Grand Theft Auto: Episodes from Liberty City PC, PS3) – Mitä äijät, mikä boogie?

Rockstar tarjoaa tupla-annoksen toimintaa alekorihintaan, mutta näin laadukkaista tarinoista maksaisi mielellään enemmänkin.

Väkivaltaviihteen esitaistelijaksi julistettua Grand Theft Autoa on riepoteltu median hampaissa pitkään ja hartaasti. Kun tiedotusvälineet länkyttävät suu vaahdossa verestä ja suolenpätkistä, pelien tärkein asia unohtuu. Rockstarin peleissä on myös tarina, ja vieläpä varsin hyvä sellainen.

Microsoft on vihdoin irroittanut kuristusotteensa Liberty Citystä ja suurkaupunki avaa rajansa kaikille. Tervetuloa, arvon turistit, uudet seikkailut odottavat. Kahdesta erillisestä tarinasta koostuva episodipaketti antaa pikkurahalla kymmeniksi tunneiksi laatupelattavaa. Lisäkkeet voi ostaa erikseen Playstation Storesta, mutta itsenäisesti toimiva lättyversio sisältää valmiiksi kummatkin. Käsikirjoitusten ja virtuaalimaailman tasossa Rockstar painii edelleen aivan omassa sarjassaan. Suuri Autovarkaus on eräs harvoista oikeasti elokuvamaisista pelisarjoista, mutta toisin kuin yleensä, leffoja imitoiva kerronta ei rampauta pelimekanismeja.

Mustan huumorin, loistavien henkilöhahmojen ja elävän kaupunkimaiseman välimaastossa on kaksi täysin toisistaan poikkeavaa tarinajanaa, jotka juonenkuljetuksen lomassa lävistävät toisiaan ja origossa sijaitsevaa emopeliä. Yhdessä tämä kolmiyhteys muodostaa kokonaisuuden, joka saa Liberty Cityn tuntumaan bittien sijaan oikealta suurkaupungilta. Niko Bellicin kertomuksen mausteiksi tarkoitetut lisäseikkailut menisivät koska tahansa täysihintaisista peleistä.

Lisäosat ovat rakenteeltaan huomattavasti emopeliään tiiviimpiä paketteja. Siksi juonilangat pysyvät paremmin räpylässä ja seikkailut eivät missään vaiheessa taannu päämäärättömäksi haahuiluksi. Omaan suuhuni terävät kymmentuntiset tapahtumashotit maistuvat paremmilta kuin loppua kohden hieman väljähtyvä pitkä nelonen.

Auringonlaskun ratsastajat

Moottoripyörien ympärillä pyörivä The Lost and Damned avaa oven Liberty Cityn omien helvetinenkeleiden maailmaan. Pääosassa nähdään Johnny Klebitz, The Lost -prätkäjengin varajohtaja. Pomomiehen lusiessa linnatuomiotaan Johnny on luotsannut menestyksekkäästi jengin bisneksiä, mutta meininki muuttuu, kun mielenvikainen johtajauros palaa tiilenpäitä lukemasta. Kadonneiden seikkailu kertoo miehisen tarinan uskollisuudesta ja sen hinnasta.

Mielenkiintoinen juoni imee heti kättelyssä mukaansa ja erittäin hyvin käsikirjoitettua dialogia on ilo seurata. Ääninäyttelijät eläytyvät rooleihinsa ja pienetkin eleet näkyvät digitaalinäyttelijöiden kasvoilla. Vaikka välinäytöksiä on länsipeliksi yllättävän paljon, taidokkaasti kuvattua draamaa seuratessa aika ei käy pitkäksi. Kokonaisuus kruunataan pelin henkeen täydellisesti sopivalla musiikkiraidalla ja renkutusta katkotaan tasaisin väliajoin tutun kahjoilla radiomainoksilla, joiden makaaberius saa happamankin naaman kaartumaan hymyyn.

Prätkäjengi liikkuu tietysti moottoripyörillä. Mopojen käskyttäminen ei isommin eroa autoista, mutta pelin arcademainen ajomallinnus sopii hyvin myös kaksirattaisen käskyttämiseen. Nautittavan letkeä ohjaustuntuma tuo peliin ripauksen Easy Rideria. Toisinaan customilla on mukava posottaa kohti auringonlaskua viis veisaten päämäärästä.

Motskarit lisäävät pelin perusrakenteisiin oman vivahteensa, sillä solakka kulkine on syntynyt liikenteen seassa pujotteluun. Kun kahtasataa kiitävä kromiohjus tykittää eteenpäin liikenteen vastavirrassa, todella tuntee elävänsä. Myös piilopaikkojen suhteen mopot toimivat nelirenkaisia serkkujaan paremmin. Kapeampi pärrä menee paikkoihin, joihin autolla ei pääse, joten kyttälauman voi karistaa vaikka rappukäytävään ajamalla.

Sillä silmällä

Lisälevyn toinen puolikas kääntää teemakelkan täysin päälaelleen. Bensankatkuiset motoristit vaihtuvat yökerhoissa ravaavaan pintaliitoporukkaan, rautalankarokkenroll rentoon klubibiittiin. The Ballad of Gay Tony nostaa tapahtumien keskiöön Luis Lopezin, yökerhomoguli Tony Princen oikean käden. Liberty Cityn oman Sedu Koskisen selustan turvaaminen muuttuu hengenvaaralliseksi peliksi, kun Tony ahneuksissaan sotkeutuu mafian bisneksiin.

