Grand Theft Auto on peli, joka kamppailee yhdessä Postalin ja Carmageddonin kanssa sen kaikkein paheksutuimman pelin tittelistä. Englannissa se saatiin myyntiin melkoisen kohun saattelemana K18-lätkän kanssa. Kaikki tämä sen takia, että rosmo-poliisileikin osapuolia on vaihdettu: tietokone käskyttää poliisia ja palokuntaa, pelaaja pahaa rikollista.
Grand Theft Auton pelaamiseen ei välttämättä tarvita sikapentiumia, Windows 95:sta tai 3Dfx-korttia, mikä piristänee ökyvarustelua vastustavien mieliä.
Rikollisen ura alkaa Liberty City -nimisestä kaupunkipahasesta. Ohjekirjan kuvaus pelistä on lyhyt ja ytimekäs: "Grand Theft Auto on muutakin kuin autojen varastamista, kyttien ampumista ja lain kouran kiertelemistä... muttei itse asiassa kovin paljon muuta." Pelaajan on koluttava pitkin ja poikin kaupunkia, tehtävä joukko rikoksia ja siinä sivussa saatava kasaan melkoinen pisteryväs seuraavaan episodiin etenemiseksi. Kaikkiaan episodeja on kuusi ja tapahtumat sijoittuvat kolmeen eri kaupunkiin.
Säpinää Chinatownissa
Tärkeä osa Grand Theft Autoa on erilaisten mafiahommeleiden oikeaoppinen suoritus, jolloin pistemetsästyksen kannalta tärkeä bonuskerroin kasvaa flipperin malliin. Osa tehtävistä jaetaan vastaamalla puhelinkioskeihin tuleviin puheluihin, mutta osa aktivoituu esimerkiksi tutustumalla tarkemmin mystisesti muista erilleen pysäköityyn autoon. Lisäksi ruudun yläreunaan ilmestyvät viestit vinkkaavat salaisten tehtävien suuntaan. Tekemistä on monenlaista, välillä etsitään hylättyjä autoja, välillä hehkutaan takaa-ajon huumassa, välillä kostetaan mafiapomon menneitä menetyksiä.
Toki pisteitä voi kerätä monella muullakin tavalla. Kun bonuskerroin on taivaissa, monenlainen pikkujäynä kartuttaa pisteitä melkoisella vauhdilla. Pelaaja voi vaikkapa varastaa liukuhihnamalliin auton auton perään ja kiikuttaa ne satamassa odottavalle autojen eteenpäinvälittäjälle. Siististä, vähänkäytetystä, hyväkuntoisesta, makoisasta urheiluautoryppäästä napsahtaa kouraan melkoinen tukku tuohta.
Toisaalta paikalliset poliisivoimat eivät välttämättä innostu havokkia auheuttavasta rikollisenalusta. Niinpä ruudun yläreunaan ilmestyy nopsaan poliisinpärstiä kertomaan, kuinka haluttu pelaaja poliisin keskuudessa on. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Pelaaja voi paeta poliisipartiota tai vaihtoehtoisesti varastaa kuorma-auton ja jyrätä vastaanräpiköivät poliisiautot miehineen jorpakkoon. Näppärä ja fiksu käy maalauttamassa kaaransa entistä ehommaksi jossakin kaupungin spray-maalauspisteistä. Samainen firma hoitaa myös rekisterikilven vaihdon, jonka jälkeen poliisit kaikkoavat kintereiltä kuin taikaiskusta.
Haavi auki
Poliisin haaviin joutuminen ei todellakaan ole suotavaa. Pikaisen putkavisiitin lisäksi nimittäin menettää bonuskertoimet, mikä on etenemisen kannalta turmiollista. Onneksi sieltä täältä kaupungin kujilta löytyvistä laatikoista mukaan lähtee aseiden lisäksi myös "Get Outta Jail Free" -kortteja. Ilman moista lisuketta poliisiaseman sisustukseen tutustuminen ei siis kannata. Järkevämpää on jopa räjäyttää itsensä taivaan tuuliin ja herätä lokoisana seuraavana aamuna paikallisesta hospitaalista bonuskertoimet ennallaan. Lisäelämiäkin kun on perinteiseen tapaan jaossa.
