Grand Prix 2 – Jakoavain kouraan ja baanalle

Tätä herkkua moottoripäät ovat odotelleet kärkkäämmin ja kauemmin kuin Keke turboa, ja voi ihmettä! Grand Prix 2 jopa lunastaa lupauksensa kaasuttamalla realististen ajosimulaattorien paalupaikalle. Sunnuntaisuharit älkööt vaivautuko.

Jo lähtöasetelmista selviää, että Grand Prix kakkosessa on keskitytty vain ja ainoastaan yhteen asiaan: Formula 1 -ajotapahtuman simuloimiseen niin realistisesti kuin mahdollista. Lisäkromi on tiukassa, ja sellaiset epäoleellisuudet kuin pelaajan urakehitys sopimuksien sähläämisineen tai välianimaatioilla hehkuttaminen ovat saaneet väistyä.

Grand Prix 2 tarjoaa ajettavaksi kauden 1994 kaikki radat juuri sellaisessa kunnossa kuin ne silloin sattuivat olemaan. Pelaaja voi vapaasti valita minkä hyvänsä senaikaisista talleista ja kuskeista, ja koettaa onneaan joko yksittäisissä kilpailuissa tai kokonaisena kautena. Tosin vuonna 94 kuolleet sankarit on hienovaraisesti jätetty leikistä pois ja ajajat valittu jostain kauden keskivaiheilta.

Mä ajan vain ajolinjallain

Anteeksiantamattoman realismin kannalta on mainiota, että Grand Prix 2 sisältää liudan "ajoapuja" kannuksiaan hankkivalle virtuaalikuskille. Helpoimmalla vaikeustasolla tietokone voi hoitaa jopa kaasun ja jarrun käytön, eikä pelaajan tehtäväksi jää kuin painaa talla pohjaan ja ohjata rataan merkittyä optimiajolinjaa myöten. Tämä on oiva keino harjoitella alustavasti kiemuraisten formularatojen kommervenkkejä, mutta automaattikaasun jatkuvaa käyttöä on syytä välttää, mikäli haluaa kuuna päivänä oppia itse ajamaan. Lisäksi se kaasuttelee ja jarruttelee hiukan varovaisemmin kuin olisi tarpeen.

Muita ajoapuja ovat automaattivaihteet ja alkeellinen sutimisenestojärjestelmä. Spinnauksetkin saa korjautumaan itsestään jos niin haluaa, ja heiveröisestä formula-autosta voi tehdä myös haavoittumattoman.

Ajamisen kannalta selviää hyvin nopeasti kaksi tärkeintä menestyksen avainta: oikealla ajolinjalla on ehdottomasti pysyttävä tai sora rapisee alta aikayksikön. Ja toisaalta oikealla ajolinjalla pysytelläkseen on harjoiteltava ja taas harjoiteltava. Jokainen rata on mallinnettu pinnan kitkakerrointa ja pikku töyssyä myöten, ja vaatii useamman illan rääkin, jos haluaa selvitä ilman automaattikaasua edes helpoimmalla vaikeustasolla.

Autot käyttäytyvät juuri kuten odottaa saattaa, eivätkä anna anteeksi pienintäkään virheliikettä. Jonkinlaista osviittaa antaa pelin mainio äänimaailma renkaiden ulvahteluineen, mutta tietokoneella on mahdoton toteuttaa sitä perstuntuman välittämää varoitusta uhkaavasta ilmalennosta. Kaikessa muussa simulaattori sitten onnistuukin.

Auto balanssiin

Jahka on ajamisen makuun jotenkin päässyt, on turha luulla vielä pääsevänsä pisteille lähelläkään niitä vaikeustasoja, joilla tietokonekuskit tosiaan ajavat niitä aikoja kuin elävät esikuvansa. GP2:n virtuaaliautoissa on mallinnettu kymmeniä eri kohteita, joita käy säätäminen. Siis kunhan ensin viettää viikkoja pelin ääressä, että edes alkaa tajuta miten kaikki vaikuttaa auton käyttäytymiseen. Kun yhtä ruuvia kiristää, saa rukata kymmentä mutteria toisaalla tai säädöstä on auton tasapainon kannalta ainoastaan haittaa. Ja tietysti joka radalla on ihan omat säätönsä.

Peli tarjoaa jonkinlaiset pohjasäädöt joka radalle ja autolle, vaan niillä ei parhaista parhaiden joukossa pitkälle pötki. Ohjekirja toki yrittää parhaansa säätöjen selittämisessä, mutta tässä kohdin olisi kovasti kaivattu jonkinlaisia lentosimulaattoreista tuttuja opastettuja "harjoitustehtäviä". Noh, ainakin pelistä riittää uutta ihmeteltävää kuukausiksi eteenpäin.

