Aikaa vievä Gran Turismo ei koskaan kuulunut lempparipeleihini, vaan hetkessä avautuva Colin kiilasi eteen ja tuuppasi GT:n pölyä keräämään. Miltä sitten maistuu Gran Turismon kakkosversio?
Mieli muuttuu, ja Gandhia lainatakseni voin tokaista: "Nyt tiedän enemmän." Gran Turismo 2 on edeltäjänsä tapaan vaativa, mutta ainakin Ferrari-ratilla ajotuntuma on todella loistava. Padilla en osannut vieläkään pelata.
On hieman eri asia kääntää isoa rinkulaa käsissään parikymmentä astetta ja painaa kaasu puoliväliin, kuin siirtää vasenta peukaloaan tasan 0,97 cm ja samalla oikeaa peukkua 0,72 cm. Autourheilu on pitkälti välineurheilua, simuloitunakin.
Jutun juju
Gran Turismo 2 on kahdella CD:llä, joista toisella on alkuintro ja arcade-peli, toisella varsinainen Gran Turismo. Sonyn mukaan autoja on huimat 600, autovalmistajia 33, ajokorttitestejä 60 ja ratoja 35, jotka jakautuvat 21:een normaaliin kisarataan, 8 kaupunkirataan ja 6 ralliosuuteen.
Arcade on peleistä se yksinkertaisempi: valitaan auto ja rata, ja ajetaan kovaa. Pelimuodoksi voi valita normaalikisan tai aika-ajon lisäksi uutuuden eli rallin. Kahden pelaajan kaksintaisto käydään jaetulla ruudulla eikä linkkipeliä taaskaan ole, mistä miinus Turismolle.
Gran Turismo -tila on kertaluokkaa monipuolisempi. Pelaaja saa tassuunsa kymmenen tuhatta käteistä, jolla alle ostetaan rupuinen auton korvike. Tällä rohjakkeella pitäisi sitten kisoissa pärjäämällä tehdä lisää rahaa.
Jotta pääsisi kilpailuihin, täytyy ensin hankkia ajokortteja. A- ja B-korteilla pääsee jo koettamaan siipiään kansallisissa mittelöissä, ja ne voitettuaan voi suunnata kansainvälisiin kisoihin, kunhan taskussa on tylympi lisenssiläpyskä esitettäväksi.
Ajokorttien hankkiminen on kiva idea, koska samalla tulee opeteltua ajoperusteet. Toisaalta jumituin pariin testiin turhankin pitkäksi ajaksi, mikä on vain realistista, sillä uusin tosielämässäkin BC:n molemmat inssiajot. Ykkös-Turismossa kyntensä teroittaneet voivat ladata vanhalta pelitallenteeltaan ajokorttinsa kakkosessa käytettäväksi.
Pelkkä ajokortti ei riitä, vaan kisoissa voitetulla rahalla ostetaan uusia autoja kokoelmaa kartuttamaan, ja viritellään näistä voimapesiä, joilla eri heppaluokille rajatut kisat eivät ainakaan kisavälineen huonouteen kaadu.
Vähäisetkin voittorahansa viisaasti uusiin pakosarjoihin, renkaisiin, välityksiin, moottorinvirityksiin, ajotietokoneisiin ja vastaaviin sijoittamalla vanhasta koslasta kasvaa täysverinen kilpuri. Voi sitä riemun hetkeä, kun on varaa sijoittaa parempaan kaaraan _ ja voi sitä murhetta, kun vanha, tutuksi tullut kumppani siirtyy autotalliin satunnaisia nostalgia-ajoja odottamaan.
Niin siirrytään kisasta toiseen, hevosvoimaluokasta korkeampaan, ja lopulta kansainvälisiin kisoihin ja jopa autonvalmistajien järjestämiin, vain tietylle autolle rajattuihin erikoiskisoihin. On pelissä vapaitakin kisoja, spesiaaleja, joihin saa ottaa osaa millaisella tykillä tahansa. Niidenkin voittosummat ovat suoraan suhteessa kilpailijoiden autojen tehoihin.
Muita kilpamuotoja ovat kestävyysajot varikkokäynteineen sekä tietysti se ralli. Ralliosuus ei ole mikään uranuurtaja, onpahan vain kiva bonus. Ralliin osallistuminen vaatii melkeinpä oman autonsa, sillä ratakilpurilla ei voi osallistua ennen tyyriitä rallimodifikaatioita. Autopesulallekin tulee viimein tarvetta rapareissujen jälkeen.
Jokaiselle jotakin
Yksi hyvä piirre Turismossa on se, ettei parasta autoa ole olemassakaan. Etuvetoiset, takavetoiset ja nelivedot kulkevat ja liukuvat mutkissa aivan eri tavalla. Erimassaiset autot käyttäytyvät nekin eri tilanteissa painonsa mukaan ja onpa autoissa vielä se luokittelematon jokin, joka vaikuttaa ajofiilikseen.
