Half-Life – Sukupolvenvaihdos

"Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle pelikansalle: teille on syntynyt tänä päivänä 3D-räiskintöjen vapahtaja, joka on Half-Life, Valven ohjelmoima. Tämä on teille merkkinä: te löydätte sen pelikaupan hyllystä makaamasta." Ja yhtäkkiä ruudussa oli suuri joukko hallituksen erikoisjoukkoja.

3D-räiskintägenren yksinpeli näytti Unrealin ja Quake II:n myötä vajonneen kiertämään samaa väsähtänyttä "machopelle alitehoisine megapyssyineen juoksee ja ampuu hassuhirviöitä" -rinkiä. 3D-pokerissa genren muut pelit omissa yrityksissään korottivat pottia muutamalla pikkuparannus-markalla. Sitten tuli Half-Life, joka katsoi ja heitti huntin nokkiin.

Avoimien ovien päivä

Maanalaisessa huippusalaisessa Black Mesa -tutkimuslaitoksessa menee koe pieleen, ovi toiseen ulottuvuuteen avautuu ja Xenin asukkaat tulevat vieraisille. Silmiklinssipäinen tiedemies Gordon Freeman yrittää paeta laitoksesta, vain törmätäkseen hirviöiden lisäksi hallituksen erikoisjoukkoihin, jotka kylmästi teurastavat henkiinjääneitä. Lopuksi Gordon joutuu itsekin siirtymään Xeniin, tuohon toiseen ulottuvuuteen.

Half-Lifessä on puhuvien tuliaseiden lisäksi puolet toimintaseikkailua. Avainkortteja ei etsitä lainkaan, ja pelissä on muitakin ongelmia kuin vivunvääntö. Miten esimerkiksi tuhota ohjuksen moottorisuuttimien alla majaileva lonkerohirviö? Vastaus taitaa olla aika selvä, mutta sen toteuttaminen onkin vähän vaikeampaa.

Puzzlepelkoisten ja toimintarajoitteisten ei kannata pelästyä: vielä Normal-vaikeusasteella Half-Life on hyvin inhimillisellä tasolla. Huijauskoodeille, lähinnä lentämiselle, tuli tosin käyttöä pelin lopussa deadlinea edeltävänä iltana. Teleporttaily-hyppelypelleily kohti Lambda-reaktoria aiheutti sen, että Veikko Verisuoni poksahti päässäni kuin colapurkki uunissa. Kun "haastavan" taistelun jälkeen siirryin Xeniin, typerä hyppely senkun lisääntyi. Mariolle leijuville ja liikkuville tasoille pomppiminen voi olla seikkailu. Muuten surrealistinen Xen on mainettaan parempi, joskin taistelu loppupahis Nihilanthin kanssa sisältää tiettyjä ärsyttäviä juttuja.

Puoliuskottavaa

Half-Lifen parhaita puolia on näennäinen uskottavuus. Aseet, kentät, hirviöt, jopa kerättävät roinat ovat vähintään puolirealistisia. Edes Gordon ei ole yli-ihminen. Hän kestää muita paremmin osumia vain siksi, koska hänellä on vaaralliseen työhön suunniteltu panssaroitu HEV-puku päällään. Se suojaa jonkin verran, varsinkin jos puku saa virtaa. Toisekseen aseet ja ammukset eivät löydy esimerkiksi ylhäältä kattohirsien takaa salahuoneesta, vaan loogisesti esimerkiksi ruumiiden vierestä, varastohuoneista ja kaapeista. Lääkintäkaapitkin on pultattu seinään.

Kentät ovat aidon tuntuisia (no ei Xen tietystikään) ja täynnä hajotettavia esineitä. Vaihtelua on paljon: välillä mennään ahtaissa tuuletuskanavissa, välillä kiivetään hissikuiluissa ja ohjussiiloissa. Sitten vaikka ajetaan junalla, paetaan jätepuristimesta, loikitaan liukuhihnoilla, väistellään Apachen tulitusta kalliomaastossa, ollaan vasaran ja alasimen välissä, kun erikoisjoukkojen ja xeniläisten konflikti kiihtyy, ja loppujen lopuksi ollaan ymmällään toisessa ulottuvuudessa.

