Gunship 2000 – Ilmojen aselaivat

Amiga-piloteilla ei ole ollut hurraamista viime aikoina. Tarkemmin ajateltuna ne harvat lentosimut, joita PC-kaverille kehtaa näyttää, ovat jo keränneet paksun pölykerroksen vuosien saatossa. Tähän valitettavaan tilanteeseen on nyt tullut parannus, sillä Gunship 2000 on vihdoinkin ilmestynyt Amigaan, eikä viipynyt matkalla kuin kaksi ja puoli vuotta. Ehkäpä se poikkesi Bermudan kolmion kautta. Oli miten oli, pitkä odotusaika ei ole ollut turha.

MicroProsen tarkka helikopterisimulaatio päästää pelaajan seitsemän taisteluhelikopterin ohjaimiin kahdella sotanäyttämöllä, Keski-Euroopassa ja Persianlahdella. Kaikkien suosikkikopteri AH-64A Apachen lisäksi mukana ovat AH-1W SuperCobra, OH-58D Kiowa Warrior, UH-60K/L Blackhawk, AH-6G Defender, AH-66A Comanche ja AH-64 Longbow Apache. Toimiupseerille avautuvat vain viiden ensimmäisen ohjaamot, mutta luutnantti pääsee ottamaan tuntumaa komanssiin ja kapteenina testataan apassin isoveljen tulivoima.

Punanahat sotapolulla

Harjoitus on luonnollinen ensiaskel, jonka jälkeen siirrytään yksittäistehtäviin. Kun pelaajan taidot ovat vakuuttaneet iskuryhmän komentajan, annetaan mahdollisuus johtaa laivuetta, mikä onkin GS2000:n ydin. Tällöin taivaalle nousee viisi helikopteria. Pelaaja johtaa raskasta yksikköä, johon kuuluu kaksi siipimiestä, ja kahdesta kopterista koostuvaa kevyttä yksikköä ohjailllaan komentamalla sen johtajaa. Jokaiselle kopterille voi antaa myös yksilöllisiä käskyjä. Käskyjä ei ole monta, mutta ne kattavat kaiken tarpeellisen. Kaikki tämä hoidetaan lennon aikana karttaruudusta. Tietenkin siipimiehille saa valita helikopterit ja aseistuksen sekä myös palkita heidät onnistuneista suorituksista. Mikäs siinä, ovathan he kiitettävän toimeliaita ja suhteellisen älykkäitä.

Muutaman tehtävän jälkeen päästään itse asiaan, eli kampanjaan, jossa ei enää lennetä toisistaan riippumattomia irrallisia tehtäviä. Jokainen toimi, onnistuipa tai ei, vaikuttaa sodan kulkuun ja helikoptereiden sekä aseistuksen saatavuus vaihtelee tehtävästä toiseen.

Lentojätkä

Oletetaan, että kaikki edellä kerrottu on teoreettisella tasolla mukavaa ja monipuolista, mutta käytäntöhän jokaista kiinnostaa. Mitä iloa olisi hiotuista taktiikoista, jos peli tuntuisi emuloivan lähinnä kulmikasta kilpikonnaa krapulassa? Iloksi todettakoon, että käytännössä Gunship 2000 on yhtä nautittava kuin paperilla. Peli on kauttaaltaan korkeatasoisesti ohjelmoitu eikä kärsi tyypillisistä PC:stä Amigaan -käännöksien virheistä.

Gunshipin vektorigrafiikka voi PC-maailmassa olla vanha vitsi, mutta Amigassa sitä ei sovi ylenkatsoa. Maisemat vierivät nopeasti ja pehmeästi, eikä horisontti kallistu 45 astetta kerrallaan. Vaikka "topografinen 3-D", jota peli käyttää, ei ole maailman monimutkaisinta ja yötehtävät eivät ole mielenräjäyttäviä, välittää peli tarpeeksi uskottavan kuvan maailmasta pilotin kypärästä nähtynä. Ääniefektit ovat kohtalaisia ja kakkospilotti, jonka voi halutessaan säätää hoitamaan asesysteemejä tai puolustusmekanismeja, pärskii puhetta tiuhaan tahtiin.

Yksi G2000:n parhaita puolia on se, että sen omaksuu helposti. Peli sopii keltanokista veteraaneille, sillä realismin voi lukuisin muuttujin säätää juuri sellaiseksi kuin haluaa. Realistisimmillaan helikopterin lentämiseen vaikuttavat kaikki ilman kosteudesta lämpötilaan. Helpolla tasolla tottuu siihen, että kopterin korkeuteen eivät käännökset ja muu vaikuta, mutta vaikealla tasolla voivat panssarit rutista, jos ei ole tarkkana liikkeissään. Onneksi ohjekirja kertoo kaiken lentämisen saloista.

Ainoa asia, mikä Amigan G2000:sta puuttuu, on videonauhuri, mutta sillä ei ole merkitystä pelin kannalta. Pieniä parannuksiakin on, esimerkiksi omien ampumat ohjukset näkyvät tutkassa. Huolellinen käännöstyö hyvästä helikopterisimusta takaa sen, että Gunship 2000 on Amigan paras lentosimulaattori.

92