Vaikka skeittikausi alkaa lähestyä loppuaan, meno virtuaalipuolella kiihtyy entisestään. Tuoreimpana tulokkaana skeittipelien korkeatasoiseen joukkoon lautailee Sonyn Grind Session.
Ensikosketus Grind Sessioniin tuo salamannopeasti mieleen Neversoftin Tony Hawk's Skateboardingin. Ainekset ja perusidea ovat täsmälleen samat. Pelaamaan oppii nopeasti, pelituntuma on sujuvan helppo, realistisista tempuista huolimatta kolikkopelimäistä vauhtia ja huimia ilmalentoja riittää. Kontrollisysteemi on jopa niin identtinen, että Tony Hawk -veteraanit saavat huippupisteitä jo ensiyrittämällä.
Tämä sinällään ei ole ongelma, eihän ideoiden varastaminen ole pelialalla koskaan rikos ollut, mutta nyt uusia ideoita on kehitetty vain muutama. Grind Sessionin kohtalo on tavallaan sinetöity jo alusta alkaen. Vaikka kyseessä ei ole huono peli, se ei riitä, koska Tony Hawk's Skateboarding jatko-osineen tekee kaiken paremmin.
Mainetta, roskapönttöjä ja reittiviivoja
Grind Sessionin yksinpeli jakaantuu neljään vaihtoehtoon. Harjoittelua on kahdenlaista. Toisessa pyöritään harjoitteluhallissa tietokoneen opastuksella ja toisessa skeitataan ilman rajoituksia. Endurancessa puolestaan ruudulle ilmestyy erilaisia temppuja, jotka on tehtävä aikarajan sisällä, jos haluaa edetä seuraavaan ja vaativampaan kenttään.
Pelimuodoista tärkein on turnaus-moodi, joka on pelin sydän. Siinä valitulla hahmolla edetään kentästä kenttään keräämällä mahdollisimman paljon mainepisteitä puolentoista minuutin sessioissa.
Mainepisteitä saa kolmella tavalla. Tärkeimpänä ovat erilaiset temput ja temppusarjat, joita tekemällä maine kipuaa nopeimmin. Jokaiselle kentälle on myös ripoteltu kymmenen esinettä, kuten roskapönttöjä tai pulloja, joita etsimällä ja hajottamalla maineen kohottaminen onnistuu. Kolmas tapa ovat reittiviivat, jotka ovat Grind Sessionin erikoisuus.
Nämä viivat ovat reittejä, joita pitkin voi yrittää skeitata. Siinä missä helpoimmat reitit saattavat vaatia yksinkertaisen rampista toiseen hyppäämisen, onnistuvat vaikeimmat reitit vain pitkillä ja moniosaisilla temppusarjoilla.
Liiallisella vaikeudella ei turnaus-moodia ole pilattu ja uraputken saa kahlattua läpi melko vaivattomasti. Temppuja ahkerasti tekemällä ja muutamia reittiviivoja suorittamalla pääsee jo pitkälle. Kaikkien mahdollisten mainepisteiden ja bonuslisukkeiden kerääminen vaatii yritystä huomattavasti enemmän, mutta se ei ole pakollista.
Moninpelimuotoja on kolme, joita kaikkia pelataan jaetun ruudun sijaan vuorotellen. Pistekilpailussa kilpaillaan kahden minuutin pyrähdyksissä ja haastekilpailussa pelaajat tekevät temppuja, jotka kuuden kierroksen jälkeen lasketaan yhteen. Skate-kilpailussa liikesarjoja tehdään niin, että kaverin edellinen suoritus on pystyttävä kopioimaan ja lisättävä loppuun vielä yksi oma liike. Jos epäonnistuu, saa kirjaimen ja joka ensimmäisenä kerää d.o.r.k.a-sanan täyteen häviää.
Temppumestarit areenalla
Kaikki kuusi valittavaa hahmoa ovat oikeita rullalautailun ammattilaisia Ed Templetonista Daewon Songiin. Lisäksi mukana on saman verran piilotettuja lautailijoita sekä neljä valmista hahmomallia, joille voi itse määrittää liikkeet. Hahmot ovat melko identtisiä, sillä lautailijat eroavat lähinnä ulkonäöllään ja liikevalikoimillaan.
Hahmojen suorituskyvyt eivät myöskään kehity pelin edistyessä, mikä on selvä puute. Tätä tosin korvaa jokaisen uuden kentän myötä opittava liike, jonka pelaaja voi valita kolmesta vaihtoehdosta. Pelin noin kuudestakymmenestä skeittitempusta kullakin hahmolla voi olla käytössään enimmillään nelisenkymmentä, joka on varsin kiitettävä määrä.
Suurin peli-ilon nakertaja on se, ettei liikkeiden yhdisteleminen toisiinsa ole niin sujuvaa ja nopeaa kuin pitäisi. Pelin kontrollit ovat hieman liian anteeksiantamattomat. Näppäinyhdistelmät on yleensä painettava tuskallisen tarkasti ja huolellisesti, jotta haluttu liike irtoaisi, minkä takia varsinkin vaikeampien sarjojen onnistumisprosentti on ärsyttävän pieni.
Kenttiä on harjoitus- ja bonuskentät poislukien kahdeksan ja ne mallintavat oikeita skeittipaikkoja eri puolilla maailmaa. Kenttäsuunnittelun taso vaihtelee, mutta keskimäärin kentät ovat tyydyttäviä. Alueet ovat laajoja, temppupaikkoja riittää ja lukuisat piilotetut reitit pitävät mielenkiintoa yllä.
Kelpo kloonikokemus
Grind Sessionia katselee mielellään. Taustat ja hahmot ovat yksityiskohtaisen selkeitä, väripalettikin on miellyttävän kirkas. Temppuanimaatiot on tehty huolellisesti, ne näyttävät kiitettävän sulavilta ja aidoilta. Muutamat bugit törmäysfysiikassa ja repeilevät tekstuurit häiritsevät välillä, mutta yleensä siedettävyyden rajoissa. Ainoastaan kamera on suorastaan huono, sillä kameramies tarjoilee liian usein vääriä kuvakulmia ja seuraa liikkeitä turhan laiskasti.
Kaikki lautailun äänet kuulostavat moitteettomilta ja taustalla soiva musiikki noudattaa laadukasta punk/rock/rap-linjaa. Nimibändeistä mainittakoon Sonic Youth, NOFX ja Black Flag.
Grind Session ei ole missään nimessä huono peli. Persoonallisempi asenne, muutama uusi idea lisää ja tilanne olisi aivan toinen. Nyt Grind Session on alusta alkaen tuomittu värjöttelemään suurten esikuviensa varjossa, mikä ei tunnetusti ole kadehdittava kohtalo.
74
