Geometry Wars: Retro Evolved 2 (Xbox 360)

Sateenkaaren väreissä räiskyvä Geometry Wars: Retro Evolved tekee yksinkertaisesta kaunista. Pieni alusruppana on suljettu suorakaiteen sisälle ja vihamieliset geometriset kuviot vyöryvät loputtomana kymenä päälle. Alusta ohjataan yhdellä tatilla ja aseita suunnataan toisella, kuvaruudun tyhjentävä älypommi laukaistaan liipaisimella. Ajattelua ei tarvita, ainoastaan suoraan selkäruodosta kumpuavaa reaktionopeutta.

Samoista aineksista koottu Geometry Wars: Retro Evolved 2 kuulostaa paperilla mahtavalta, sillä alkuperäinen Evolved-peruspeli saa siinä rinnalleen peräti viisi uutta pelimuotoa. Deadlinessa elämiä on rajattomasti, mutta aikaa vain kolme minuuttia. Yhden elämän King-moodissa aseet toimivat vain pikkuruisilla suojavyöhykkeillä, jotka haihtuvat tyhjyyteen sekunneissa.

Pacifismissa aseet eivät toimi lainkaan, mutta vihollisparvia voi harventaa lentämällä kentässä lilluvien energiaporttien läpi. Pujottelutaitoa niin ikään mittaavassa Waves-kentässä viholliset vyöryvät kimppuun koko kentän levyisinä aaltoina, onneksi aseet toimivat normaalisti. Erikoisin kaikista on kahteenkymmeneen kenttään pilkottu Sequence, jossa pelottavan lähelle ilmestyvien vihollisten järjestys on aina sama.

Bizarre Creationsia voi onnitella pelivariaatioiden kekseliäisyydestä, mutta silti vierastin aikarajoitetun Deadlinen ja yhden elämän varassa pelattavien Kingin, Pacifismin ja Wavesin pikapelimäistä luonnetta. Kun ulkomuistista pelattava Sequence-moodikin jätti minut kylmäksi, Geometry Wars: Retro Evolved 2:n suurinta antia olivat Evolved-moodin uudet viholliset ja entistä värikkäämpi viivagrafiikka. Eihän se estänyt pelituntien kertymistä, mutta loppujen lopuksi olisin yhtä hyvin voinut pelata alkuperäistä Geometry Warsia.

Vihollisilta poimittavat, pistekerrointa nopeasti kasvattavat geom-kristallit ovat sentään mainio lisä. Kristallit panevat itsesuojeluvaiston koetukselle, sillä keräilyvietilleen antautumalla kerroin kasvaa nopeasti huikean korkeaksi. Arvaahan sen, että ahneella on paskainen loppu, erityisesti yhden elämän pelissä. Hauskan kerroinmetsästyksen vastapainoksi Bizarre Creations on unohtanut lisäaseet yksinpelistä kokonaan, mikä korpesi suunnattomasti.

Moninpelinä Geometry Wars: Retro Evolved 2 on suurta hupia, joskin pahimman väritykityksen keskellä se koettelee pelaajien havaintokykyä. Yhteistyömoodi, jossa yksi pelaaja ohjaa alusta ja toinen suuntaa aseita on vänkä idea! Harmi vain, että moninpelaaminen onnistuu vain saman konsolin äärellä, ei Xbox Liven yli.