Sarjakuvahauskuttaja, maailmanvalloittaja Harald Hirmuinen on päättänyt valloittaa myös tietokonepelimaailman. Niinpä hänestä on muodin viimeisten villitysten mukaisesti tullut tasohyppääjä. Kuinka mahtaa sujua Haraldilta pomppiminen?
Chris Brownen luoma Harald Hirmuinen on tullut tutuksi sanomalehtien sarjakuvasivuilta. Sarjakuva-alkuperästä muistuttaa lähinnä pelin alku, jossa Haraldin rakastava vaimo Helga antaa sankarillemme listan kerättävistä esineistä puhekuplan muodossa. Niitä ilman ei ole kotiin palaamista. Tämän jälkeen Harald seilaa ensimmäiselle kahdeksasta saaresta ja aloittaa perinteisen hypipompijajuokse-seikkailun.
Jokaiselta saarelta löytyy esineitä, joita keräämällä saa rahaa. Niiden joukossa ovat myös Helgan kaipaamat tavarat. Jossain lojuvalla avaimella avataan ovet, joista pääsee kauppaan ja majataloon. Ovet toimivat myös ns. teleportteina, ja löytyvätpä niiden takaa lopulta loppuhirviötkin.
Kaupasta ostetaan lisäaseita ja ylimääräisiä elämiä. Majatalossa voidaan syödä ja juoda sekä pelata noppaa. Olut lisää voimia, kalkkunan syömällä saa kaupan päälle eväspaketin, jonka voi nauttia ulkosalla seikkailun tiimellyksessä. Noppapelissä on mahdollista (tietysti) joko voittaa tai menettää rahaa.
Haraldin varustukseen kuuluu miekka, joka tulitusnäppäintä pohjassa pidettäessä aktivoituu tehokkaammaksi supermiekaksi. Lisäksi varustukseen kuuluu puukkoja, keihäitä, kirveitä ja tulipalloja. Taikapullot tyhjentävät ruudun vihollisista. Kaikkia edellä mainittuja on muutama kapsäkissä jo pelin alussa ja lisää on ostettavissa kaupasta. Aseet eroavat lähinnä teholtaan (ja hinnaltaan).
Pelialue kuvaruudulla on melko pieni, mutta toisaalta päivitys ja vieritys on moitteetonta. Harald liikkuu jouhevasti. Toivomisen varaa olisi kuitenkin miekan tehossa, ladattunakin miekka on melkoisen vaatimaton ulottuvuudeltaan. Niinpä Harald saa osumia turhan helposti erilaisia sapeleja heiluttavilta vastustajiltaan. Muuta aseistusta käyttämällä viholliset saa onneksi eliminoitua kauempaakin.
Lisäaseet voidaan kuitenkin laukaista ainoastaan funktionäppäimillä, mikä laskee pelattavuutta roimasti. On käsittämätöntä, ettei parempaa kontrollimetodia ole kyetty laatimaan. Nyt toinen käsi pitää kiinni tikusta ja toinen epätoivoisesti haroo funktionäppäinten suuntaan. Sanomattakin on selvää, että juuri se oikea näppäin on salaperäisesti kateissa kiperimmällä hetkellä. Käytännössä varsinainen pelikenttä on helpointa pelata rupumiekalla ja mennä sitten seisomaan loppuhirviön eteen ja painaa vuoronperään kaikkia mahdollisia funktionäppäimiä. Huisin hauskaa.
Sinänsä Haraldin seikkailu on perinteistä 8-bittistä toimintaa. Tasoja talsitaan, hypitään kuilujen yli, etsitään esineet, avaimet ja ovet. Myös kartanpiirtäjiä tarvitaan, sen verran monimutkaiseksi kentät menevät, kiitos teleporttien. Vielä pari vuotta sitten tämänkin pelin olisi ottanut ilolla vastaan. Nyt Amigan tasohyppelyjen taso on jo niin huikea, ettei Haraldilla ole mitään mahdollisuuksia aivan kirkkaimpaan kärkeen.
Kaiken kaikkiaan Harald Hirmuinen olisi mitä sopivin julkaisu halpapelinä: riittävä tekninen toteutus, toimivat grafiikat ja kohtuullinen pelattavuus. Täysihintaisena peliä on todella vaikea vakuuttavasti suositella kenellekään.
65
