieno esimerkki Epicin insinöörien ohjelmointitaidoista, joissa kaunis grafiikka yhdistyy todella upeasti luotuun äänimaisemaan. Paisutteleva orkesterimusiikki sopii erinomaisesti tuhon partaalla keikkuvan ihmiskunnan epätoivoiseen viimeiseen pyristykseen.
Tekijät ovat viisaasti laajentaneet myös väripalettia. Paskanruskea on antanut tilaa muille väreille, isännät seikkailevat nyt myös trooppisissa ympäristöissä.
Monessa suhteessa Marcus Fenixin loppusota on kuin kesäleffa. Komeat efektit ja paperinohut draama eivät riitä sisällöksi, kun pelin perimmäinen ongelma on taistelusta puuttuva liike. Verrattuna vaikka uusimpaan Haloon jää Gears mekanismiensa puolesta auttamatta jälkeen. Tyhmän tekoälyn johtamasta asemasotaorkesterista ei ole vastusta spartalaisille.
Yksinpelinä(kään) Gears of War 3 ei ole huono peli, se on tismalleen sitä, mitä Gears-kansa haluaa, samaa tavaraa entistä komeammassa paketissa. Spektaakkelina ja teknologiademona se on suorastaan erinomainen, mutta pelillisesti sodan rattaat junnaavat edelleen paikallaan. Fanit rakastavat, vihaajat vihaavat, kenenkään mielipidettä kolmonen ei muuta suuntaan tai toiseen.
Aristoteles toteaa draamateoriassaan, etteivät spektaakkelin upeat puitteet korvaa tarinaa. Pelitermein siis komea tekniikka ei pysty naamioimaan puuduttavia pelimekanismeja ja ontuvaa tarinaa.
Antiikin mestarifilosofin näkemysten valossa Gears of War istuu hyvin spektaakkelielokuvien uuteen aaltoon. Cliffy B on pelimaailman Michael Bay.
* * * * *
Mikään ei muutu
Jos olet nähnyt yhden Gears of Warin, olet nähnyt ne kaikki. Meno on edelleen täysin samanlaista suojasta suojaan juoksua kuin ennenkin, vihollisiin saa yhä upottaa lipaskaupalla lyijyä. Vaihtelua on turha odottaa ja yksinpelikampanja toimii korkeintaan parin tunnin otoksissa, pitemmissä sessioissa toisto iskee liikaa päälle. Neljän pelaajan co-op piristää menoa hiukan, mutta toisaalta peli on helppo jo yksin räiskittynä.
Ymmärrän silti, miksi moni menee Gears 3:sta aivan pähkinöiksi. Epic jatkaa edellisosan tyyliä ja lykkää pelin keskelle muutamia hämmästyttävän tunnepakattuja välivideoita. Kohdat kolahtavat kaikessa pateettisuudessaan yllättävän kovaa. Mutta tekevätkö muusta kokonaisuudesta irralliset välivideot Gears of War 3:sta hyvän pelin, jos itse tehtävä pelisuorite on yhä sitä samaa jyystöä alitehoisilla aseilla?
Tapio Salminen
80
* * * * *
Gears of Duty: Future Warfare
Moninpelissä reilusti tekemistä
Kimppakampanjan lisäksi Gears of War 3 tarjoaa reilusti tekemistä myös verkkorintamalla. Kilpailijoitaan hidastempoisempi rymistely on toiminut hienosti ihmispelaajia vastaan eikä uusin osa ole poikkeus. Kun vastaan asettuu ihmislihaa, se houkuttelee yksinpelistä puuttuvan dynamiikan mukaan kekkereihin. Yhden suojan takaa räiskivä on nopeasti hengetön.
Verkkopelin sydämenä sykkii jo lähes jokaisen räiskinnän ominaisuuslistalle nostettu kokemuspistepohjainen verkkosota. Pelimuodoista löytyvät tutut lipunryöstöt ja tappomatsit, tiimeillä tai ilman.
Seuranhakujärjestelmä seuloo tohelot ammattilaisista, joten sotaan pääsee tasoisessaan seurassa eikä tarvitse edetä hitaimman mukaan. Peli rullaa varsin viiveettömästi, kiitos dedikoitujen servereiden.
Suosittu Horde-pelimuoto on päivitetty toiseen versioonsa. Tavoitteena on selviytyä viidestäkymmenestä alati koventuvasta vihollisaallosta hengissä. Aaltojen väliajoilla tukikohtaa voi viritellä ostamalla puolustuskalustoa.
Valitettavasti piikkilankaesteet ja muu lisätilpehööri ilmestyy ennaltamäärätyille paikoille ja kello on armoton ostoksille. Näin tiukkoja shoppailuaikoja voisi suositella myös hellapoliisille. Sopivan tiukalla vaikeustasolla ja hyvällä peliporukalla Horde on toimivaa moninpelihupia, joskin kentät voisivat olla hieman kookkaampia.
Beast-pelimuoto kääntää Horden asetelman päälaelleen, kun pelaajien tehtäväksi pätkähtää ihmisten vastarinnan murtaminen heinäsirkkojen riveissä. Mörrimöykytys kestää vain kahdentoista aallon verran ja tarjoaa mukavaa vaihtelua Horden tykitykseen. Toisin kuin Hordessa, monstereilla on aikaraja niskassaan. Vastarinta on liiskattava ennen kuin kello on tikittänyt nollaan. Jokaisesta raadosta saa lisäaikaa vekkariin ja teloitusliikkeestä vielä bonukset päälle.
Kolmannen Gears of Warin varsinainen voima on moninpelissä, joka lisää vaihdelaatikkoon dynaamista liikettä. Iso plussa dedikoiduista servereistä, jotka karsivat viivettä.
89
Juho Kuorikoski
84