Tarinansa puolesta homppa-Tompan luritukset eivät häviä prätkähiirille kuin päähahmon mitalla. Kovanaamainen Luis on valitettavan pliisu pääjehu, mutta tarinan sivuhahmot on kirjoitettu niin hyvin, ettei statistiksi jäävä nokkamies oikeastaan edes harmita. Gay Tony on pohjavireeltään myös huomattavasti mollivoittoista moposeikkailua huumoripitoisempi, mutta äärimusta komiikka on tarkoitettu vain aikuisille. Etenkin päättömät televisiosarjat ja eri vähemmistöille irvailu naurattavat.

Pelillisten uudistusten suhteen Gay Tony on karvaista veljeään maltillisempi. Pakkaan lisätään helikopterit ja putkikassillinen uusia aseita, mutta pelin peruskaava ei juurikaan muutu emopeliin verrattuna. Tässä suhteessa baarikierros tuottaa pienoisen pettymyksen. Motoristit tuovat kehittyvine tekoälytaistelijoineen ja moottoripyörineen toimivia uudistuksia pelisarjaan, siihen verrattuna Tonyn seikkailu tuntuu askeleelta taaksepäin. Pienistä asioista nassuttaminen tuntuu pahalta, sillä tämäkin lisäosa on sheivauksestaan huolimatta laatutavaraa.

Pelkoa ja inhoa Liberty Cityssä

Siirtymisten väliajoilla harjoitettu ammuskelu on edelleen pelisarjan heikoin lenkki. Ohjaukseen on hankala saada tuntumaa ja päähahmo liikkuu varsinkin juostessaan automaisen kankeasti. Ongelma ei aiheuttaisi päänvaivaa, jos räiskintä toimisi vain pelin mausteena. Valitettavasti röpöttely on kylkiäisen sijaan toinen pääruoka, joten onnettomaan ohjaustuntumaan ei auta muu kuin totuttelu. Suojien takana kyykkiminen vahvistettuna PS3:n automaattitähtäyksellä tai PC:n tarkalla hiiritähtäyksellä helpottavat henkiinjäämistä, mutta silti ilmatilan täyttyessä nikkelistä mieli mustuu.

Liberty Cityssä riittää tekemistä juonen edistämisen väliajoilla. Pelkkään tutkimusmatkailuun saa käytettyä kiitettävän määrän aikaa ja kaupunki on pullollaan monenmoista oheistoimintaa. Yksinkertaisuudestaan huolimatta ylimääräinen puuhastelu saa kaupungin tuntumaan entistä elävämmältä paikalta ja kertoo paljon tekijöiden rakkaudesta tuotettaan kohtaan.

Kolmospleikkarin tekniikka asettaa tiettyjä rajoituksia suurkaupungin luomiseen ja silmämääräisesti arvioituna kaduilla risteilee vähemmän autoja kuin Xboxilla. Muutamia satunnaisia suorituskykynotkahduksia lukuun ottamatta Liberty City rullaa pehmeästi ja hahmomallit näyttävät yhtä komeilta kuin ennenkin. Grafiikka on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, mutta pelimoottorin ikä näkyy etenkin sisätilojen tekstuureissa. Peli häviää monikulmiokisan uudemmille virkaveljilleen, mutta toimivuudessa, tunnelmassa ja kaupungin laajuudessa GTA on edelleen lajityyppinsä kuningas.

Kerronnallisten ansioiden ohella Rockstar näyttää mistä lisälevykana kusee. Äärimmäisen kovat tuotantoarvot ovat peleissä harvinaisuus, mutta ladattavan lisäryönän suhteen näin korkea laatutaso on suorastaan ennenkuulumatonta. Liberty Cityn tarinajatkumoa täydentävät elämyspaketit tallovat alleen monta täysimittaista peliä. Se on aikamoinen saavutus.

* * * * *

Tekniikka toimii

PC

Liberty Cityn PC-versio antaa muutakin syytä iloon kuin kaksi hemmetin loistavaa GTA-episodia. Sen mukana tekniikka on vihdoin siinä kunnossa, jossa sen olisi pitänyt olla jo emopelin julkaisussa. Peli ei enää saa horkkakohtauksia, eivätkä uusiksi vedetyt varjot enää raasta silmää. Raskas se on edelleen.

Hieno Lost and Damned saa ylimääräistä nostetta Sons of Anarchy -tv-sarjasta, joskin Niko Bellicin kanssa samasta rumapuusta veistetty Johnny ei vetoa Jaxin faneihin. Gay Tonyssa on välillä liikaa kikkatehtäviä ja uskottavuusongelmia, mutta A-luokkaa sekin on.

Vetävän juonen, loistavan dialogin ja mehevien hahmojen vastapainoksi peruspelilliset asiat, millä tarkoitan varsinkin sinua, Antti Ammuskeluosuus, ovat edelleen kankeita kun kalmo keskitalvella. Uskooko Rockstar olevansa niin erinomainen, että rahvas vain valittaa turhasta?

DLC-mielessä Rockstar näyttää paitsi mistä kana pissii, myös mistä mies pissii, kun ensimmäinen ruutuheppi sitten Custerin koston pläjähtää näkyviin ja sokeuttaa amerikkalaiset.

Nnirvi

93