Valmistaja: Gamepark Holdings
Testikappale: Xbitti
Hinta: 189 euroa
Tekniset tiedot
Suoritin: 200 Mhz ARM-tuplaydin, ARM920T ja ARM940T (video)
RAM: 64 Mt SDRAM
NAND flash: 64 Mt
Massamuisti: SD-kortti
Näyttö: 3,5 tuumaa TFT LCD (320 x 240 QVGA)
Liitännät: SD, USB 2.0, verkkovirta (3V 1A), kuuloke ja EXT-laajennusväylä
Paino: 161 g ilman AA-pattereita (2 kpl)
Videot: MPEG4 AVI (DivX, XVID), maksimiresoluutio 720 X 480 ja 30 fps (TV)
Valokuvat: JPG, GIF, BMP, PNG ja PCX
Musiikki: MP3, OGG (384 Kbps)
Tee itse pelisi ja säästä tuhansia euroja. Kuka tahansa saa ohjelmoida vapaasti ja täysin laillisesti GP2X-taskukonsolille pelejä. Idea on samalla laitteen kirous ja suloinen siunaus.
Taskupelikoneiden markkinat eivät ole pelkkää Nintendon ja Sonyn välistä nokittelua. Valtavirran taustalla on Gizmondon ja erilaisten PDA-sovelluksien lisäksi korealaisen Gameparkin GP-sarjan pelikoneet. Avoimeen ohjelmistokehitykseen luottavasta GP2X:stä tehtiin hiljattain kevyesti päivitetty F100-painos, jota Xbitti tuo myös Suomeen.
Nykytrendin mukaisesti Gamepark markkinoi konettaan kaikenkattavana viihdesoittimena. Väitteelle on katetta, sillä alkuperäisen Nintendo DS:n kokoinen masiina pyörittää pelejä, videoita, musiikkia ja valokuvia. Tähän päälle saa vielä kaiken, mitä vapaata lähdekoodia hyödyntävät ohjelmoijat keksivät laitteelle kehittää.
Muiden pelikoneiden emulointi on laitteen eniten kehuja kerännyt käyttökohde. Jos koodi on riittävän tiukkaa, GP2X:n 200 Mhz Arm-tuplaydinsuoritin riittää mainiosti 80-luvun ja 90-luvun taitteen pelikoneiden emulointiin. Näytön resoluutio on kätevät 320 x 240 pikseliä, joten C64, Spectrum ja kumppanit ovat GP2X:ssä kotonaan.
Mikäli vääntö ei riitä jonkun koneen emulointiin, prosessorin ohjelmallisesti säädettävä kellotaajuus auttaa loppurutistuksessa. Masiina rullaa vakaasti vielä 250 Mhz -tahdilla, mutta perustasoa korkeampi kellotaajuus kuluttaa enemmän virtaa. Taajuutta ja kulutusta voidaan laskea, jos sovellus ei vaadi kaikkea ruutia. Vähintään kaksi AA-kokoista akkua ja laturi ovat tärkeitä lisäinvestointeja, sillä tiivis pelaaminen syö patterit päivässä.
Hippikonsoli
Ohjaustatin suunnittelu ei ole mennyt aivan nappiin. Laajan liikeradan takia ohjaintatin tuntuma on kiusallisen suurpiirteinen, koska tatti toimii digitaalisesti eikä ota huomioon pieniä ohjausliikkeitä. Tarkkuutta ja nopeutta vaativat pelit menevät ohjaimen takia herkästi päin seiniä. Masiinassa on yksitoista ohjelmoitavaa näppäintä, jos tattiklikkaus ja äänenvoimakkuuden säädin lasketaan mukaan. Ja miksipä ei laskettaisi, sillä äänisäädöllä voi esimerkiksi Doomissa vaihtaa aseita. Ergonomilla ei voiteta palkintoja, sillä aktiivinen olkanäppäinten käyttö rasittaa käsiä. Sama pätee tosin kaikkiin taskukonsoleihin.
Heikon ohjaintatin vastapainoksi näytön laatu on erittäin hyvä. Kuva on kirkas, terävä ja värikylläinen. En huomannut edes häiritsevää häntimistä. Laajennusporttiin liitettävällä videosovittimella koneen kuvan saa myös televisioruudulle. Signaali lähetetään S-videona, joten telkkarikoon kuva on siisti ja tasainen. Sähköiset häiriöt ovat minimaalisia verrattuna surkeaan skaalaukseen, jonka takia kuva näyttää rumasti pikselöityneeltä. Skaalaus tuplaa osan riveistä ja hukkaa toiset kokonaan. Efekti ei haittaa videoissa, mutta peleistä tulee rumia pikselisotkuja.
GP2X:n askeettiseen peruspakettiin kuuluu vain kone, USB-piuha, ohjekirja ja -CD. Masiinan liitännät ovat pääosin riittävät: SD-muistikorttipaikka, USB 2.0, verkkovirta, standardi kuuloke ja Gameparkin laajennusportti. Laitteessa ei ole lainkaan moderneja langattomia yhteyksiä, mikä on harmillista moninpelin ja nettiviritysten kannalta.
Gamepark julkaisee lähiaikoina himokäyttäjille ja koodereille suunnatun laajennuspalikan, jossa on muun muassa neljä USB 2.0 -liitintä. Laajennus käyttää omaa virtalähdettä, joten siihen voi kytkeä esimerkiksi virtasyöpön ulkoisen kovalevyn. USB:n ohella häkkyrässä on S-video, stereo-RCA, rinnakkais- ja sarja (RS232) -liitännät. Rinnakkaisportin kautta voi korjata mönkään menneen käyttisflashauksen ja sarjaportista tarkkaillaan GP2X:n toimintaa.