Jonkin verran auton käyttäytymisen tulkitsemisessa auttaa ajopiirturi, joka esittää kiemuraisin käyrin tietokoneen tallentaman raportin ajetuista harjoittelukierroksista. Rukataanpa vasemman takapyörän rebound dampereita milli tuohon suuntaan ja eikun uudestaan testaamaan. Ja uudestaan ja uudestaan.

27 Eddie Irvineä

Kun on harjoitellut viikkotolkulla ja muistaa joka radan unissaan ulkoa, voi uskaltautua varsinaisiin kisoihin joutumatta tyystin naurunalaiseksi. Osakilpailut on toteutettu aivan kuten pitääkin: vapaat harjoitukset torstaina, perjantaina ja lauantaina, aika-ajot perjantaina ja lauantaina, lämmittely ja kilpailu sunnuntaina. Ainoa silmiinpistävä moka on lämmittelykierroksen puuttuminen kilpailusta, mikä antaa aihetta epäilyyn, ettei renkaiden lämpötilan vaikutusta pitoon olisi mallinnettu. Ikävä kyllä siltä se vähän näyttää, ja näin jää yksi tärkeä taktinen seikka vailla huomiota. Sadekelin renkaista ei mainita manuaalissa halaistua sanaa, enkä ole törmännyt vielä kertaakaan sateella ajettavaan kisaan.

Renkaat kuitenkin kuluvat ja polttoainetta palaa, joten varikkopysähdykset on suunniteltava etukäteen. Ja aivan kuten oikeissa kisoissa, varikkopysähdyksillä taktikointi tuo peliin oivaa lisädramatiikkaa. Ei toki ole pakko ajaa parin tunnin mittaista kisaa vaadittavine pysähdyksineen, sillä kilpailujen pituuden voi määritellä vapaasti.

Radalla odottaa lähtöruuduissaan parisenkymmentä ärjyvää autoa ja lähdön sekamelskassa huomaa muuten mainioissa tietokonekuskeissa hieman ärsyttävän piirteen. He kun ovat melkoisia kamikazeja ja täräyttävät surutta päin, jos ovat hiukankin sitä mieltä, että pelaaja on heidän tiellään. Autot vaikuttavat myös ihmeen kestäviltä ja toisen pukkaaminen kurvasta ulos käy melko turvallisin mielin. Vasta kun vetäisee kolmea hunttia betonimuuriin saattavat etuspoileri ja ripustukset hiukan retkahtaa. Kukaan ei myöskään kuole, loukkaannu, tai saa kilpailukieltoa, mikä olisi ollut sinänsä mielenkiintoista maailmanmestaruuspisteiden kannalta.

Jos muista kuskeista jotenkin selviää ja onnistuu pysyttelemään radalla, eivät huolet ole vielä ohi. Haluttaessa Grand Prix 2 mallintaa liudan mukavia pikku teknisiä vikoja, jotka saattavat päättää lupaavasti alkaneen kilpailun ennen aikojaan. Vaihdelaatikko voi hajota, ripustimet vääntyä, kaasutin levähtää, sähköjärjestelmä pettää, ja niin edelleen. Kuulostaako tutulta?

Missä murmelit?

Graafiselta puoleltaan Grand Prix2 ei suorastaan säväytä. Toki grafiikasta saa vallan upeata mainostauluineen, puineen ja kaikkineen, ja voi vain ihmetellä, ettei Montrealin radalla vipeltäviä murmeleitakin ole mallinnettu, mutta on vaikea uskoa pelin pyörivän missään tämän päivän toosassa kun detaljiasetukset ovat täysillä. Testikoneessa pääsi pelattavaan tulokseen SVGA-grafiikallakin kunhan luopui pilvitaivaasta, radanvarren taloista ja katsomoista. Äänet ovat huippuluokkaa ja houkuttelevat vääntämään volyymia kipurajalle.

Varsinaista moittimisen aihetta antaa ainoastaan onneton moninpeli, jossa kaksi kuskia voivat ottaa mittaa toisistaan ajamalla vuorotellen (!) joko modeemin tai nollakaapelin välityksellä. Toivoa sopii, että MicroProse saa aikaiseksi oikein kunnon verkkopelipäivityksen. Onneksi yksinpelattavaakin riittää vielä kuukausiksi.

Lyhyesti sanottuna Grand Prix 2 simuloi Formula 1 -auton ajamista niin täydellisesti kuin tietokoneessa on mahdollista, eikä tule mieleen yhtään "puuttuvaa kohtaa" renkaiden lämpötilan mallintamista lukuunottamatta. Ajaminen on myös käytännön puolella vallan mainiosti toteutettu, kuten voi päätellä hampaat irvessä ja niska jäykkänä vedetyistä hiusneulamutkista. Pelkkä kuivaharjoittelukin houkuttelee ajamaan "vielä yhden kerran", jos vaikka saisi viilattua yhden sekunnin tuhannesosan huippuajasta.

93