Ghostbusters: The Video Game (Xbox 360)

www.ghostbustersgame.com/

Paranormaalien pandemia-aaltojen häätämiseen erikoistuneet tiedemiehet valloittivat maailman 80-luvulla. Nyt Dan Aykroidin luotsaama haamupartio nostaa jälleen protonireput selkäänsä. Kun kummitukset rellestävät, kenelle kilautat?

Uudelleenlämmittelyt ovat nykyään kuuminta hottia. Taisteluplaneetta Galactica, Batman ja Star Trek ovat käyneet läpi uskottavan nuorennusleikkauksen, mutta nyt kirurgin penkkiin istutetaan autenttisilla kasariaromeilla kuorrutettu Ghostbusters. Varsin maltillisesti modernisoitu toimintakomedia on sarjan virallinen kolmososa, vaikka sitä ei teatterissa nähdäkään.

Ghostbusters venyttää lisenssipelin käsitettä, sillä peli pohjautuu löyhästi jo kymmeniä vuosia vanhoihin elokuviin. Leffakäsisten uudelleenlämmittelyn sijaan haamujengi saa täysin uudet uhkakuvat torjuttavakseen. Mukaan mahtuu silti paljon elokuvistakin tuttua materiaalia. Näkyvimpänä hahmona ykkösleffasta tuttu vaahtokarkkimies.

Tarina on elokuvaesikuviensa tapaan täyttä hömppää, joten sitä ei voi eikä kannata ottaa kovin todesta. Kultteja, paranormaaleja ilmiöitä ja päättömiä salaliittoja on enemmän kuin Fox Mulderin märissä päiväunissa. Aykroydin kirjailema juoni toimii pelissä hyvin, eikä peli tarinaltaan juuri eroa leffaversioista.

Uutta verta remmiin

Tapahtumat koetaan uuden haamujengiläisen silmin ja kyseessä on vauhdikas kolmannen persoonan elämysjunaräiskintä. Vaikeustaso kannattaa hilata heti kättelyssä mahdollisimman ylös, sillä ylihelppo peli on vellihousutasolla ikävän lyhyt, mutta tapahtumarikas läpijuoksu.

Pelaajan omaksuma märkäkorva on juuri aloittanut toimenkuvansa aavepartiossa. Tiimi opastaa aloittelijan tilanteen tasalle ja pikaisen tutoriaalin jälkeen päästään itse asiaan. Eräs New Yorkin hotelleista on joutunut haamuinvaasion kohteeksi, joten pormestarin valtuuttama tuholaistorjuntayksikkö syöksyy kärppänä hätiin. Pienestä alkanut poisto-operaatio laajenee nopeasti koko ihmiskunnan kohtaloa uhkaavaksi paranormaaliksi katastrofiksi.

Jengiläiset näyttävät oikean elämän esikuviltaan ja ääntelehtiminen on toteutettu alkuperäispoppoolla. Vaikka vuorosanoihin ei eläydätäkään aivan leffatason pieteetillä, audiovisuaalinen totetus ajaa asiansa. Bill Murrayn uskottavuus naistenmiehenä tosin on karissut ukon hiuksien mukana ja hahmojen silotteluun on käytetty roppakaupalla digitaalista botoxia.

Protonisäde ja menninkäinen

Haamujengin erikoistaidot raikastavat mukavasti kaavoihin kangistunutta räiskintägenreä, sillä alkupään kentissä painopiste on lahtaamisen sijaan pyydystämisessä. Aaveet ja kummitukset poistetaan epäelävien kirjoista elokuvista tuttujen protonireppujen avustuksella. Haamu väsytetään tuikuttamalla sitä alkeishiukkasilla ja nuupahtanut kummitus hilataan sädelassolla väsytystaistelun jälkeen satimeen jäähylle.

Pyydystäminen vaatii tarkkaa yhteispeliä, sillä tiukimmat vastustajat vaativat kaikki neljä protonisilmukkaa ympärilleen ennen kuin katiska kutsuu. Tietokoneen ohjastamat jengiläiset osaavat hommansa kohtuullisesti, mutta kooppaaminen sopisi peliin kuin valettu. Valitettavasti yhteistyötila on vesitetty, sillä kavereiden kanssa ei pääse pelaamaan kuin yksittäisiä tehtäviä.

2000-luvun haamuntorjunta on vaatinut uusia tuulia jengiläisten aseteknologiaan. Perussäteen lisäksi kuolleita kuoletetaan lima- tainnutus- ja sarjatulitykittimillä. Ikävästi peli taantuu uusien lelujen myötä ja juonen edetessä turhan paljon perinteisen räiskyttelyn suuntaan. Haamujen naaraaminen pyydykseen on paljon hauskempaa kuin tuhanteen kertaan koettu geneerinen röpöttely.

Ghostbusters ei ole mikään moderni klassikko, mutta peli tavoittaa monessa suhteessa elokuvien hengen. Uudelleenlämmittelyjen tapaan myös haamujengi luottaa nostalgian voimaan, sillä lapsuusmuistot palasivat mieleeni jo pelin introssa. Jokainen 80-luvulla syntynyt on jossain vaiheessa teipannut äitimuorin imurin selkäänsä haamunpyydystystarkoituksessa ja vähän myöhemmin käyttänyt samaa laitetta fritsujen tekemiseen. Oi niitä aikoja.

84