Oudon nimen riesoikseen saanut U-1 on tumpelo teini, joka mokaa lähes kaiken mitä yrittääkin. Hän on myös musikaalisien gitaroo-soturien viimeinen vesa.

Legendaarinen gitaroo-voima kanavoituu U-ykköseen lemmikkikoira Puman kautta. Tiukan paikan tullen puhuva piski viskaa sankarille kitaramaisen gitaroo-aseen, jonka voimakkaat riffit kellistävät kaikki uhittelijat. Kun gitaroo tupsahtaa U-ykkösen kouriin, pojasta kuoriutuu mahtava supersankari Gitaroo Man. Ujo poju saa metrin lisää pituutta ja komean punavalkoisen panssarin.

Poskettoman juonen ja musiikkipelin käänteissä U-1 joutuu kymmeneen taisteluun, joissa universumin herruudesta haaveilevan Gravillian-perheen kätyrit soitetaan suohon ammuskelun sijaan. Ottelut hoidetaan sähkökitaran tapaan soivalla gitaroolla, kun vastustajat kiduttavat skittojen ohessa syntikkaa, torvea ja helistimiä.

Asiallista kitaratilutusta on sovitettu yllättävän monipuolisiin biiseihin. Kappaleet käyvät läpi kaikki yleisimmät musiikin lajit, kuten rokin, metallin, teknon, drum & bassin ja reggaen. Japanilaisen COIL:in ja Tomohiro Haradan säveltämät nokkelat kipaleita sopivat peliin kuin nakutettu varsinkin, kun letkeät ja selkeästi rullaavat biitit ovat tarttuvia. Pelkkään kriittiseen kuuntelukäyttöön biisit ovat turhan räikeitä.

Taustalla pyörivien animaatioiden ohjaus pyörii onnistuneesti jossain musiikkivideon ja pelin välimaastossa. Kuvakulmien vaihdokset ja zoomaukset nivoutuvat saumatta musiikkiin ja kappaleen tempoon. Etenkin biitin mukana hötkyvä Gitaroo Man on mainio yksityiskohta. Vastustajat ovat huikeita friikkeja. Mieleen painuu etenkin listateknoa luukuttava pyöreä Flying-O-syntsarobo ja punasilmäinen androgyyni oopperahevari Gregorian III. Heppujen vauhdikkaat biisit ovat Sanbone Trio -luurankojengin ohella Gitaroo Manin huippukohtia. Animaatioiden ainoa harmin aihe on musapelien riippakivi, sillä menestyminen ei vaadi tapahtumien seuraamista.

Skitta tanaan

Kohtaamiset jakautuvat yleensä kolmeen osaan. Latausvaiheessa kidutetaan gitaroota ilman pelkoa tappioista. Hyvät riffit palkitaan lisäenergialla. Taisteluvaiheessa soitetaan kilpaa vastustajan kanssa, jolloin surkea jammailu kuluttaa puhtia. Loppuosuudessa vastustaja on jo periaatteessa löyty, mutta työ viimeistellään komealla loppusoololla ja mokat imevät edelleen energiaa. Jos voimat loppuvat, matsi menee pipariksi. Eri vaiheiden rytmitys ei ole aina sama ja touhuun mahtuu muutama mukava yllätys. Ideoita ei ole säästelty turhan takia kakkososaan.

Soittomekaniikkaan on ympätty tuore koukero. Yleensä musapelit koostuvat vain näppäinten painamisesta tietyn tahdin mukaan, mutta Gitaroo Manissa kieputetaan myös analogitattia. Animaatioiden päällä kiemurtelevaa soittoviivaa seurataan tatilla. Viivan mukana liikkuvat punaiset soittosymbolit eivät aktivoidu, mikäli tatti osoittaa väärään suuntaan.

Symbolit soitetaan yhdellä näppäimellä, joten sormet eivät mene täysin solmuun. Pelkkä näpäytys ei riitä, vaan namiska pidetään pohjassa kunnes pitkä matomainen symboli loppuu. Ongelmia tuottaa se, että rytmin lisäksi seurataan välillä rajusti mutkittelevaa nauhaa. Kiharaan väännetyt soittosymbolit ovat parhaimmillaan varsin monimutkaisia pötköjä.

Vastustajan soolovuorolla navakoilta nuoteilta puolustaudutaan PaRappa-tyyliin neljällä kuvionäppäimellä. Ruudun laidoista lähestyvät kuviot torjutaan ruudun keskellä painamalla kyseistä namiskaa. Tehtävä on suhteellisen helppo, sillä tietyt kuviot lähestyvät aina samasta reunasta.

Lyhyestä virsi kaunis

Gitaroo Manin ja muiden musiikkipelien perusongelma on lyhyenläntä pituus. Normaalilla sorminäppäryydellä homma hoituu muutamassa päivässä ja notkeille rytmivirtuooseille puuhaa piisaa vain yhdeksi illaksi. Toisaalta touhun pituus on pelielementit huomioon ottaen täysin kohdallaan, matskua on turha vesittää venyttämällä.

Moninpeli ja ratkaisun jälkeen aukeava vaikea bonusmoodi viihdyttävät jokusen tovin, mutta kun keikka on pulkassa, se on kelkassa. Kaksinpelissä toinen pelaaja ottaa vastustajan paikan ja nelinpelissä soitetaan kahden pelaajan joukkueissa. Nelinpeli on sekavaa vuorottelua, mutta kaksinpelistä irtoaa muutama hauska sessio, vaikka soittokuviot eivät olekaan aivan tasaväkisiä.

KOEI:n kitararevitys kuuluu ehdottomasti musa- ja hassuttelupelien fanien hankintalistalle. Gitaroo Manin vetävä musiikki ja riittävän omaperäinen soittomekaniikka nostavat sen musiikkipelien aateliin.