GP2X on tunnottomasta ohjaimestaan huolimatta mainio rakkine, jolla kotikutoisten ohjelmien ajaminen onnistuu ilman taikatemppuja. Puolipakolliset akut ja laturi tekevät koneesta tyyrin puoleisen hankinnan, mutta toisaalta peleihin ei kulu penniäkään. Samojen syiden takia GP2X:stä ei tule koskaan massamasiinaa, mutta marginaaleissa se selviää varmasti pitkään.
Hyvää: Terävä näyttö.
Ilmaiset ohjelmat ja vapaa ohjelmistokehitys.
Monipuoliset toiminnot.
Huonoa: Löperö suuntaohjain.
Ei langattomia yhteyksiä.
Ihanteellinen taskukonsoli kotikutoisten ohjelmien faneille.
Neljä tähteä
Emut, strutsit ja muut pakkohankinnat
archive.gp2x.de/cgi-bin/cfiles.cgi
Ohjelmien hamstraaminen kannattaa aloittaa kattavasta GP2X File Archivesta. Sivustolla on kiinnostavia pelejä, emulaattoreita ja ohjelmia enemmän kuin ehdin edes kokeilemaan muutaman viikon testijakson aikana. Vapaaehtoisen harrastajataustansa takia ohjelmien taso vaihtelee runsaasti. Ohjelmat asennetaan PC:ltä USB-piuhan kautta GP2X:n NAND-muistiin tai SD-muistikortille. Sisäistä muistia on vaivaiset 64 megatavua, joten sinne kannattaa asentaa vain tärkeimmät apuohjelmat. Laite näkyy PC:lle ulkoisena levyasemana.
Henkilökohtaisia emulaattorisuosikkejani olivat GP2Xpectrum (ZX Spectrum), Vice (Commodoren kasibittiset) ja DrMD (Segan MegaDrive, Master System ja Game Gear). Spectrum ja kuusnepa pyörivät tietysti mukavasti, mutta MegaDrive-emulaation sujuvuus yllätti. MAME-, SNES- ja Amiga-emulaattorit jättävät enemmän tai vähemmän toivomisen varaa joko nopeuden tai yhteensopivuuden suhteen. Atari ST toimii siististi, mutta 16-bittisten tietokoneiden emulointi on vaivalloista virtuaalinäppäimistön ja -hiiren takia. GP2X pyörittää nätisti muun muassa Doomia ja Ultima seiskaa, jos vain pelien datatiedostot ovat käden ulottuvilla.
GP2X:n omien pelien joukossa on pari kourallista kiinnostavia tapauksia. GP2X-peli on suhteellinen käsite, sillä vain harva peli on suunniteltu puhtaasti Gameparkin masiinoita varten. Omalaatuisen räiskinnän makuun pääsee japanilaisella kaksikolla Spout ja Noiz2sa. Erikoisessa Spoutissa aluksen pikselimäiset rakettiroiskeet tuhoavat maastoa. Mitä ylemmäs kaivaudut, sen parempi. Tyylikkään kubistinen polygoni-SHMUP Noiz2sa iskee silmille hirveästi ammuksia ja korville lennokasta teknoa.
Jos räiskinnän tiukka tempo käy voimille, graafinen NetHack rauhoittaa hermoja kummasti. Klassisen roolipelin ulkoasu on siisti ja valikot toimivat erinomaisesti – enää ei tarvitse muistella, mistä näppäimestä tapahtui sitä tai tätä. Aivoja ja refleksejä voi kutitella yhtä aikaa näppärillä Tilematch- ja Tail-Tale-toimintapulmapeleillä. Tilematch on röyhkeä Zoo Keeper -klooni, jossa jopa eläinten päät on ripattu DS-pelistä. Tail-Tale on ovela käänteinen Columns-variaatio, jossa palikoita saa siirtää vapaasti.
Dancing Stagea apinoiva lennokas tanssipeli Beat2X viihdyttää letkeillä biiseillä. Beat2X:lle on iso liuta musiikkipaketteja ja se tukee jopa USB-tanssimattoja, jos namiskoilla pelaaminen tuntuu tyhmältä. Tanssimaton virittäminen käsikonsolille kuvaa hyvin laitteen monipuolisuutta, ja tempulla onkin hyvä hämmästyttää kaverit.
Petri Heikkinen
* * * * *
Sinustako seuraava pelimiljönääri
Vapaa ohjelmoitavuus on yksi GP2X:n myyntivalteista. Vähintään C-kielen täytyy olla hanskassa. C:n ohella ohjelmointi perustuu pääosin PC:ltä tuttuihin pelipainotteisiin SDL- ja Allegro-kirjastoihin. Ohjelmien kääntäminen onnistuu ainakin Linux- ja Windows-alustoilla. Jos koneesta haluaa kaiken irti, alkaa armoton Arm-assemblerin opiskelu.
Pienen ikänsä huvikseen ohjelmoinut veljeni sai ruudulle ensimmäisellä istunnolla liikkuvia pikseleitä. Parin viikon jälkeen kasassa oli joka suuntaan vierivä animoitu tasoloikkakenttä, liikkuvia vihollisia ja grafiikkapalikoihin perustuva kenttäeditori. Onneksi olen meistä edes se komeampi.
Jos pelibisnes kiinnostaa, GP2X-peli on varmasti yksi toimiva tapa tulla huomatuksi. GP2X-lammikko on monessa mielessä aloittelijalle suotuisampi paikka kuin PC:n syvä softameri, ja asiaa auttaa myös GP2X:n kiinteä arkkitehtuuri. Toisaalta tehoa ei ole hukattavaksi asti, mutta rajoitus vain opettaa hyviä ohjelmointitapoja.
Petri Heikkinen
