Harvat ihmiset syntyvät sankareiksi, mutta joistakin kasvaa sellaisia. Guardian's Crusadessa pääsee jokainen kokemaan, kuinka lapsenlikkana oleminen voi muuttua fantasiaseikkailuksi.
Activisionin anime-sävytteinen roolipeli alkaa kuten useimmat muutkin roolipelit. Sankarina ei ole kaiken kuudesti kokenut konkari vaan tavallinen pikkupoika, jolla on varusteenaan puumiekka ja leluhaarniska. Tarinan edetessä poika tietenkin kasvaa täyttämään suuret saappaat, joihin hänet kohtalon oikusta tungettiin.
Harhailua ja harhanäkyjä
Tarina alkaa Orgo-nimisestä pikkukylässä maailmassa, joka ei ole tällä planeetalla eikä tässä ajassa. Nehani-keijukainen kiskoo tarinan sankaria ylös vuoteesta ja käskee kiiruhtamaan pormestarin puheille. Pormestarin asioilta palatessaan sankari löytää polulta pienen, pinkin, muumimaisen otuksen ja näkee taivaasta laskeutuvan miehen. Mies käskee poikaa viemään pienokaisen jumalan torniin. Kyläläisiin houreinen tarina ei tietenkään uppoa ja poikaa käsketään viemään ruma otus takaisin siihen koloon, josta sen alunperin löysikin.
Siitä alkaa varsinainen tarina, joka on selkeästä päämäärästään huolimatta ihmeen irrallinen. Tehtävät ovat useimmiten pitkäveteistä paikasta toiseen tallustamista ja tarinassa ikäänkuin ajelehditaan eteenpäin. Juonesta puuttuvat yllätykset ja jännittävät huippukohdat kokonaan, ellei sellaiseksi laske tavallista kovempia taisteluita keskivertoa isompia hirviöitä vastaan.
Juoni etenee tiukan lineaarisesti, tiettyjen olentojen kanssa on keskusteltava ja oikeissa paikoissa on käytävä ennen kuin eteenpäin pääsee. Vuoropuheluun osallistutaan klikkaamalla tekstiä eteenpäin, mutta kerrankin hahmoilla riittää juttua vain asiaksi asti eikä turhia jaarituksia joudu seuraamaan. Jos pelaajan halutaan vievän kirje jonnekin, asia sanotaan heti eikä vasta kuudennessa lauseessa.
Kasvattajan otteella
Hahmon ominaisuudet, kuten voima ja kestävyys kohoavat perinteiseen roolipelityyliin tapettujen hirviöden tahtiin. Parempia aseita ja hyödyllisiä tavaroita saa matkan varrelta ostamalla tai muukalaisia auttamalla.
Hauskana ideana mukana pomppiva hirviöpoikanenkin kehittyy sankarin mukana. Se, millainen olento hirviöstä kasvaa, riippuu täysin siitä, millaisia tehtäviä sankari olennolle antaa ja kuinka sitä kohtelee. Hirviöstä voi kasvattaa pelkurin komentamalla sen aina taisteluissa pakenemaan tai kuuliaisen palvelijan syöttämällä sille vaikka karkkia ja hampurilaisia. Tekijät uhoavat, että pikku seuralaisestaan voi kasvattaa jopa 14 erilaista hirviötä aggressiivisesta tappokoneesta säikkyyn jättiläisen.
Tappotapoja
Pakolliset taistelut sujuvat vuorotahtiin. Jokaisella kierroksella hahmo voi tehdä vain yhden asian eli hyökätä, puolustautua, taikoa tai käyttää tavaroita. Minkäänasteista taktista otetta taisteluissa ei ole, vaan ne ovat järjestään suoraviivaista mättöä. Komennoista vain suojautuminen tuntuu turhalta, sillä kyyristelemällä hukkaa käytännössä kierroksen, vahinkoa tulee kuitenkin riippumatta siitä onnistuuko suojaus vai ei.
Nehani-keijua ei voi suoraan komentaa ja se onkin hahmoista ainoa, joka ei kehity mihinkään. Neiti tekee taisteluissa mitä sitä itseään huvittaa. Useimmiten naikkonen vain seuraa tapahtumia sivusta, mutta aktiivisimmillaan se lyö vastustajia avokämmenellä tai parantaa sankarin vammoja.
Pikku hirviötä voi komentaa pakenemaan, hyökkäämään tai puolustautumaan. Hyökätä kannattaa, sillä lähes pelin alkumetreiltä asti olio saattaa hetkellisesti muuttua jättiläiseksi, joka tekee massiivista tuhoa vastustajan leirissä. Hauskana pikku piirteenä huonosti kohdeltu hirviö ei välttämättä edes tottele pelaajan komentoa, vaan riehuu kuin kuriton kakara mielensä mukaan.