Jos on autoissa eroja, voi samaa sanoa radoista. Ulkonäöllisesti ne vaihtelevat erittäin kauniista legoiseen töröön, vaikeustasoltaan vaativasta ylihelppoon. Kaiken A ja O on oikea autovalinta, sillä joissain radoissa pääpaino on huippunopeudella, toisissa hyvällä kiihtyvyydellä. Virittäminen on oma taiteenlajinsa: slickseillä varustettu Camaro on upea auto vaikkapa Trial Mountainin radalle, mutta muuttuu epävakaaksi hyrräksi väärällä osavalinnalla.
Pikkuisen harmittaa se, ettei mistään saa kytkettyä päälle todellista realismia, hipaisusta kiepsahtelevia autoja, jotka litistyvät kertatörmäyksessä rusinaksi tehden kuskista ketsuppia. Kyllä nytkin saa päälle törmäyksissä vahingoittuvat autot, mutta vahinko vaikuttaa vain ajo-ominaisuuksiin, ei ulkonäköön, eivätkä vaikutuksetkaan ole niin dramaattisia kuin todellisuudessa. Lisäksi autot vahingoittuvat vain arcade-pelissä.
Todennäköisesti autonvalmistajat ovat vaatineet, ettei heidän myyntiartikkeleitaan saa ruhjoa muodottomiksi kuolonansoiksi. Autonvalmistajien nuoleskelu näkyy myös autojen kuvausten yksipuolisesta myönteisyydestä: huonotkin autot ovat "eksoottisia", "vaivattomia" ja sitä rataa, kun oikea kuvaus alkaisi p:llä.
Pelaaminen ei realismilisukkeilla välttämättä olisi kovin kivaa, mutta ainakin todellisille taitureille olisi tarjolla enemmän haastetta, eikä kokonaisuus olisi niin kiiltokuvamainen.
Epärealistisuuden yksi uhri ovat käytöstavat. Koska autot kestävät runnomista, pärjää rupuautoillakin kisoissa, joissa kaiken järjen mukaan niillä ei ole mahdollisuuden puolikastakaan. Pitää vain käyttää ykkösversiosta tuttuja konsteja: eteen kiilaamista, mutkissa muiden autojen kylkiin nojaamista ja hankalien kulmien rysäyttämistä reilusti seinän kautta, takakulma edellä. "The Real Driving Simulator?" Ei sentään.
Läjäpäin parannuksia
Fysiikkaa on muutettu, ja mielestäni parempaan päin. Pienet nyppylät nopeilla suorilla eivät enää heitä autoja sataa metriä keula pystyssä, vaan korkeintaan sekoittavat hanskalokeron sisällön. Kyllä loikkiakin esiintyy, mutta nyt niistä laskeudutaan enemmänkin etupyörät kuin takapuskuri edellä maahan.
Ratadesign on paljon parempaa kuin ykkösessä, eikä vain ulkonäöllisesti. Kaikenlaisia vauhdin nollaavia stoppareita on vähemmän, eikä esimerkiksi tunnelien ovenkarmien hipaisu enää pysäytä autoa.
Radanvierillä on huomattavasti enemmän tavaraa, kuten peltoja, rakennuksia ja muuta tilpehööriä. Varsinkin kasvikunnan edustajat näyttävät upeilta, ja Rooman kaduilla kisaaminen tosiaan tuntuu kaupunkirallilta. Monipuolisuus kostautuu paikoittain oksennusta nostattavan kamalana grafiikkana, pahimpana esimerkkinä katsomoiden "yleisö" on joukko sekavärisiä neliöitä. Parisataa mittarissa ei moisia onneksi jouda kauhistelemaan.
Valikot ovat liian hitaat ja työläät. Kaiken usealle ruudulle ripotellun oleellisen olisi saanut mahdutettua kerralla näkyville hikoilematta. On typerää odotella kolmen ruudullisen latautumista vain taustakuvien takia.
Tekstissä esiintyy sekoilua mailien ja kilometrien välillä. Hassuna yksityiskohtana Sony lupaa, että CD:n pintaa hieromalla saa haistella aitoa kuminkäryä. Kattaakohan takuu terävät kynnet?
Intron, kuten itse pelinkin musiikki on kamalaa. Koska musiikkimakuni yleensäkin on törmäyskurssilla lähes kaiken radiosta ja TV:stä tulvivan tai myyntilistoilla kummittelevan moskan kanssa, olen jäävi arvostelemaan pelin tätä puolta. Yleisen mielipiteen mukaan musiikki on hyvää, mutta Goa'uldit kääntävät sen nopeasti nollille.
Valitusosastolle voi lisätä vielä kuvakulmien vähyyden ajon aikana. Colinissa ja Tocassa on mainio kuvakulma, jossa oman auton konepelti heiluu ruudun alalaidassa _ Turismosta tämä puuttuu, kuten myös ratilla ja kojelaudalla somistettu näkymä auton hytistä.
Turismo 2 ei siis ole täydellinen, mutta epäilen vahvasti, pannaanko nykyisellä koneella enää tästä paremmaksi, kun PS2 jo kolkuttelee oven takana. Peli on työläs ja ajoittain hermoja raastava _ mutta samalla monipuolinen, kestävä ja pelattava. Vauhdin tuntuma on erinomainen, äänipuoli hyvä ja niin autot kuin radatkin vaihtelevia ja paria poikkeusta lukuunottamatta kauniita.
Jos autopelit ovat "se juttusi", hae omasi pois, ennen kuin loppuvat.
93
