Marcus Fenix and the boys pantiin backstreetille ja estradin valtaa tyttöenergialla terästetty nelikko. Take that, Master Chief!
Sikaniskainen sonnilauma panee taas sirkkoja ojennukseen, mutta Marcus Fenixin deltajengin sijaan nyt pohjustetaan pelisarjan tarinaa. Kiloklubi raahataan kenttäoikeuden eteen vastaamaan – jos ei teoistaan, niin ainakin syytteisiin.
Vaikka todistajanlausuntotarina keskittyy takaumiin, pelimekaniikka nousee evoluution seuraavalle askelmalle.
Hurja joukko
Aikaisemmasta pelistä tuttu Augustus ”Cole Train” Cole on pahainen märkäkorva ja Bairdin kasvoilta paistaa vielä poikamainen innostus. Ukkojen niskat ovat jo nyt samaa paksuusluokkaa ikimäntyjen kanssa. Tarinassa ja sen tematiikassa mikään ei ole muuttunut.
Tuttujen naamojen lisäksi rintamalla ähisee tuoreita tuttavuuksia. Garron Paduk on vahvalla venäläisaksentilla murtava vanhan polven taistelija ja Sofia Hendrik täyttää pakollisen kiintiönaisen pestin, jotta meno ei äityisi turhan miehiseksi.
Olen edelleen sitä mieltä, että hameväki on Gears of Warissa mukana vain näön vuoksi, sillä nämä pelit ovat miehisiä tarinoita miehisten miesten ystävyydestä. Kesken kiivaimman taistelukosketuksen naiset ovat vain tiellä.
Onkin kuvaavaa, että ainoan naishahmon vastuulle on sälytetty nipottaminen ja komentavan upseerin kyseenalaistaminen. Akka on oikeuden edessä juorukello, joka yrittää pelastaa oman ahterinsa muiden tiimiläisten kustannuksella.
Superselitysmiehet
Tarinavyyhti alkaa hiljalleen purkautua, kun kaikki neljä sankaria saa omat puolustuspuheenvuoronsa kenttäoikeuden tuomarin edessä. Puheenvuorot pätkivät juonen episodeiksi, ja koska jokainen hahmoista antaa vuorollaan oman meriselityksensä, tarina koetaan monesta eri perspektiivistä.
Varsinainen juonenkuljetus on tuttua machouhmaa, mutta tuore näkökulma kerrontaan tekee tapahtumista mielenkiintoisia. Onneksi hahmoista ei nyt yritetä tiristää dramatiikkaa kuten kolmos-Gearsissa, sillä kyyneleet eivät sovi rautaisten karpaasien kasvoille.
Neljään todistajalausuntoon jaettu tarina ei tarjoa suuria merkityksiä, mutta sisuskaluja senkin edestä. Epicin insinöörit puristavat pelimoottoristaan viimeisetkin mehut pihalle ja kaventavat entisestään juopaa toimintaelokuvan ja pelin välillä. Takaumien kautta kerrottu tarina ei ole ainoa Tuomionpäivän uudistus, sillä Epicin sijaan nyt ruorissa häärii Bulletstormista tuttu People Can Fly.
People can’t duck
Suojan takaa röpöttely on ollut Gears of Warin tunnusmerkki alusta lähtien. Kaavaa hienosäädetään nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa, sillä taistelussa on vihdoin kaivattua dynamiikkaa. Yhden suojan takana kykkiminen ei tee autuaaksi, sillä viholliset pakottavat vaihtamaan tuliasemaa.
Gearsin kampanja on aina ollut parhaimmillaan moninpelinä eikä uusin osa tee poikkeusta. Nyt peli suorastaan muistuttaa, että ohjaimen jatkeeksi pitäisi saada koneaivon sijaan ihmislihaa. Liikkeeseen kannustava räiskyttely tuo peliin uusia ongelmia, kun puoliksi urpo tekoäly ei ymmärrä, että nyt mennään eikä meinata.