Taikoakin osataan, tosin taitoa ei kutsuta magiaksi vaan elävien lelujen käyttämiseksi. Elävät lelut ovat huvittavia pikku koneita, jotka käynnistyttyään jäävät taistelukentälle ampuen lamauttavia myrkkynuolia tai hoivaten sankarin vammoja. Laitteiden käynnistäminen verottaa henkistä energiaa, joka rooliperinteiden mukaisesti palautuu lepohetkien aikana. Leluja löytää matkan varrella noin 70 erilaista ja niiden toiminta on puolisalaisuus, kunnes lelua on kokeillu taistelussa. Suuresta määrästä ei loppujen lopuksi ole hirveästi iloa, sillä vain paria vakiolelua tulee taistelussa käyttäneeksi ja muiden hyödyntäminen jää yksittäisiksi kokeiluiksi.
Vaikeustason nousua ei huomaa pelin aikana, sillä vastus kovenee kivasti hahmon kehittyessä. Pikkupoika ei ole missään vaiheessa mikään kävelevä tappokone eivätkä taistelut tunnin painajaisia, joissa tuhannen osumapisteen vastustajia viipaloidaan pari hiparia vuorossa. Tapella ei useimmiten edes tarvitse, sillä hirviöt näkyvät maastossa nuijapäinä, joiden väri ja koko kertoo, minkä tasoinen hirviö maastossa hiippailee. Pikkuhienoutena surkeimmat hirviön ruipelot jopa pakenevat pelaajaa, eivätkä edes pyri yhteenottoihin.
Ihan kivaa söpöilyä
Grafiikka ei tietenkään yllä Final Fantasy -tasolle, mutta ulkoasu on sellaista peruskivaa söpöilyä, jossa muodot ovat selkeitä ja värit kirkkaita. Kokonaisuus on ihan nätti, ja parissa taisteluefektissä on jopa selkeää yritystä näyttävämpään ilmeeseen.
Kameratyöskentely ei ole kaikkien onnistunein, sillä kylissä ja kaupungeissa törmää usein ongelmiin. Kamera seuraa pelaajan liikkeitä automaattisesti ja suuntavaisto tahtoo pettää, kun länsi ei enää olekaan vasemmalla vaan jossain. Kompassineulaa seuraamalla saa aivot käännettyä oikeaan suuntaan, mutta silti risteyksiä tulee kuljettua pariin kertaan. Samoin korkeiden rakennusten taakse jää usein ovia ja kulkureittejä piiloon, jolloin kaikissa paikoissa ei huomaa käydä. Kameraa voi itse pyöritellä ja tarkistaa pimentoon jäävät seinät, mutta touhu on aikaa vievää.
Äänitehosteet kuulostavat tuiki tavallisilta, mutta musiikki on hetkittäin jopa tunnelmallista. Jokaiselle paikalle on oma tunnusmusiikkinsa, ja vaikka kappaleiden taso heilahtelee rajusti, niin yksilöllisellä ääniraidalla saa paikoille lisää ominaisluonnetta. Tyylikkäästä jazzahtavasta melodiasta siirrytään turhan usein peleille tyypilliseen puuduttavaan kolmen sävelen luritukseen, minkä takia kontrasti on usein aika räikeä.
Guardian tukee tärinätikkua, mutta turhan huonosti. Taistelun aluksi ja aina osumien jälkeen ohjain vain hieman väristelee. Valikoissa tatit jopa haittaavat pelaamista, sillä pienetkin nytkäykset noteerataan ja kone vaihtaa valittua tavaraa tai toimintaa vain sillä perusteella, ettei tatti palautunutkaan tarkasti keskiasentoonsa. Taistelut, tavaroiden käyttö ja kaupoissa asiointi perustuu kokonaan valikoissa leikkimiseen, joten peliä on mukavampi pelailla puhtaasti suuntanäppäimistä.
Guardian~'s Crusade ei ole haastava peli, sillä lineaarisen juonen takia pelaajaa ikään kuin talutetaan tarinan läpi. Koko ajan edessä on vain pari paikkaa jonne mennä ja yksi järkevä asia, jonka voi seuraavaksi tehdä. Jos homma ei tunnu siltikään etenevän, ympärillä pörräävä Netanhu huikkaa ohjeita.
Ehkä haasteiden puuttumisen takia peli sujahtaa turhan nopeasti läpi, sillä lopputaistelun jälkeen aktiivista peliaikaa oli kertynyt vain pari tuntia yli vuorokauden.
77
