Köyhässä Kreikassa on yksi rikkaus, antiikin ajan mytologia. Jumalolentoja riittää lahdattavaksi jopa viiden God of War -pelin jälkeen.
God of War -sarjan pyhä kolminaisuus on sujuva taistelu, roisi väkivalta ja uskomaton ulkonäkö, unohtamatta huumoria. Vastassa on Kreikan koko mytologia: yksisilmäiset, monipäiset ja muuten vain rujot satuolennot.
Koska God of War kolmosen lopussa sai kyytiä itse ukko ylijumala, ei maailmanlopusta voi suunnata enää kuin taaksepäin. Ascension sijoittuukin jumalankaataja Kratoksen alkuhistoriaan, aikaan, jolloin perhe oli jo kylmänä mutta tunteet kuumana.
Kratoksen uusimmassa odysseiassa nähdään jumalaisia näkyjä ja sitten revitään niiltä päät irti, sillä nyt Kratos käy taistoon fu(r)ryja vastaan. Nämä raivottaret ovat jumalolentoja, joiden toimenkuvaan kuuluu kostaa valanrikkojille.
Helleenien helvetti
Jo aloituksesta tulee mieleen eeppinen God of War kolmonen, kun Ascensionissa kirjaimellisestikin seistään jättiläisen olkapäillä. Kolmonen säilyy koko pelin ajan takaraivossa vertailukohtana. Se ei ole ihan reilua, sillä leuan loksauttaminen toistamiseen samalla konsolilla on vaikeaa.
Ascensionin näkymät ovat avatarmaisen avaria, montut pohjattoman syviä ja rakennelmat kolossaalisia. Kun kamera välillä vetäytyy kauas, mittakaava korostuu entisestään. Parhaimmillaan koko miljöö elää, kalliot ja kielekkeet sortuvat jalkojen alla, kun Kratos panee menemään.
God of War on sulavan taistelun ylistyslaulu. Perushyökkäyksiä on kaksi ja ne yhdistyvät saumattomasti monipuolisiksi kombohyökkäyksiksi. Vihollisten kevyemmät hyökkäykset kilpistyvät peruspuolustukseen, mutta yleensä kannattaa väistää vaara ja kierähtää turvaan kakkostatilla. Viholliset voi myös nakata yläilmoihin tai ne voi lassota ja sen jälkeen nakata takaisin kavereidensa niskaan. Vaihtoehtojen ja nappien määrästä huolimatta toiminta pysyy aina hanskassa.
Perusaseena säilyy koko ajan ketjumiekka, jota tehostetaan pelin edetessä. Lisäksi miekka saa lisätehoa Areksen tulesta, Poseidonin jäästä, Zeuksen salamoista ja Haadeksen sieluista. Voimanlähteistä voi käyttää vain yhtä kerrallaan, mutta sitä voi vaihtaa nopeasti kesken taistelun.
Jumalvalinta vaikuttaa myös siihen, mitä viholliset testamenttaavat Kratokselle. Kun voimansa kanavoi Poseidonilta, jättävät viholliset jälkeensä punaista energiaa eli valuuttaa, jolla voi kehittää kykyjään ja aseitaan. Valinnanvapaus jää vähän vajaaksi, sillä kun muilta jumalilta saa verirahoina terveyttä ja manaa, on minun valintani pysyvä kykyjen parantaminen.
Ihan uutta testamenttia ovat kakkosaseet. Niitä on viisi ja mukana kulkee kerralla yksi. Keihäitä voi nakella kauempaa, nuijalla survaista läheltä ja kilvellä jyrätä päälle. Kakkosaseelle on oma nappinsa, joten sitä voi käyttää vaivattomasti vaikka kesken normaalin ketjumiekkahyökkäyksen. En silti saanut kakkosaseita iskostettua osaksi taistelurutiiniani. Välillä muistin, että nuijalle tai kilvelle voisi olla töitä, mutta kun hyöty ei ole erityisen selvä, käyttö taas unohtui.
Isot viholliset lopetetaan joko tuttuun tapaan QTE-yhdistelmillä tai painissa, jossa taotaan kahta hyökkäysnappia ja väistetään hyökkäystä tatilla. Kummassakin vaihtoehdossa lopuksi silvotaan, katkotaan, suolistetaan tai skalpeerataan. Haluttua K18-palkintoa ei ole myönnetty turhasta!
