Grand Theft Auto: London 1969 (PSone) – Rikollisen paratiisi

Svengaavalla 60-luvulla kaikki oli helpompaa. Yliajot, autojen anastukset ja virkavallan vastustaminen luonnistui vaivatta, ja musiikkikin kuulosti paremmalta. Kukkaisvuosikymmenen parhaat vuodet ovat täällä Grand Theft Auton lisälevyn muodossa.

Grand Theft Auto: London 1969 on PlayStationin ensimmäinen lisälevy: se tarvitsee alkuperäisen tai platinaisen pelin toimiakseen. Peli käynnistetään London-levyltä, ja aito GTA tekee vierailun Pleikkarissa ennen varsinaisen Lontoo-tehtävän aloittamista.

Alkuperäinen peli ilmestyi kauppoihin vuoden 1997 loppupuolella ja syksyllä julkaistavaa jatko-osaa odotellessa on pakko pelailla Lontoon kahinat kunnialla läpi. Sitä samaa ja vanhaahan tämä on, mutta 60-luvun lopun värikkäät vuodet tuovat piristystä tasaiseen kaahailuun.

Pääosassa varas

Pelin nerokas ja yksinkertainen idea nivoutuu mitättömän pikkunilkin ympärille. Kaveri haluaa aloittaa rosmon puuhat ja autoja anastamalla homman saa hyvin alulle. Jotta aika ei kävisi liian pitkäksi, voro vastailee puhelimiin ja kuittailee epäilyttävän kuuloisia tehtäviä, joita suorittamalla pisteet ja maine kasvavat tasaisesti.

Hippiajan Lontoon tapahtumat esitetään alkuperäisen GTA:n tyylille uskollisesti lintuperspektiivistä. Tarvittaessa kamera zoomailee lähemmäksi toimintaa, ja joskus voroa seurataan jopa yli sadan metrin korkeudelta. Kamera toimii pääosin nätisti, mutta näkyvyyttä ei aina ole tarpeeksi. Vohkitulla mobiililla jää liian usein jumiin liikennevaloihin, kyltteihin, autoryppääseen, puihin tai talojen kulmiin. Näin tosin voi oikeastikin tapahtua.

Autojen ohjailu on aavistuksen nihkeää ja laiskan tuntuista, eikä esimerkiksi pieni ja suloinen Morris Mini käänny ympäri niin ketterästi kuin pitäisi. Peli on sangen hidas, vaatimattoman näköinen ja kieltämättä pahasti yksitoikkoinen. Kaikesta huolimatta Grand Theft Auto on yksi tämän vuosikymmenen hauskimmista peleistä ja London-lisälevy tarjoilee samaa namia uusissa kuorissa.

Kaikkien mielestä rötöstelyä ja rumia käytöstapoja onnistuneesti yhdistelevä peli ei ole välttämättä hauska. Toisten arvomaailmaan autojen varastelu, hihhuleiden yli ajaminen armoa tuntematta tai kaaoksen aiheuttaminen suositussa puistossa eivät kuulu. Kuolonuhrien määrät nousevat pelissä pitkälle yli parin sadan, mikä ei ole oikeastaan ollenkaan hauskaa. Sarjatuliaseet, liekinheittimet ja singot eivät nekään kaikkia naurata. Heille ei Grand Theft Auto kuulu.

Samat vanhat kujeet

Pelirunko on tuttu ja tehtävät haetaan yhä puhelimitse tai vorovainulla. Kaupunki poikkeaa täysin Liberty ja Vice Cityn tunnelmista. Grafiikat on pistetty uusiksi, mutta uudet autot antavat kyllä parhaimmat kiksit. On eri värisiä Minejä, uusia takseja, agenttikaaroja, turistibusseja ja paljon muuta. Vespa-skootteri on tyylitietoisen rötöstelijän ykkösvalinta. Kaikkiaan uusia autoja on monta kymmentä.

Tehtävät ovat ennallaan. Ensin vastataan puhelimeen, sitten ajellaan toiseen kaupunginosaan, lopuksi ammuskellaan ja paetaan virkavaltaa näyttävään Hollywood-tyyliin. Joskus duunit hoidetaan apostolinkyydillä ja nyrkein, mutta myös järeämpää toimintaa on luvassa. Ensimmäinen todella huvittava jobi on hakea tietystä paikasta raketinsylkijä, ja etsiä tämän jälkeen käsiinsä Glasgow Rangersin matkabussi. Britit todella ottavat jalkapalloilunsa vakavasti.

Saattokeikat, pankkiryöstöt ja pommirallit tuovat vielä oman mausteensa soppaan. Ja onpa pohjalla vielä karski juoni, joka etenee sujuvasti rikostelun rinnalla. Lontoon alamaailman kunkut, Crispin kaksoset, juoksuttavat pelaajaa, mutta loppupaljastus on vähintäänkin yllättävä. Kannattaa pelailla lisälevy läpi jo pelkästään hienojen ja hyvin ääninäyteltyjen väliklipsien vuoksi. Lontoon murre on vänkää kuunneltavaa.

Elämiä on pelin alussa viisi kappaletta, mutta niitä löytyy lisää. Poliisit ovat ehkä hieman aktiivisempia kuin Grand Theft Autossa, ja kiinnijääminen on yhä varsin nolo juttu. Lontoosta löytyvät myös ne samat powerupit, puistonpenkit, roskatynnyrit ja kaikki muukin irtaimisto kuin Liberty Citystä. Vanhat konkarit ovat taatusti kuin kotonaan.

Koska Lontoon kartta on esimerkiksi Vice Cityä pienempi, myös pommikauppoja ja maalauspisteitä on huomattavasti vähemmän. Hippi-GTA on juuri tämän takia ehkä alkuperäistä peliä vaikeampi, mutta pieni lisähaaste tuo vain lisää asennetta mukaan. Pelin selvittää läpi noin parissa kolmessa päivässä, mutta GTA:n luonteesta johtuen Lontoon katuja voi tahkota tämän jälkeenkin.

Ja mikä hienointa, musiikkiraidat ovat yhtä laadukkaita kuin ennenkin. Tällä kertaa radiosta kantautuu tyylikästä Austin Powers -poppia, hapokkaita soundeja sekä Beatles-tyylistä kevyttä rock-poljentaa. Hippikauden musiikin syvin olemus on tallennettu komeasti yhdelle levylle. Toki myös äänipuolta on vanhanaikaistettu ja sivullisten kommentit ovat mukavan vaihtelevia.

Grand Theft Auto: London 1969 on onnistunut laajennus hyvään peliin. Se on teknisesti mitäänsanomaton, itseään toistava ja idealtaan varsin hämäräperäinen. Siinä on kuitenkin kosolti tunnelmaa toimivan ääni- ja musiikkiraidan ansiosta sekä asennetta vaikka muille jakaa. Pelaamisenkin oppii nopeasti, sillä kontrollit ovat hämmästyttävän yksinkertaiset. Jos älyvapaa toiminta kiinnostaa ja GTA löytyy jo kokoelmista, on hankinta perusteltu.

87