Tiimitoverit änkeävät tulilinjalle ja varsin pienet taisteluareenat mutkistavat kuvioita. Tuskin on sirkka saatu sihtiin, niin eteen tetsaa kaveri. Muutamaa valojuovasarjaa myöhemmin minua moititaan siitä että olen hassannut nikkelini vastarinnan sijaan kaverin nahkaan.
Tekoälyn sekoilusta huolimatta aiempaa nopeatempoisempi rymistely on oiva parannus pelisarjaan. Asemasota ei edelleenkään muutu salamasodaksi, mutta liikkeeseen pakottavat viholliset tekevät gutaa kykkimisen varaan rakentuvalle toiminnalle. Yksinpeli alkaa hiljalleen lähestyä Gearsien moninpeliä, kun kaikkia vastustajia ei saa päästeltyä päiviltä yhdestä pisteestä.
Dynamiikan lisäksi myös räiskeen tempo muuttuu. Yksittäisten kenttien sijaan taistelut on palasteltu pieniin räiskintäpätkiin, jotka pisteytetään tähdillä. Jos suoritus ei tyydytä, sen voi vetää nappia painamalla uudestaan.
Muutaman minuutin mittaiset ryskepätkät sisältävät omat tavoitteensa, jotka voidaan karkeasti jakaa hyökkäykseen, puolustukseen ja kohteen suojaamiseen. Hyökkäyksessä ei ole mitään uutta, tarkoituksena on juosta tulta päin ja toimittaa sirkat sylttytehtaalle.
Puolustustaisteluihin on otettu esimerkkiä Horde-moninpelistä, jossa tukikohtaa puolustetaan alati kovenevilta sirkka-aalloilta. Ennen kuin viholliset ryntäävät apajille, omaan tukikohtaan voi tehdä pientä pintaremonttia puolustuslaitteilla.
Mistään kovin syvällisestä säätämisestä ei ole kyse. Tarjolla on tykkitorneja ja erilaisia esteitä, jotka kestävät tietyn määrän kuritusta. Tykkien paikkaa voi halutessaan vaihtaa ja rikkinäiset laitteet korjata. Ansajousella voi ampua liikesensorilla varustettuja miinoja. Kun tukikohdan sisääntuloaukot on ansoitettu ja automaattitykit pitävät tuholaiset loitolla, savotta helpottuu oleellisesti.
Pyssyvalikoimaa terästetään myös pitkän matkan hitaalla kiväärillä, kranaatinheittimellä ja muutamalla uudella kranulla. Asepaikoista puolestaan tippuu yksi pois,sillä sankarit jaksavat rontata mukanaan nyt vain kahta tussaria.
Ristiohjaimen sijaan asetta vaihdetaan näpäyttämällä Y-painiketta ja kranaatti lentää toisesta puskurinapista. Vanhempia Gearseja pelanneena muutos vaati totuttelua, kun olin toistuvasti vaihtamassa pyssykkää hipelöimällä ristiohjainta. Nappijumpalle ei ole mitään perusteita, sillä rattaiden asearsenaali oli jo aiemmissa peleissä varsin kitsas.
Tähdet, tähdet
Taistelupätkien selättäminen palkitaan tähdillä ja monipuolisesta tappotyöstä pistetili karttuu vauhdikkaammin. Tähdistä sakotetaan, jos oma taistelija puree multaa kesken rymistelyn. Suolistukset ja lopetusliikkeet lisäävät virtaa pistemittariin.
Tähdet nostavat taistelussa tyylin tarkoituksen rinnalle, mutta koko systeemi jäi minulle hieman etäiseksi. Nyt tarinassa suunnistetaan tappoareenalta toiselle ja pyritään hoitamaan homma mahdollisimman monipuolisesti kotiin.
Ratkaisu ei tosin hirveästi eroa aikaisemmista Gearseista. Nyt sentään taisteluareenoiden olemassaolo tiedostetaan eikä niitä pyritä naamioimaan toimintaputkessa sijaitseviksi laajennuspätkiksi.