Kratoksen harharetket
Painolaatta- ja vipupuzzlet ovat tuttua God of Waria. Visaisemmiksi aivopähkinät muuttuvat, kun Kratos saa kyvyn hajottaa ja hallita massaa ja materiaa. Sortuneen sillan saa korjattua ja ehjän rikottua, ja tunnelma on kuin Lego-pelistä kun palikat viuhuvat paikoilleen. Yllätyskäänteenä puzzle voikin edellyttää, että korjaaminen jätetään puolitiehen, jotta Kratos pääsee loikkimaan ilmaan jähmettyneitä lohkareita pitkin.
Puzzleilun lisäksi tasoloikitaan ja kiipeillään jyrkänteillä, liu’utaan esteitä väistellen ja hypitään kiinnikkeestä toiseen ketjumiekkojen avulla. Kaikki tämä on täytettä, mutta tärkeää, jotta taistelu saadaan annosteltua sopivissa määrin niin, ettei siitä tule puuduttavaa. Ascension on erinomaisesti rytmitetty, eikä siinä koskaan olla kaukana taistelusta.
Välinäytökset ja juoni taas saavat yllättävän vähän huomiota. Lopputulos on sekava ja mitäänsanomaton tarina, ei mieleen jäävä eepos. Kun God of War III oli pullollaan vau-hetkiä, ei Ascension lyö ällikälle kuin muutaman kerran. Osittain kyse on siitä, että God of Warin ensikerta PS3:lla oli ikimuistoinen, mutta myös siitä, että Ascension ei edes tavoittele samoja sfäärejä.
Grafiikkaa on pakko kehua, se on yksityiskohdiltaan sitä luokkaa, että seuraavalle konesukupolvelle ei tunne tarvetta niin kauan kun Ascension pyörii ruudulla. Grafiikka ei vain pääse täysin oikeuksiinsa, kun tapahtumat ovat osin pienimuotoisempia kuin viimeksi. Vaatimattomuus ja pienimuotoisuus on tietysti suhteellista: meno on melkein mihin tahansa muuhun peliin verrattuna massiivista ja vuoristorata mahtava.
Vaikutelmaa heikentävät myös bugit. Sarja on tunnettu hiotusta viimeistelystä, mutta liekö kiire iskenyt, sillä törmäsin useamman kerran tilanteeseen, jossa jouduin palaamaan edelliseen checkpointiin, kun kamera kadotti Kratoksen pysyvästi tai tielle tuli joku muu bugi. Onneksi checkpointeja on tiheässä, enkä törmännyt täysjumeihin. Peliin on jo julkaistu useampi päivitys.
Tämä on Sparta!
Jos yksinpeli on lähes vanhaa testamenttia, on moninpeli uusi avaus. Kratoksen pelastama moninpelisankari joutuu valitsemaan jumalan, jota seuraa kompakteille kahdeksan hengen moninpeliareenoille.
Yksinpelin sujuva taistelujärjestelmä taipuu hienosti kivi–paperi–sakset-taisteluksi, jossa jokaisella hyökkäyksellä on oma vastaliikkeensä. Yksinpelin dominanssin jälkeen turpaan ottaminen on vähän nöyryyttävää, ja kun lähitaistelussa nappeja hakkaa useampi pelaaja, on tuurillakin osansa. Mutta suurella innolla viihdyin maalaamassa lattioita verenpunaisiksi troijalaisten verellä.
Jumalat eivät pihtaile moninpelin palkinnoissa. Taistelun jälkeen paranevat niin taistelutaidot, aseet kuin haarniskatkin. Se ei toki ole mitään uutta moninpeleissä yleensä, kuten eivät ole Ascensionin moninpelin perinteiset pelimooditkaan. God of Warin kaltaisessa toiminnassa paketti on tuore. Toivottavasti moninpelillä on jatkossakin paikkansa sarjassa.
Äijäily ja graafinen anatomian oppitunti on aina hurtti, toimiva yhdistelmä, mutta mikähän lienee Spartan hullun miehen tulevaisuus? Kun Kreikan taruolennoista joudutaan tapettavaksi kaivamaan jo reservejä, voi olla että jatkossa Kratos joutuu vaihtamaan mytologiaa.
Esimerkiksi Roomaan, jolloin pelit saisi kierrätettyä vain jumalien nimet vaihtamalla.
Heikki Hurme
84
