Gemini Rue on kuin täsmälääke Blade Runner -syndrooman oireisiin. Käytä päivittäin ja jatka kuuria, kunnes yksisarviset palaavat uniisi.
On vuosi 2229. Poliisien puolelle siirtynyt ex-salamurhaaja Azriel Odin saapuu sateen raiskaamalle Barracudas-planeetalle etsimään johtolankoja veljensä katoamiseen. Keikka ei ole vaaraton, sillä koko lähiavaruutta hallitseva rikollisjärjestö Boryokudan ei ole unohtanut Azrielin takinkääntöä. Samaan aikaan potilas nimeltä Delta-Kuusi herää leikkauspöydällä juuri ennen kuin valkotakkiset miehet pyyhkivät hänen muistinsa tyhjäksi. Big Brother -kameran kylmä tuijotus kertoo vain, että pois on päästävä.
Mitäpä luulet, mahtavatko nämä kaksi kohtaloa liittyä toisiinsa? Gemini Ruen hyvästä tarinasta en sitten paljastakaan enempää, paitsi että peli on imenyt vaikutteita film noir -dekkareista ja etenkin scifimestariteoksesta Blade Runner. Myös meillä huonosti tunnettu huippuanime Cowboy Bebop on ollut innoituksen lähteenä. Paljon huonomminkin olisi voinut valita.
Pelissä on alusta loppuun vahva tunnelma, tarina kaareutuu kauniisti ja vaikutteet on valittu juuri oikein. Tunnelmaa ei pilaa edes se, että osan käänteistä arvaa vähän etukäteen.
Gemini Ruen toimintovalikko on vanhahtava, puhumiselle, katselemiselle, toimimiselle ja jalalle on omat kuvakkeet. Aivan oikein: jalalle. Miksei olisi? Jalalla voi potkia ovia auki, hypätä laatikoiden päälle ja... ratkaista monenlaisia pulmia. Itse asiassa kaikki pelit, joissa on jalka-toiminto, ovat parasta A-luokkaa: Duke 3D, Dark Messiah of Might and Magic, Bulletstorm...
Pulmiltaan Gemini on sopivaa keskitasoa. Ongelmat eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta ole kovin omaperäisiä, mutta viihdyttäviä ja ne sulautuvat sujuvan loogisesti osaksi tarinaa. Vaikka peli on lineaarinen, muutamiin pulmiin on vaihtoehtoinen ratkaisu. Pelialueita ei ole erityisen runsaasti, mutta vaihtelu Azrielin ja Deltan välillä pitää pelikokemuksen tuoreena. Pelissä on vanhan koulukunnan tyyliin myös toimintaosuuksia, eikä Azrielin ase ole suinkaan koriste. Ammuskeluosuudet on näppärästi toteutettu, ne istuvat tyyliin ja tuovat mukavaa vaihtelua peruspeliin.
Musiikki ja äänimaailma toimivat erinomaisesti yhteen. Vain ääninäyttelyssä olisi parantamisen varaa, eikä sekään ole umpihuonoa, vaikka vie pelin loppuhuipennuksesta reilusti terää pois.
Voisin tehdä suuren numeron grafiikasta, juonen pienistä epäloogisuuksista, muutamasta pikselinmetsästysongelmasta, ääninäyttelystä ja alussa ongelmia aiheuttaneesta toimintovalikosta. Mutta antaisin paljon enemmänkin anteeksi, sillä muuten Gemini Rue on erittäin onnistunut, synkeä scifinaksuseikkailu.
Niitä ei tule vastaan edes joka vuosi.
Aleksi Kuutio
87
