Guy Spy – Machosankari maailmalla

Kanadalainen Readysoft on tunnettu lähinnä vanhojen laserlevypelien kääntämisestä tietokoneille. Yhtiön tunnetuimpia tuotoksia ovat Dragon's Lair ja Space Ace sekä näiden jatko-osat.

Perusvikana vanhoissa laserlevypeleissä on se, että käyttäjällä on niin mahdottoman vähän mahdollisuuksia vaikuttaa pelin kulkuun. Käytännössä pelaaminen on piirrosanimaatioiden katselua, joiden tietyssä kohdissa pitää suorittaa määrätty ohjausliike. Pelien ratkaisuohjeetkin ovat vasemmalle-oikealle-nappia-vasemmalle-tyylisiä. Kaiken kaikkiaan vanhat animaatiopelit ovat tappavan tylsiä, joskin varsin näyttävän näköisiä.

Guyspyta katsellessa tulee helposti mieleen, että kyseessä on samaan kaavaan valettu piirrospeli. Onneksi sentään näin ei ole. Omaa hahmoa pystyy ohjaamaan kohtalaisen vapaasti vaikka rajoittunuttahan liikkuminen silti on.

Ammuskelua Alpeilla

Piirrosanimaation juonena on pysäyttää paha parooni, jolla on maailmanlopun kristallit hallussaan. Käytännössä peli on yhtä ajojahtia, aina Alpeilta Perun viidakoihin.

Ensiksi tapellaan Berliinin rautatieasemalla Operation Wolf -tyylisesti. Kun tarpeeksi vihollisia on purrut betonilattiaa, loikataan junaan, joka kiidättää Guyn Alpeille hiihtohissiin. Edellinen vaunu on täynnä ma(r)xisteja, joiden päät on pidettävä matalana, etteivät nämä onnistu heittämään dynamiittia Guyn vaunuun.

Vauhdikkaan matkan jälkeen Guy ryntää alppimajaan, jonne von Max on jättänyt apulaisensa Olgan. Guy ei herrasmiehenä lyö naista, vaan joutuu väistelemään tämän iskuja. Livahdettuaan Olgan ohi Guy nappaa matkaansa sukset ja lykkii lylyä vuorelta alas. Valitettavasti liian myöhään _ von Max on ehtinyt lentokentälle ja suuntaa kohti Egyptissä sijaisevaa piilopaikkaansa.

Autiomaan armoilla

Guy seuraa paroonia omalla pienkoneellaan ja laskeutuu pyramidin sisäänkäynnin eteen. Hetken harhailtuaan hän kohtaa muumion, ikivanhan vartijan, jonka von Max on jättänyt taakseen. Koska pistooli ei sovi egyptiläiseen imagoon, on Guy varustautunut vain lyhyellä miekalla. Muumio paloitellaan käärinliinoiksi ja matka jatkuu jälleen eteenpäin.

Toinen este on pyramidin keskustassa majaileva henkiinherätetty velho. Taikuri mäiskii Guyta salamoillaan ja jälkimmäinen tekee parhaansa väistelläkseen niitä.

Viimeisenä ulospääsyn esteenä on lauma vartijoita, joihin tepsii vain kylmä teräs. Heistä selviydyttyään on edessä matka Etelä-Amerikkaan, jossa Guyn naispuolinen apulainen kaapataan. Matka jatkuu vielä pitkälle eteenpäin, aina Perun inkatemppeliin, jossa von Max pysäytetään lopullisesti ja maailma voi huokaista helpotuksesta.

Vaihtelevat vaiheet

Kaikkien eri vaiheiden ohjaus onnistuu mitä mainioimmin näppäimistöllä, vaikka peli tukee myös tikkua. Guy reagoi näppäimen painalluksiin ripeästi ja suorittaa liikkeet mukavan nopeasti. Pelattavuudessa ei ole ongelmia, vaikka manuaalista onkin hyvä katsoa miten kukin liike vaikuttaa kussakin vaiheessa.

Guy Spy on juuri sitä, mitä piirrospelien tulee ollakin _ vapaa. Vaikeustaso on kohdallaan ja grafiikka & animaatio ovat täysin riittäviä. Kaiken kaikkiaan melko hyvä peli niille, joilla on pitkä pinna.

84