Aktivoimalla seinille kylvettyjä pääkallologoja taisteluun saa lisää haastetta ja pieniä lisänyansseja itse tarinaan. Tiimiläiset muistavat pieniä yksityiskohtia paremmin, kun vaikeusmutterissa on snadisti lisää jenkaa. Pääkallolätkät heijastuvat myös pistekertoimiin, sillä tähtiä kertyy vähemmällä vaivalla, kun itsensä on marinoinut haasteliemessä.
Tähtiä tarvitaan, jos haluaa pelin läpäisyn jälkeen pelata epilogin, joka päättää edeltävän pelisarjan sankareiden kohtalon. Taivaankappaleet avaavat myös pientä lisäkilkettä, kuten uusia pelihahmoja tai pyssyjen koristeita. Rähmänäppikin saa kasaan 40 tähden minimin, joka avaa muutaman kentän mittaisen katsauksen siihen, mitä Baird kumppaneineen touhusi, kun Marcus Fenix pelasti maailman.
Tuholaistorjunta
Uutena moninpelimuotona esitellään Overrun, jossa tavoitteena on joko puolustaa tai hyökätä sirkkoina tai ihmisinä. Tavoitteena saattaa olla esimerkiksi puolustaa e-reikiä, joita mörrijoukkue pyrkii avaamaan. Tehtävissä on muutamia välitavoitteita ja rintamalinjat elävät. Jos sirkat saavat röörit haltuunsa, ihmiset perääntyvät seuraavan puolustuspisteeseen, mutta tappio koittaa vasta viimeisen puolustuspisteen menetyksessä.
Kymmenen pelaajan kärhämät ovat varsin intensiivisiä, kiitos erilaisten hahmoluokkien ja niiden erikoiskykyjen. Sotilas jakaa ammuksia muille, kun taas pioneeri korjailee vihollisaaltojen välissä puolustuslaitteita.
Ihmisillä on käytössään Bäfästä tutut verkkopelihahmojen arkkityypit tiedustelijasta lääkintämieheen. Sirkat vyöryttävät niskaan koko hirviöarmadansa, joka hiljalleen täydentyy, kun tapoista ja puolustuslaitteiden tuhoamisesta kertyy pisteitä. Overrun pakottaa pelaajat toimimaan yhteistyössä ja hyvällä tiimillä homma pelittää kuin rasvattu.
Uusi tekijätiimi puhaltaa uutta eloa sodan rattaisiin, mutta räiskintä tuntuu silti tutun turvalliselta Gearsilta. Liikkeeseen patistava taistelu tekee eetvarttia pelin dynamiikalle. Lyhyiksi segmenteiksi pätkitty kenttärakenne ei edes yritä peitellä sitä, että kampanja rakentuu areenoista, jotka yhdistyvät toisiinsa kapeilla putkilla.
Tuotos on kokonaan suomennettu, joskaan en ymmärrä miksi. Peli on jo valmiiksi varustettu K18-lätkällä, joten kohderyhmän pitäisi hallita kolmas kotimainen. Nyt härmännös lähinnä naurattaa: wretchit ovat retaleita ja moninpelissä pelataan selviytymistä ja valtausta. Mutta sirkat pysyvät locusteina.
Judgement merkitsee todennäköisesti tuomionpäivää myös kolmekuuskybälle. Kuin konsolin nimeä kunnioittaakseen pelisarja tekee neljännessä osassaan täyden ympyrän, mutta vain palatakseen tarinallisesti menneisyyteen.
Osana populaarikulttuuria Gears of War asemoi itseään entistä tiiviimmin samaan lokeroon 80-luvun toimintaelokuvien kanssa. Kun ylimääräinen dramatiikka on karsittu pois, elämää suuremmat taistelijat istuvat hyvin Stallonen ja Schwarzeneggerin tähdittämään ryminäjatkumoon. Uusilla päähahmoilla rikastettu Gears of War ei ole Die Hard, mutta Commando kuitenkin.
Juho Kuorikoski
84
