Yhtä paljon kuin Gungrave on peli, se on myös mielentila. Pelatessa suorastaan sielua kylmää. Se on hyvä se, sillä harva peli herättää minkäänlaisia tunteita.
Red Companyn Gungrave on oikeastaan dinosaurus, jo kuolleen lajityypin edustaja. Ideana on ampua kaikkea vastaantulevaa. Ammukset eivät lopu kesken eikä kovin helposti ammuttavakaan, sillä lähes kaiken minkä näkee voi tuhota.
Tai oikeastaan kyllä loppuvat, sillä Gungrave on hyvin lyhyt peli. Tuho-orgiat kestävät vain muutaman tunnin, mutta miten ihania tuhontäyteisiä tunteja ne ovatkaan. Kolme vaikeusastetta ja uudelleenpelaamiseen houkuttelevat kentät lisäävät ikää, mutta metusalemiksi tästä ei ole, koska kimppapelikin puuttuu.
Tuhoa akimbona
Gungrave alkaa äärimmäisen coolilla animepätkällä, ja samaa nähdään myöhemmin lisää. Välillä tuntuu siltä, että Red Company on ensisijaisesti halunnut tehdä kunnianosoituksen mangalle ja animelle, sitten vasta pelin. Hahmosuunnittelusta onkin vastannut Trigun-mangasarjalla maineeseen noussut Yasuhiro Nightow.
Päähenkilö, tyly ja kostonhimoinen Beyond the Grave palaa nimenmukaisesti haudastaan kostamaan rikollisjärjestö Syndikaatille. Haudantakaisella on kummassakin kädessä tiheästi laulava Cerberos-käsiase. Selässään hän kantaa ruumisarkkua, jossa on järeämpää tulivoimaa, kuten raketinheitin. Ruumisarkulla voi myös huitaista liian lähelle tulevat viholliset veriseksi mössöksi.
Pelaaja pakotetaan taukoamattomaan täystuhoon, sillä kombo-mittari tikittää vain niin kauan kuin ruumiita ja materiaalituhoa syntyy. Pienikin tauko ja mittari nollaantuu. Täydellä mittarilla saa erityisen järeitä demolition shot -aseita, joita ilman ei loppupahiksille pärjää.
Gungraven grafiikka on cel-shadingiä, mikä lisää animefiilistä, sillä varsinkin hahmoanimaatio on upeaa. Graafisesti Gungrave on hieno, välillä suorastaan henkeäsalpaava. Koska tapettavaa on jatkuvasti valtavat määrät, PS2 joutuu usein alistumaan ylivoiman edessä ja toiminta hidastuu. Myös kuvakulmat aiheuttavat tuttuja ongelmia, sillä kamera heiluu hetkittäin pitkin seiniä eikä näytä vastustajaa.
Äänet jatkavat huippulaadun linjaa. Aggressiivinen teollisuustekno säestää lahtaamista ja aseet laulavat komeasti. Gungrave osaa tarvittaessa myös rauhoittua. Kun Beyond the Grave palaa aseistajansa Tohtori T:n luokse jokaisen tason jälkeen, T kuuntelee radiosta melankolisen seesteistä, melodista, Beatles-vaikutteista brittirockia. Tyyntä ennen myrskyä.
Nauraminen kielletty
Toisaalta Gungrave on äärimmäisen vakavamielinen peli, toisaalta se osaa nauraa itselleen juuri sopivasti. Systeemi arvostaa tappamista tyylillä, mikä on selvä merkki huumorista. Jokaisen kentän jälkeen saadaan myös tyylipisteet. Kontrolleissa on jopa oma nappi näyttäville poseerauksille.
Yksinkertaiset kontrollit toimivat erinomaisesti. Se, että päähenkilö etenee hitaasti ja kääntyy vielä hitaammin ei ole bugi vaan ominaisuus. Hänhän on vainaa ja siten luonnostaan kuolonkankea. Tosin 180 asteen käännös onnistuu hetkessä hartianapilla.
Gungrave on malliesimerkki pelistä, joka jakaa mielipiteet. Siitä ei ole hitiksi, mutta kulttipeliksi varmasti. Gungrave on helppo läpäistä muutamaa ärsyttävää tasopomoa lukuun ottamatta jopa parissa tunnissa, joten räiskintäviihteelle tulee tuntia kohden hintaa melkoisesti. Mitä hektisiin stressinpoistopeleihin tulee, Gungrave on sarjassa kultamitalitasoa.
81
