www.grandages.com
Jos räiskintäpeleissä edelleen taisteltaisiin saksalaisia vastaan tutkimuskeskuksissa, genre olisi edistynyt Wolfensteinista yhtä pitkälle kuin historialliset rakentelupelit Caesarista. Uusinkaan Caesarion ei pääse menneisyydestä eroon.
Caesar I oli klassikko, jota paukutettiin nuhapumppukoneilla 90-luvulla. Epätoivoinen yritys saada väestömäärää kasvamaan barbaarihyökkäysten ja kulkutautien runtelemassa ikuisessa kaupungissa oli palkitsevaa ja peli tuntui todella laajalta.
Caesaria ei seurannut Augustus, vaan I, II, III, IV, Imperium Romanum, Glory of the Roman Empire ja nippu muita pelejä, jotka kehittivät tätä yhden teeman genreä pääasiassa vain graafisesti. Hämmentävästi Caesarin viitoittamat pelit ovat lähes poikkeuksetta sijoittuneet Roomaan. Vain Children of the Nile, Emperor ja Zeus siirsivät tapahtumia kauemmas ikuisesta kaupungista.
Taitonsa jo Imperium Romanumilla todistanut duo Kalypso&Haemimont jatkaa Rooman Grand Agesilla. Ensifiilikset ovat yllättävän samanlaiset: karkkia, valoleikkiä ja näyttävyyttä on taas urakalla. Muuta ei Imperium tarjonnutkaan, joten Grand Agessissa odotukset ovat pykälää korkeammalla.
Terve, vanha Julius!
Rooma rakennetaan tunnissa, kunhan resurssipaikat olivat kunnossa. Hyvänä innovaationa rakennustarvikkeet syntyvät ja liikkuvat kun niitä tuottava rakennus on pystyssä ja miehitetty. Tämä ratkaisu nopeuttaa ja yksinkertaistaa kaupungin rakennusta, kun tiilitehtaan ei enää tarvitse sijaita rakennuspaikan vieressä. Riittää, että jossain kaverit sylkevät saveen, niin toisaalle kasvaa temppeli.
Kampanja mahtimiesten palveluksessa käynnistyy ensimmäisestä kansalaissodasta. Aluksi luodaan lähelle päärakennusta köyhälistön parakit eli insulat. Sitten metsurit, tiilitehtaat ja kivenhakkaamot läiskitään omille paikoilleen. Vähitellen nousevat urbaaneihin lähiöihin ruokapaikat sekä temppelit. Lopuksi hunajaisen härännahkakakun huipulle lyödään vielä kirsikkana parit erikoisrakennukset sekä sotavoimat. Kaavaa ei voi murtaa ilman että joutuu vauhdilla vararikkoon. Tehtäviin on yritetty saada vaihtelua, mutta koska pelin perusrakenne seuraa aina samaa kaavaa, kampanja toistaa nopeasti itseään. Teknologian tutkiminen ja päähahmon kehitys antavat sentään pientä kimalletta kulmiin. Vaikka osa keksinnöistä avaa uusia rakennuksia ja yksiköitä, noin kuudennen kaupungin paikkeilla alkaa Rooman rakentelusta olla eväät lopussa.
Typerästi jälleen kerran orjuus on lakaistu maton alle. Jos suurvallat ovat halki historian eläneet puhtaasti orjuuteen pohjautuvalla taloudella ja pienempiä kansakuntia sortamalla, niin olisiko tämä väärin näyttää? Orjamarkkinat saa toki rakennettua ja ne tuottavat halpaa työvoimaa lähialueille, mutta ratkaisu tuntuu ikävän asian mainitsemiselta marginaalissa.
Yksittäistä kansalaista ei kaupunkinäkymässä hipelöidä, vaan gallupeja katsellaan tarpeet kertovalla värikartalta. Kaupunkilaiset kaipaavat turvan lisäksi ruokaa, uskontoa, viihdettä ja erilaisia resursseja riippuen ovatko he plebeijejä, ritareja vaiko patriiseja. Veroja kerätään temppelikävijöistä ja orjat noudetaan alistamalla barbaarikyliä. Itsenäinen pieni gallikylä nousee näyttävästi Rooman kotkaa vastaan, kun maajussit asettuvat taistelumuodostelmaan kylän eteen legioonien lähestyessä. Fiilistelyähän se vain on, mutta Jupiter asuu yksityiskohdissa.
Keisariksi kalifin paikalle
Rakentelu on Caesar-sarjan peleissä ollut aina vahvuus ja sotiminen heikkous. Grand Ages Rome ei tee kaavaan poikkeusta, sillä kaupungin rakentelu savimajoista marmoripalatseihin on jälleen hauskaa ja naksuttelu tuskaa. Ensinnäkin sotavoimat ovat Rooman mahtiin nähden laimea kokemus. Isohkokin kaupunki kykenee pyörittämään vain noin viittä centuriaa, jolloin totalwarmaisuudet voi suoraan vetää alas Cloaca Maximasta.
Upeita strategioita on maailmassa miljoona, joten miksi Roomapelit aina ottavat pelimekaniikan ctrl+c/crtl+v -tekniikalla suoraan Caesarista? Ankea ja vanhentunut ukkojen hallinta on sääli, sillä legioonalaisten ulkoasun hiomiseen on käytetty paljon orjatyötunteja. Sotilasyksikköjä on mukavasti mutta perusmosilla pärjää pitkälle kunhan soltut kouluttaa hyvin ennen tulikastetta.
Roomaa vaivaa toiston lisäksi turhan vähäinen rakennettavan määrä. Koska asumukset eivät aiemmista Caesareista poiketen kehity, vaan rakennukset joko ovat päällä tai pois, tuntuu että maailmassa on hyvin vähän tehtävää. Muutamalla farmilla, leipurilla ja myllyllä pyörittää jo isompaakin pitäjää eikä vaihtelua rakennusten välillä kummemmin ole. Temppeleitä voi tehdä neljää erilaista, sotilasrakennuksia jo huomattavasti mittavamman määrän, mutta oman luomisen iloa jäi kaipaamaan. Kaupunkeja ei voi erikoistaa mihinkään suuntaan, vaan ympärillä olevat resurssit määräävät suoraan kaupungin kauppatavarat. Myös rakennusten sijaintien pitää olla selvä jo työn alkaessa, tai muuten edessä on mittava katuremontti pelin myöhemmässä vaiheessa.
Grand Ages Rome on hyvä jatko Rooma-rakenteluille ja tarjoaa enemmän iloa kuin edeltäjänsä Imperium Romanum tai esikuvansa Caesar IV. Tosin edes pääkampanjaa ei ehdi pelaamaan loppuun, ennenkuin kaikki tehtävä on tehty ja Rooman valtakunta luhistuu tylsyyspeikkojen barbaarilaumoihin. Tuhatta vuotta tämä valtakunta ei kestä, mutta kyllä sille muutaman illan naureskeli.
75