Grand Theft Auto tuntuu tuoreelta, niin simppelin ja selkeän toteutuksen kuin myös kieltämättä poikkeuksellisen ideansa takia. Pelaajalla on liki täysi vapaus tehdä kaupungin kujilla mitä tahansa. Peliä voi pelata kiltisti ja siististi poliisia pahemmin ärsyttämättä, mutta psykopaatin elkeistäkään ei sakoteta. Toisaalta kunkin varsinaisen tehtävän nappiinmennyt suoritus vaatii tarkkaa ajoitusta, herpaantumatonta tarkkaavaisuutta eikä akateemisesta vapaudesta ole tuolloin haisuakaan. Pienikin moka johtaa nopeasti mission epäonnistumiseen.
Huolimatta usean vuoden kehityssessiosta Grand Theft Auto vaikuttaa ajoittain yllättävän hätäisesti kokoon kyhätyltä. Grafiikka on yksinkertaista ja jopa rujoa, mutta se ei missään nimessä vaikuta sinällään pelattavuuteen. Ärsyttävämpää on esimerkiksi kunnon kartan puuttuminen. Mukana toimitetaan tosin paperikartat, mutta niihin turvautuminen tuntuu nykypäivänä todella vanhanaikaiselta.
Toinen erikoinen piirre on toimivan, joustavan tallennussysteemin unohtaminen. Tilanne tallentuu nimittäin ainoastaan onnistuneen kaupunkiepisodin jälkeen. Peli-istunnot venyvät todella pitkiksi ja työn alla olevan useasta tehtävästä koostuvan episodin aloittaminen uudelleen kokonaan alusta on turhauttavaa.
Harmillista hätäilyä
Sekä (kuvaruutu)kartan että toimivan tallennusmahdollisuuden poisjättäminen voi olla osin tarkoituksellista. Pelaajan on pakko tutustua kaupungin kujiin ja sokkeloihin, etsittävä lisäelämät ja todellakin opeteltava pelaamaan ihan tosissaan. Jos tallennusnäppäintä voisi haroa jokaisen kurvin jälkeen, monet Grand Teft Auton salaisuuksista ja hienouksista jäisivät varmasti tyystin huomaamatta. Silti olisi odottanut, että DMA:n tasoinen pelifirma olisi osannut ratkaista moisen ongelman paremmin.
Grand Theft Auton äkkipikaiset kontrollit korostuvat etenkin nopeaa 3Dfx-kiihdytettyä versiota pelatessa. Tuolloin myös katunäkymät zoomautuvat edestakaisin hätäisesti ja levottomasti, mikä luo viimeistelemättömän yleisvaikutelman. Toisinaan auto lisäksi jumittuu johonkin nurkan nokkaan paikoilleen, eikä kaasu ja jarruhanikan hysteerinen veivaaminen meinaa saada autoa hetkahtamaan mihinkään suuntaan. Joskus autonhakureissulla toinen auto tulee parkkeerattua niin liki toista kaaraa, ettei kummankaan auton rattiin enää pääse. Ei auta muu kuin jalkapatikassa lähteä vohkimaan kolmas auto jostakin sivutien varresta ja sillä hetkauttaa autopari erilleen.
Ajoittain tuntuu myös siltä, etteivät omat ammukset osu muualle kuin ilmaan, vaikka vihollinen nököttää taatusti nokan edessä metrin parin päässä. Rasittavaa.
Moninpelissä on kaksi vaihtoehtoa, perinteinen Deathmatch ja Cannonball Run. Ensin mainitussa tietysti kuritetaan kavereita kaikin mahdollisin kuviteltavissa olevin keinoin ja voittaja lasketaan joko pisteiden tai tappojen perusteella. Cannonball Run on katuralli välietapista toiseen.
Huikean alkuinnostuksen jälkeen Grand Theft Auto turhauttaa ja turruttaa enemmän kuin innostaa. Edes loistava ja hienosti toteutettu ääniraita ei jaksa pitää pelin kimpussa.
Kritiikistä huolimatta Grand Theft Auto on kuitenkin pelisyksyn merkkitapauksia ja tietyllä tavalla askel oikeaan suuntaan. Se yrittää tuoda hauskuuden, hillittömyyden ja oivaltavan pelattavuuden takaisin yksinkertaiseen (ylhäältätiirattavaan) toimintapeliin siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.
Yhteenveto: Alkumetrien perusteella Grand Theft Auto voisi olla klassikko. Valitettavasti pelidesign ei kuitenkaan kanna ihan loppuun asti. Silti hyvä peli kohusta huolimatta.
Arvostelu perustuu pelin alkuperäiseen Playstation (PSone) -versioon.
80