Half-Life on pullollaan skriptattuja tapahtumia, tyyliin ikkunan takana hirviö nappaa vartijaa päästä kiinni ja vetää hänet ilmastointikuiluun. Ne tekevät pelimaailmasta uskottavan ja pitävät mielenkiinnon tehokkaasti vireillä. Lisäuskottavuutta luovat sieltä täältä löytyvät muut eloon jääneet kollegat ja vartijat, jotka puhuvat Gordonin kanssa, avaavat ovia ja antavat tulitukea. Tuloksena Half-Lifen tunnelma on niin tiivis, että sitä voi pistää siivuiksi ja myydä torilla.

Aseet puhuvat, hirviöt vinkuvat

Ympäristö on 3D-räiskinnästä vain kolmasosa, eikä pelasta, jos hirviöt ovat lapsellisia ja aseet tylsiä. Voin jättää suosikkikliseeni "munattomat aseet" fraasikaappiin, sillä Half-Lifen aseissa on suorastaan johnholmesiaanista potkua. Ei siten, että ne ampuvat 50 kilotonnin ydinräjähdeluoteja, vaan siten, että näyttävät hyviltä, kuulostavat tehokkailta ja vastustaja kuolee uskottavilla ammusmäärillä (aseesta riippuen jopa kertalaakilla). Aseet joutuu jopa lataamaan, mikä sekin parantaa pelin henkeä.

Half-Lifen vastustajat taas ovat poikkeuksellisen älykkäitä ja hienosti animoituja. Xeniläisistä lonkerot, sininen tulensyöksijä Gonarch ja itse Nihilanth ovat mieleenpainuvimpia. Rivihirviöistä "hauskimpia" ovat pienet ilkeät headcrabit, joita tippuu niskaan tai hyppää silmille kun vähiten odottaa. Katossa riippuville, pyyntisiimoilla kalastaville barnacleille kannattaa syöttää tiedemies tai pari ihan vain, jotta näkee kun ne sätkivinä hinataan syötäviksi. Cthulhumaisista vaikutteista huolimatta ei niitä katsoessa järki kauhusta katoa, mutta eipä tule samanlaista noloa oloa kuin Quake 2:n ja Unrealin Marvel-hirviöistä.

Hallituksen erikoisjoukot ovat vaikuttavan älykkäitä. Ne liikkuvat ryhminä, ja kun yksi etenee, muut suojaavat. Ne osaavat käyttää suojaa hyväkseen, ja auta armias jos jää paikoilleen nyhväämään: niskaan sataa kranaatteja. Vastaavasti jos niitä nakkaa kranaatilla, ne lakoavat kuin puluparvi. Salamannopeat ja varjoihin katoavat salamurhaajat ovat todella pahoja.

Puolihieno

Teknisesti Half-Life on hyvän näköinen. Pelattavuus on muuten sujuvaa, mutta joskus Freeman takertuu nurkkiin, ja tikapuille pääseminen on sitä vaikeampaa mitä nopeammin se pitäisi tehdä. Peli pyörii ihan hyvin P200MMX/Voodoo-kombollakin, ja vielä paremmin kun hakee 3Dfx:n upouuden MiniGL-ajurin. Half-Life edellyttää, että näyttökortin ajurit ovat ne viimeisimmät. Pelin päivitys kannattaa hakea, sillä uninstallointi eli poistaminen voi hävittää joissain koneissa paljon muutakin kuin Half-Lifen.

Äänet ansaitsevat erikoismaininnan. Puheet kuulostavat 4-bittisiltä sampleilta, muuten efektit ovat jämerät. Jo pelkällä SB-16:lla peli tarjoaa hyvin tehdyt ympäristön mukaan vaihtelevat efektit, esimerkiksi putkissa kimakasti kajahtavat laukaukset ja metallialustalla kaikuvat askeleet. Kunnon 3D-ääntä ei ainakaan SB Livellä ole, mutta se on luvassa myöhemmin.

Moninpeli Half-Lifessä on sitä samaa deathmatchia. Ikävä kyllä, Quake-pohjasta huolimatta se toimii päivityksenkin jälkeen huonosti ja lagittaa pahasti. Half-Lifen oikea monipeli on vasta tulossa: Team Fortress 2 julkaistaan erikseen, ja ennakkotietojen mukaan siitä tulee jotain todella erikoista.

Ei mahda mitään, entisten Microsoft-poikien debyytti on paras 3D-räiskintä kautta aikojen. Jos pelkkä Half-Life on näin vaikuttava, mitä olisi tapahtunut, jos Valve olisi julkaissut koko elämän?

half-life-iso

94